Olimme tänään kauppakeskuksessa kuluttamassa aikaa Tinon menojen ajan. Menimme lasten leikkipaikalle, minä otin kupin kuumaa kahvia ja lapseni säntäilivät pitkin leikkipaikkaa pienoisessa sokerihumalassa pillimehun ja kolmeen pekkaan syödyn suklaapatukan jälkeen. Tytöt olivat leikkipaikan ainoat lapset. Pienen briiffin jälkeen he leikkivat kauniisti ja tiesin hetkeni koittaneen. Nyt jos koskaan. Kaivoin kännykän laukustani, avasin somen ihmeellisen maailman ja uppouduin omiin juttuihini.
Aina välillä keskeytin älypuhelimeni näpräämisen kun tytöt vaativat ohjeistusta tai huomiotani. Suurimman osan ajasta kuitenkin tuijotin näyttöä enkä lapsiani. Sivukorvalla kuuntelin iloista naurunremakkaa ja reuhoomista, aina välillä silmillä tarkstaen että kaikki todellisuudessa oli niin hyvin miltä se kuulosti.
Ihmisiä käveli paljon ohitsemme, kuten vilkkaassa kauppakeskuksessa voi kuvitella tapahtuvan. Mietin, olenko minä nyt se kaikkien vihaama somemutsi joka ei keskity omiin lapsiinsa vaan kännykän näyttöön? Meinasin laittaa puhelimeni pois, koska pelkäsin tuomitsevia katseita mutta päätin olla rohkea. Minä ansaitsen tämän tauon.
Jos kahden tunnin kauppasyömis-reissulla se pieni vartti on se hetki, jolloin saan keskittyä johonkin muuhun kuin lasteni hengissä ja jotakuinkin hallinnassani pysymiseen, otan sen hetken enemmän kuin ilolla vastaan. Ihan sama mitä muut ajattelevat, tuomitkoon jos tahtokoon. Sitä paitsi, olisiko kukaan tuominnut jos kädessäni olisi ollut kännykän sijaan hesari tai kirja?
En minä oikeasti tiedä tuomitsiko kukaan edes minua, voi olla että kuvittelin kaikki katseet. Mutta olen silti ylpeä itsestäni, olen vihdoin saavuttanut sen pisteen äitiydessä etten jaksa välittää muiden mielipiteistä. Ainakaan ihan niin paljon mitä ennen. Olen saanut roimasti itsevarmuutta tähän hommaan, jos vertaa siihen neljän vuoden takaiseen tuoreeseen ja arkaan äitiin. Ja se, jos mikä tuntuu hyvältä. Sekä laskee stressitasoa todella paljon!
P.s Todettakoon tähän loppuun vielä että jos lapsia olisi ollut paikalla enemmän, olisi kännykkä pysynyt visusti kassissa. Ei(pä) ettenkö luottaisi omien lasteni kilttiin ja rauhallisiin leikkitaitoihin...Ja tämä edeltä mainittu rauhallinen somehetki kesti oikeasti maksimissaan kymmenen minuuttia, sitten alkoi tappelu ja uhmailu. Mutta se 10 minuuttia, ah mitä luksusta!
Kyllä äidilläkin on toisinaan oikeus hengähdyshetkeen, oli se sitten somen tai vaikka lehden selailu :)
VastaaPoistaVälillä tuntuu, että varsinkin äitejä syyllistetään ihan liikaa kännykän käytöstä. Harva pienen lapsen vanhempi kuitenkaan ehtii sitä ruutua tunti tolkulla kerrallaan tuijottaa. Eivät ne lapset muutaman minuutin tauon aikana pilalle ehdi mennä...
Kännykällähän voi kuitenkin tehdä monenlaista hyödyllistäkin (eikä "pelkkä" rentoutuminenkaan ole paha asia!).
Aivan oikein! Älä välitä muitten mietteistä. Sinä tiedät itse mitä teet ja se on tärkeintä :)
VastaaPoistahttps://faijahommia.fi/
Pienen somehetken voimalla sitä jaksaa taas kummasti itsekin :) Ihme kulttuuri, kun aina on äitejä syyllistetty millon mistäkin.
VastaaPoistaOlen huomannut, että varsinkin äidit läpräävät puhelinta esim leikkipuistossa todella paljon. Kerran vanhempi tiuskaisi lapselleen: Ole kunnolla. Olisi halunnut vain hetken huomiota. Puhelin vei voiton☹ tuskin tästä ilmiöstä kauheen hyvää seuraa.
VastaaPoistaTotta, kännykällä voi tosiaan tehdö vaikka mitä! :) ja samaa mieltä, täöllä ainakin jos vähääkään tuijottaa liian kauan ruutua niin kyllä ne lapset keksii äkkiä jotain kivaa puuhaa jolla saa huomion taas :DD
VastaaPoista!!! :)
VastaaPoistaJuurikin näin! :)
VastaaPoista:) onneksi varmasti harvassa nuo tiuskijat vaikka usea sitä puhelinta näprääkin! :)
VastaaPoista