Lahjo lapset tyytyväiseksi elokuvan avulla.
Siivoa ja puunaa asunto lattiasta kattoon edellisenä päivänä puolisosi kanssa.
Piilota lasten lelut kaappeihin ja laatikoihin. Milloin näitä on näin paljon kertynyt!?
Loputon pyykkisuo, se on odotettava nyt päivän ettei kalsarit roiku myyntikuvissa. Paina pyykkikorin sisältöä alaspäin jotta saat kannen kiinni.
Tajua seuraavana aamuna, että ehditte lasten kanssa olemaan hereillä viitisen tuntia ennen välittäjän tuloa. Kun siihen kaaokseen riittää viisi minuuttia...
Kadehdi aamuyöstä töihin heräävää ja 12 tunnin työpäivää tekevää puolisoasi, hän pääsee sata varmasti helpommalla!
Puunaa ja siivoa lisää.
Lahjo lapset vesiväreillä, ulkoilulla, elokuvalla...You name it. Kunhan lelut pysyisivät laatikossa vielä tunnin...
Välittäjä saapuu ja melkein kapsahdat hänen kaulaansa roikkumaan; minä selvisin! Kämppä ei ole kuin pommin jäljiltä ja lapsetkin hengissä! Jes! Juttelette ja huomaat että tavallaan puunasit turhaan, he käyttävät ammattikuvaajaa ja valokuvaus suoritetaan myöhemmin tällä viikolla...Ärsyttää, mutta samalla olet innoissani. Myyntikuvat ovat kaiken a&o. Välittäjä valaa sinuun myös toivoa, että kyllä tämä kaupaksi saadaan ennenkuin uusi koti menee sivu suun..Välittäjä tekee lähtöä ja sanoo, että olkaahan yhteyksissä jos häneen päädytte. Sanon siltä seisomalta että illalla kuullaan, hyvästi kilpailutus.
Ei jaksa, ei pysty, ei kykene. Kahden pienen lapsen raskaana olevana äitinä tämä välitys-, näyttö- ja myyntirumba tuntuu loputtomalta suolta ja selkäsäryltä kaikkien siivousten kanssa. Ihan ilman välttäjien kilpailutustakin. Onneksi tämän välittäjän kanssa natsasi heti ja väitystarjouskin oli hyvä. Ei halvin, muttei todellakaan hintavinkaan. Selkäsäryt, turvonneet jalat sekä supistukset eivät ole sen säästetyn rahan arvoisia...Että näin hyvin tämä äiti hoito tämän kilpailutuksen. No mutta, saadanpahan myyntirattaat pyörimään heti tällä viikolla!
Tästä se rumba taas lähtee. Olen innoissani, stressaantunut ja samalla vähän ahdistunut siitä kaikesta järjestelystä ja siivouksesta joita näytöt tuovat tullessaan. Mutta hei, vielä viimeisen kerran. Seuraavaksi me muutamme sitten vanhainkotiin...Tai ainakin vasta sitten kun lapset ovat jo lentäneet pesästä eikä ole enää miljoonaa barbienkenkää ja legoa lattialla.

Hahaa,tiiän niin mistä puhut! Meillä sama tilanne päällä :) kaks alle 4vuotiasta ja koira, niin on melkonen homma siivota valokuvausta ja näyttöjä varten. Tsemppiä! Pakko sanoa että tää on aika stressaavaa aikaa. Mekään ei kiireellä myydä mutta nälkä kasvaa syödessä ja kahden viikon jälkeen,nyt kun asunto on vielä myymättä, ollaan jo luovuttamassa :D nyt täytyy laittaa jäitä hattuun, yritetään elää normaalia elämää, eikä mietitä liikaa asunnon myyntiä ;) pidetään tauko myös esittelyssä käynneistä, jottei ala harmittamaan jos unelmien koti menis kaupaksi ennen ko ollaan oma saatu kaupaksi.
VastaaPoistahahhaaa mää tunnistan itseni niiiiin sun kommentista :D viime asunnon myynti taisi kestää alle 3kk ja olin heti luovuttamassa parin viikon jälkeen .D nyt edes myyntikuvat eivät ole vielä netissä, ja mietin miten kahden ekan näytön jälkeen täällä ei kuitenkaan käy ketään emmekä saa tätä kaupaksi :D:D
VastaaPoista