Raskausviikko: 28+2
Vauva: Painaa n. 1100 grammaa. Keuhkot ovat jo aika hyvin valmistautuneet kohdun ulkopuoliseen elämään. Majailee kohdussa tällä hetkellä vielä varmaan perätilassa, tai ainakin edelleen tuntuu ne jalat kurkkaavaan kohta ulos sieltä.
Oireet: Supistukset. Levosta huolimatta supistukset tuntuvat olevan herkemmässä kuin ennen. Nenäverenvuoto kiusaa, yyh!
Mielihalut: Persilija! Voiko sitä saada liikaa..? Sisupastillit myös maistuvat toooosi hyvin.
Päällimmäiset ajatukset raskaudesta: Olen jo niin kypsä tähän odottamiseen. Supistaa, polttelee, jomottaa ja sattuu. On kuolettavan tylsä vain olla ja odottaa ajan kuluvan. Viikot tuntuvat matelevan eteenpäin ja turhauttaa kun ei mitään pysty tekemään ilman kipuja. Ulkomuoto rupeaa olemaan jo aikamoisen muhkea, ja siltä se kieltämättä kyllä tuntuukin! Kaikki kyyristely, kyljen kääntäminen sängyssä tai kumartelu on hulvattoman ähinän ja puhinan takana. Vaikea ja kivulias raskaus ehkä on kuitenkin jollain tapaa ihan hyvä. Vahvistuupa ainkin se tunne, että tämä todellakin on se viimeinen kerta.
Nettishoppailin vauvalle ensimmäisten viikkojen vaatteet, mutta muut hankinnat on vielä tekemättä. Ja vielä on myös koluamatta kaapit läpi, että mitäs kaikkea sitä vielä täältä löytyy. Noh, ainakin aikaa on tämän projektin suorittamiselle nyt enemmän kuin tarpeeksi...
Perjantaina on taas varattu aika neuvolalääkärille jatkosairaslomaa hakemaan. Harmittaa, mutta kieltämättä olo on pienenkin tekemisen ja touhuamisen jälkeen niin kivulias että eipä tässä kyllä työkunnossa olla todellakaan. Viime yönä supisteli taas muutaman kerran niin kipeästi että ihan ähkimään pisti. Kuitenkin olivat kai supistukset loppuneetkin onneksi nopeasti, koska olin nukahtanut. Maltatko vielä vauva kasvaa ainakin 6 viikkoa turvallisesti siellä kohdun lämpimällä puolen?
Tosin, universumin ja ironian tuntien täällä ollaan vielä joulunakin raskaana...

Vastaus kysymykseesi persiljasta: voi. Tuoreen persiljan runsasta käyttöä kannattaa raskausaikana välttää, koska se lisää kohdun supisteluherkkyyttä. Mikä sitten on sitä runsasta käyttöä, en osaa sanoa, mutta mausteenomaisesti käytettynä ainakin on ok.
VastaaPoistaEnsimmäistä kertaa kommentoin tähän tai mihinkään blogiin, mutta olen seurannut blogiasi pitkään ja tulen kyllä seuraamaan jatkossakin!
Onpas kauniita kuvia susta! Ihana maha ja kaunis odottaja <3
VastaaPoistaTiia
Jos supistelee kannattaa tosiaan jättää persilja vähemmälle! Ehkä sitten jouluna taas ;)
VastaaPoistaHei kiitos teille, en olekkaan koskaan kuullut tästä! Tosin asiaa tukittuani en taida ihan sellaisia määriä syödä mutta ehkä varmuuden vuoksi jätön sen pienenkin määrän pois! :)
VastaaPoistaVoi kiitos paljon!:')<3
VastaaPoista