Häpeä sinä senkin lattemutsi.

Pieni häpeä, se on se tunne jota tunnen jokaikinen aamu kiikuttaessani tyttöjä päiväkotiin. Kun minä sitten hetken päästä päiväkodin pihalta kaarran auton kanssa kotiin aivan yksin. Joku muu hoitaa lapseni, kun minä vain olen kotona enkä töissä. Mietin aina lapseni päiväkotiin jättäessä että noniin, siellä ne kaffetunnilla puhuu miten laiska tuokin äiti on. Itse kotona ja lapset päiväkodissa, pyh pah.

Minulla ei ole mitään lattemutseja vastaan, mutta tunnen silti häpeää asiasta. Koska minulla on lattemutsiutta vastaan omalla kohdallani, minä en ole tehnyt lapsiani jotta joku muu heidät saa hoitaa jos suinkin itse siihen fyysiseltä ja henkiseltä hyvinvoinniltani kykenen. Kunhan siis vain tilanne on lapsilleni ihanteellinen olla kotona kanssani, he saavat täällä olla aina kun minä en töissä ole. Ja tällä hetkellähän tämä tilanne on kaikkea muuta kuin ihanteellinen heitä ajatellen.

Olen supistusten takia sairaslomalla ja lepo on asia, jota minun pitäisi tässä oman voinnin mukaan enemmän tai vähemmän päivän aikana suorittaa. Se ei ole kovinkaan helppoa, jos samalla jaloissa pyörii kaksi kyllästynyttä pientä tyttöä. Ulos olisi päästävä, leikkiseuraa ja kavereitakin olisi kiva nähdä. Tarpeeksi tekemistä ja touhua minä en fyysiseltä voinniltani pysty heille takaamaan päivittäin kotioloissa tällä hetkellä. Joten eihän minun tulisi potea asiasta huonoa omatuntoa saatika häpeää. Kun näin on selvästi paras sekä minun, vauvavatsan että tyttöjen puolesta. Vaan silti se pieni häpeä joka aamu jostain kumpuaa, kun heidät päiväkotiin vien. Tuntuu että olen jollekkin selityksen aina velkaa, miksi tytöt ovat hoidossa ja minä kotona. Kun tosiasiassa asiahan ei kenellekkään edes kuulu..

Minä tiedän että osa ihmisistä tuomitsee lattemutsit laiskoiksi. Minä olin ennen äitiyttä yksi heistä. Mutta äitiys opettaa, se opettaa kantapään kautta aivan kaiken. Lapsen saatika lasten kanssa voi olla rankkaa kotona, vaikka ulkopäin kaikki näyttääkin menevän hyvin. Sitä paitsi, osa-aikainen päivähoito on ehkä helpoin tapa saada lapselle kavereita ja aktiviteetteja päivään ellei muuten niitä ole tarjolla. Äitiys on osa elämää, ei koko elämä. Se, että sinä pullautat lapsen taikka pari ulos itsestäsi, ei tarkoita että tässä maailmassa pitäisi jaksaa ja pystyä huolehtimaan kaikesta itse. Kun ei ihan oikeasti ole pakko ja avun saaminen on aika helppoa. Ehkä häpeä on läsnä siksi, kun olen ennen niin vahvasti tuominnut muiden toiminnan. Ehkä häpeän siksi, koska vielä neljä vuotta sitten olisin tuominnut oman toimintani aika jyrkästi. Ja vielä kun raskaushan ei ole sairaus...

Toisaalta olen myös yrittänyt nauttia tästä ajasta yksin kotona. Saan kerrankin rauhassa keskittyä blogihommiin, Netflixiin sekä ihan vain olemiseen. Mutta tiedättekö, jo viikon jälkeen tämä on aivan kuolettavan tylsää puuhaa. Eilen yritin tehdä vähän kotihommia, mutta jo yhden vessanpesun jälkeen kroppa alkoi laittamaan hanttiin särkyjen ja supistusten kanssa. Cmoon hei...

Tytöt ovat aamupäivisin toisten leikitettävänä ja pakko myöntää että tämä on aika helppoa. Saan kotiin ruokitut ja väsytetyt lapset joten painumme aina yhteistuumin heti päiväunille. Siltikin aikataulutetut aamut, kiukkuiset aamut, korkeat hoitomaksut sekä viemiset ja tuomiset eivät ole tämän arvoisia että minusta oikeasti lattemutsia ikinä tulisi. En siltikään väitä, että aamuinen yksinäinen kahvihetki kera suklaan ja Netflixin olisi yhtään pahitteeksi kenellekkään meistä..

Ensi viikko vielä ainakin lattemutsina. Tosin olojen perusteella voi olla että tämä kuolettavan tylsä "etuoikeus" jatkuu vielä tovin jos toisenkin ellei ihmettä tapahdu. Tänään tämän lattemutsin lapset ovat kuitenkin kotona, kun isi on koko aamupäivän meidän apuna täällä. Huonosti nukutun yön jälkeen ja miljoona uhmaraivaria jo niskaan saaneena äitinä pakko myöntää, ei se kokopäiväinen lattemutsius (tai adoptio..) niin huonolta vaihtoehdolta kuulostakkaan. Ei kai, eiköhän tämäkin päivä tästä lähde käyntiin hymyssä suin. Viimeistään päiväunien jälkeen kun jokainen meistä on saanut vähän viimeyön univelkoja kirittyä kiinni!