Pray for us.

Pray for Barcelona. Pray for Paris.

Pray for Finland, pray for Turku.

Tähän asti kaikki ovat kyllä koskettaneet, mutta ei näin. Meidän kotimaa, meidän kotikaupunki. Tekee mieli sulkea ovet ja ikkunat, jäädä seinien sisälle. Missä on muka enää turvallista kun tälläistä tapahtuu täällä, jossa luulin oikeasti olevani vielä turvassa.

Suru. Viha. Pelko. Kaikki tunteet ovat sallittuja. Mutta muistakaa, joku menetti tänään paljon muuta kuin turvallisuuden tunteensa. Kunnioita ja ole jakamatta kuvia, videoita ja snäppejä. Olen järkyttynyt sekä teosta ja siitä, miten ihmiset käyttäytyvät uhreja ja heidän omaisiaan kohtaan. Missä kaikki yksityisyys? Missä kaikki kunnoitus?

Minä en spkuloi. En vihaa, enkä syyttele. Olen vain surullinen, niin kovin surullinen. Kaikki empatiani, pahoitteluni ja osanottoni kaikille omaisille. Sytytän kynttilän heille ja samalla muistelen, että omat murheeni ovat aika mitättömiä tämän kaiken rinnalla. Katson palavaa liekkiä ja tajuan miten kiitollinen ja onnellinen voin olla. Elämä voi olla kiinni sekunneista, väärästä bussi valinnasta tai pitkäksi venyneestä työpäivästä. Elä tänään, murehdi huomenna. Rakasta, halaa ja kiitä. Jokaikinen päivä.

Rauhaa ja rakkautta. Vaikka ensimmäinen taitaa hetkesi olla menetetty. Mutta kuten joku viisas joskus sanoi, yksi paha teko vaatii monta hyvää tekoa.

Maailma älä ole huomenna yhtä paha paikka.