keskiviikko 9. elokuuta 2017

Sinulle, jonka jalat vihaavat raskausaikaa.



Jalat, se kehon osa joka on aina ollut kovassa rasituksessa aina raskausaikani. Nyt olen taas siinä vihaamassani kohdassa raskautta, kun mieli jaksaisi mutta kroppa pistää vastaan. Tähän kyllä tottuu, mutta menee hetki ennen kuin osaa suosiolla hidastaa tahtia. Jalat turpoavat, väsyvät ja surevat pitkin päivää. Töissä on pakko päästä istumaan, paikallaan seisominen on kaikkein pahin. Yöllä heräät suonenvetoon ja kauniit suonikohjut koristavat kinttujasi. Ai että. Onneksi näihin vaivoihin on olemassa helpotusta.

Magnesiumlisä. Suonenveto loppui kuin seinään. Yhtenä päivänä unohdin ottaa ja heti seuraavana yönä heräsin taas suonenvetoon. Vaikka raskausvitamiinissani on mageniusmia, se ei ilmeisesti ollut riittävästi.

Tukisukat. Ostin apteekista ihan oikeat tukisukat ja sitten urheilijoille  tehdyt komppressiosukat. Ja halleluja mikä taivas avautui kun ne jalkaani laitoin. En tiedä kummat ovat paremmat, testaan ja kerron sitten. Ja käyn ostamassa niitä muutaman parin lisää. (Kyllä on moderniksi mennyt sukat kun ne väärinpäin voi jalkoihin laittaa.. ;) )

Suonikohjut. Noh, niille ei mitään oikein voi. Olen kokeillut jotain geeliä joka on niille tarkoitettu mutta siitä ei ollut kyllä mitään apua. Olen miettinyt niiden poistamisesta kirurgisesti sitten joskus synnytyksen jälkeen. Mutta katsotaan, eihän noista mitään haittaa ole. Kosmeettista kyllä, mutta kipeitä ne eivät ole.

Eilen oli rankka päivä. Koko päivä töissä, sitten kotiin siivoamaan asuntonäyttöä varten. Sitten katsomaan mallitaloa uudesta kodistamme ja tulevalle (ensi viikolla tehdään kaupat!!) tontillemme. Koko päivä menossa, jaloilla seisomista. Yöllä jalkoja särki niin, ettei meinannut uni tulla. Tänään jalat ovat olleet todella väsyneet ja surevat. Toivon todella että näistä sukista olisi paljon apua. En halua olla näin vaivainen odottaja!

6 kommenttia

  1. Minulla tukisukat avasivat kuin taivaan raskausaikana. Toivottavasti sinullekin on apua.

    VastaaPoista
  2. Eräs tuttavani on suositellut GuaShaa noihin suonikohjuihin! Aion kyllä itse kokeilla jos vielä joskus olen raskaana ?

    VastaaPoista
  3. Työpäivän jälkeen jalkoja kohti kattoa, noin 20min kerralla ja miel. muutaman kerran illalla. Eikä kannate istua milloinkaan jalat ristissä. Ja paljon paljon juomista, siis vettä. Inhottava vaiva, mutta mulla mennyt aina ohi synnytyksen jälkeen.

    VastaaPoista
  4. Laura, Tehtävänimikkeenä Laura.16. elokuuta 2017 klo 23.25

    Kyllä!!! Ihan mahtavat!!

    VastaaPoista
  5. Laura, Tehtävänimikkeenä Laura.16. elokuuta 2017 klo 23.25

    Oo kiitos vinkistä, en ole ikinä kuullutkaan!!! :)

    VastaaPoista
  6. Laura, Tehtävänimikkeenä Laura.16. elokuuta 2017 klo 23.27

    Kiitoa vinkeistä! :) pikkukakkosen yritän aina katsella jalat kattoa kohden :p sama täällä, jalat on jo synnäriltä lähtiessä kuin uudet :D

    VastaaPoista

Kiitos kun kommentoit <3

© Tehtävänimikkeenä Laura. Made with love by The Dutch Lady Designs.