sunnuntai 27. elokuuta 2017

25. Raskausviikko: Pääsisikö jo synnyttämään?



Raskausviikko: 24+1

Vauva: Painaa n. 650 grammaa. Silmät ovat täysin kehittyneet mutta silmäluomet pysyvät kiinni. Jos vauva syntyisi nyt, sillä olisi noin 50 prosentin mahdollisuus selvitä hengissä. Mahdollisuus selvitä kohdun ulkopuolella kasvaa päivä päivältä.

Oireet: Närästää! Vahvin närästyslääke käytössä eikä auta. Ihan sama mitä syö tai juo, kaikki närästää. Supistuksia on enemmän mitä ennen, suurin osa kuitenkin täysin kivuttomia ja ne muutamatkin ei kivuttomat vain vähän epämukavia.

Mielihalut: Vispipuuro, koko viikon himoinnut ja tänään vihdoin sitä tein. Yllättävän hyvää sai riisijauhoista! Kurkkupastillit edelleen ja kova himo onkin...

Päällimmäiset ajatukset raskaudesta: Pääsisikö jo synnyttämään? Täällä Turussa on ollut tällä viikolla todella syksyiset kelit ja se on saanut minut kaipaamaan synnytystä sekä loppuajan jännitystä. Elvira syntyi syksyllä ja siitä lähin syksy on tuonut aina mieleen läjäpäin muistoja. Raskaus muuten menee kuin tässä ohella, olen välillä jopa ihan sekaisin raskausviikoista. Mitä enemmän lapsia, sitä vähemmälle huomiolle raskaus taitaa jäädä. Toisaalta odotan kovin synnytystä, mutta toisaalta toivon ettei aika menisi niin nopeasti. Haluan nauttia joka hetkestä, vaikkei olo aina niin kummoinen olekkaan. Tämän viimeisen kerran!


5 kommenttia

  1. Niin samoja ajatuksia☺ vkot 28+1

    VastaaPoista
  2. Noilla viikoilla (25 ja 28)ei kannata toivoa synnytystä!!!!!

    VastaaPoista
  3. Laura, Tehtävänimikkeenä Laura.4. syyskuuta 2017 klo 11.14

    Ymmärsit vähän väärin :) haluaisim synnyttämään, ikävöin synmytystä ja vauvaa. Mutta en missään nimessä tarkoita että haluaisin synnyttää keskosen :)

    VastaaPoista
  4. Laura, Tehtävänimikkeenä Laura.4. syyskuuta 2017 klo 11.14

    !! :)

    VastaaPoista
  5. Olin turhan herkkä; oma lapseni syntyi juuri viikolla 27, eikä hän selvinnyt.

    VastaaPoista

Kiitos kun kommentoit <3

© Tehtävänimikkeenä Laura. Made with love by The Dutch Lady Designs.