Raskaus ei ole sairaus...

...Vaan miksi se silti välillä tuntuu siltä?

Minulla on kokemusta kahdesta aivan erilaisesta raskaudesta. Ensimmäisellä kerralla olin kipeä, välillä lähes liikuntakyvytön selkäsärkyjen takia. Toisella kerralla ei mitään, turvotusta lukuunottamatta olin fyysisesti todella hyvässä kunnossa ensimmäiseen kertaan verrattuna. Tai niin hyvässä kunnossa kuin +17 kiloa ja isoa, polvissa roikkuvaa tynnyriä kantavan naisen voi nyt olettaa olevan. Nyt kolmannella kerralla selkä vihoittelee jo nyt, ja yritän parhaani mukaan olla joutumatta siihen pisteeseen mitä se ensimmäisellä kerralla oli. Koska se oli fyysisesti kamalaa, mutta myös nöyryyttävää ja ärsyttävää kun tuntui ettei kukaan uskonut vaivoihini.

Jäin ensimmäistä kertaa viikon sairaslomalle joskus 27. raskausviikon tienoilla. Selkä särki, en saanut nukutuksi ja liikkuminen teki kipeää. Seuraavien viikkojen ajan sain ravata vuoroin neuvolassa, vuoroin työterveydessä. Minulle ei kirjattu pitkää sairaslomaa, koska tavallaan fyysisesti selässäni ei ollut mitään vikaa. Kipu oli jotain hermostoperäistä kai, tuli ja meni miten tykkäsi. Särky oli enemmän sellaista tosi kovaa suremista, joka säteili ihan reisiin ja käsivarsiin saakka. Oli päiviä, kun pystyin tekemään jotain ja sitten oli päiviä kun kaikki teki kipeää. Lepo ei oikeastaan auttanut, loppuvaiheessa sain joten kuten nukutuksi 6 tyynyn avulla. Muistan, miten työterveyslääkäri laittoi minut tekemään erilaisia liikkeitä ja totesi; en minä voi kirjoittaa sinulle sairaslomaa kuin kaksi päivää, eihän sinussa ole mitään vikaa. Muistan, miten eräs työkaverini huikkasi kerran kotiin lähtiessäni minun perääni; Muista Laura, raskaus ei kuitenkaan ole sairaus! Siinä vaiheessa teki mieli mottasta ja lujaa.

Ja ne kivut, ne loppuivat  kuin seinään synnyksen jälkeen. Joku jossakin kai painoi jotain hermoa, totesi terkkari kun kävimme seuraavan raskauteni aikana pelkojani neuvolassa läpi. Pelkäsin, että taas toisella kertaa joutuisin kokemaan samana tuskan, vähättelyn ja turhautumisen. Vaan kaikki meni hyvin, onneksi.

Raskaus on fyysisesti raskasta aikaa. Se tekee mitä ihmeellisempiä oireita aina ummetuksesta nenäverenvuotoon. Fyysiset kivut kuuluvatkin tavallaan raskauteen, mutta yhdeksän kuukautta kovien kipujen ja oireiden kanssa voi olla tuskaa. Minä tiedän, että on olemassa naisia jotka valittavat kovaan ääneen jokaikisestä kolotuksesta. Minä tiedän miten ärsyttävää sen valituksen kuunteleminen on, kun samalla vedät iltaisin särkylääkettä naamaan ja vuoraat itsesi tyynyillä jotta saisit edes parin tunnin yöunet. Mutta minä myös tiedän, miten turhauttavaa on todistella niitä oikeita ja kipeitä oireita, joihin kukaan ei usko. Kun raskaus ei ole sairaus katsos. Ei minun naapurin Marjatallakaan mitään kipuja odotusaikana ollut.

Eilen jouduin peruuttamaan viikonlopun mökkimatkan raskauden takia. Autossa istuminen on niin tuskaa, jo puolen tunnin matka saa aikaan selkäsärkyä sekä supistuksia. Kolmannella kerralla kuitenkin olen jo saanut niin paljon itsevarmuutta, viisautta ja rohkeutta kuunnella omaa kehoani että uskallan olla itsekäs. En halua riskeerata sitä, että pian makaan loppuodotuksen sohvalla tuskista kärsien. Minä haluan olla loppuun saakka töissä. Minä haluan olla loppuun saakka jaksava ja pystyvä, vaikkakin vähän kömpelö ja ei niin ketterä äiti. Minä haluan olla hyvinvoiva odottaja tai ainakin yrittää parhaani jotta sellainen olisin. Tuskin kukaan mitään muuta ikinä haluaakaan. Se vain valitettavasti ei ole aina mahdollista.

Raskaus ei ole sairaus, mutta se voi oikeasti tuntua siltä.

Älä vähättele, älä anna kenenkään muun vähätellä.