torstai 14. syyskuuta 2017

Raskauden ensimmäinen neuvolalääkäri!

KAIKKI HYVIN! Aloitetaan tuollaisella ihanalla uutisella. Supistukset eivät ole tehneet mitään. Kohdunkaula korkealla, täyspitkänä ja kiinteänä. Supistukset sekä poltot jatkuvat edelleen pienenkin rasituksen jälkeen. Lääkäri kirjoitti kahden viikon sairasloman ja katsotaan sitten tilannetta uudelleen. Onko supistukset helpottaneet ja pääsenkö mahdollisesti vielä takaisin töihin. Näin ainakin toivoisin!

Alakerran tilanteen lisäksi lääkärissä katsottiin kaikki normaalit mittaukset. Paino nousee maltillisesti, neljässä viikossa painoa on tullu 1,5 kiloa lisää. Sf-mitta eli kohdunpohjankorkeus tärähti keskikäyrältä yli yläkäyrän ja on jo komeat 29 senttimetriä! Matildankin raskausaikana sf mitta huiteli taivaissa, joten ei eroa entiseen. 4 viikossa kohtu oli kasvanu 9 cm, uskomatonta! Ei ihme että olo tuntuu yhtäkkiä aika kömpelöltä valaalta. Ja vaikka vatsa tuntuu roikkuvan aika alhaalla, sanoi lääkäri vauvan majailevan todella ylhäällä. Ehkä siksi sf mitta onkin niin iso jo ! Katsoin Matildan (syntyessään 4230g ja kuten todettu, sf mitta huiteli taivaissa) odotusajan neuvolakorttia ja siellä sf mitta näytti olevan 28cm raskausviikolla 28. Nyt ollaan siis vielä vähän isompia. Ainakin siihen saakka, että vauva valahtaa lähtöasemiin.

Verenpaine, vauvanliikkeet sekä -sykkeet olivat kaikki kunnossa. Turvotus merkattiin tällä kertaa miinukselle, ilmojen viilentyessä olen saanut taas kihlasormuksenikin takaisin sormeen. Toivon että tällä kertaa vältyn loppuraskauden turvotuksilta edes hieman kun ilmat ovat silloin jo todella viileät. Katsotaan miten käy!

Seuraava neuvola onkin sitten isyydentunnustusneuvola. Ihan mahtavaa tämä muutos ettei enää tarvitse juosta lastenvalvojalla saakka tekemässä tuota meille niin päivänselvää asiaa!

Nyt jatkan hyvillä mielin lepäämistä ja supisteluiden välttelyä. Tai ainakin lievemmällä stressillä kun supistukset eivät ole tehneet tuhojaan. Vielä ei tarvitsekkaan heittää kirvestä kaivoon työnteon ja hyvinvoinnin osalta, toivotaan että tämä parin viikon lepäily auttaa ja olen elämäni kunnossa parin viikon päästä. Tai no, niin kunnossa kuin suinkin tälläinen kömpelö möhömaha voi olla.

4 kommenttia

  1. Ihana kuva :) Hyvä, että kaikki hyvin!

    VastaaPoista
  2. Ihanaa kun kaikki on hyvin!:) Hassua että itsellä on eka neuvolalääkäri jo rv16. En tiedä vaikuttaako itsellä se, että olen ensisynnyttäjä vai onko se vain kaupunki kohtaista? :) Ihana mekko ja olet muutenkin kaunis odottaja :) Itse vasta rv14 ja odotan jo kovasti että mahani kasvaisi kunnolla, ei tarvitsisi enää yrittää peitellä kun olisi selkeä vauvamaha :D Olen seurannut blogiasi jo pidemmän aikaa ja aina tykännyt, mutta nyt kun lapsiin liittyvät asiat ovat itsellekin ajankohtaisia saan blogistasi vielä paljon enemmän. Varsinkin nämä raskauteen liittyvät postaukset luonnollisesti kiinnostaa erittäin paljon :)

    VastaaPoista
  3. Laura, Tehtävänimikkeenä Laura.20. syyskuuta 2017 klo 23.12

    kiitos <3 älä muuta sano! <3

    VastaaPoista
  4. Laura, Tehtävänimikkeenä Laura.20. syyskuuta 2017 klo 23.14

    niin on ! :) ja voi kiitos kehuista <3 mulla saattaisi olla harmaa muistikuva siitä että eka neuvolalääkäri oli esikoisen odotusaikana aikasemmin..voi kyllä olla että muistan väärin ja täällä np ultra korvaa neuvolalääkärin kun siellä tsekataan alakerran tilanne samalla! :) voi kovasti onnea odotukseen ja ihanaa kun jaksat lueskella! <3

    VastaaPoista

Kiitos kun kommentoit <3

© Tehtävänimikkeenä Laura. Made with love by The Dutch Lady Designs.