Raskausviikko: 32+0
Vauva: Painaa n. 1800 grammaa. Paino nousee huimaa vauhtia, lähes 250 grammaa viikossa! Hikkailee paljon. Liikkeet ovat rauhoittuneet paljon tilan puutteen vuoksi. Selkeitä potkuja ja tötäisyjä ei enää kunnolla tunnu, vaan likehdintä on sellaista muljuamista.
Oireet: Närästää, tietenkin. Nenä vuotaa verta todella helposti. Jaloissa ja sormissa alkaa olemaan sitä ah, niin ihanaa loppuajan turvotusta.
Mielihalut: Kurkkupastillit kertaa miljoona. En saa niistä tarpeekseni! Hiilihapollinen vesi, nam!!! Myös mandariinit maistuvat erityisen hyviltä.
Päällimmäiset ajatukset raskaudesta: Vauvan laskeutuessa olo ei ole enää niin ahdas ja tuskainen. Kumartelu on erittäin vaikeaa, mutta esimerkiksi istuminen on helpottanut, ihanaa! Pari päivää (kopkopkop...) supistukset ovat olleet myös rauhallisempia ja ei niin herkässä. Tänään olen siivonnut hieman huomista näyttöä varten, käynyt masukuvauksissa sekä pienellä kauppareissulla ja pientä jomotusta lukuunottamatta olo on hyvä! Toki nyt on pakko istuskella ja maata loppuilta tai kohta sattuu. (Okei, ennen kuin pääsin postauksen loppuun niin alkoi supistukset..no mutta silti tosi hyvä päivä ollut tänään!)
Synnytys pyörii jo päivittäin mielessä. Koska lähtö tulee? Miten synnytys alkaa, supistuksilla vai vesien menolla? Onko vauvalla tukkaa vai ei? Meneehän kaikki hyvin? Eilen täytin vihdoin ja viimein esitietolomakkeen sairaalaa varten. Olin venyttänyt sitä tähän saakka koska se vaikein, vauvan sairaalanimen keksiminen tuotti hankaluuksia ja erimielisyyksiä miehen kanssa, heh hee.
5 viikkoa ja vauva on täysiaikainen. 8 viikkoa eli 56 päivää laskettuun. Alle kaksi kuukautta!
Tulekoohan tässä sittenkin vielä hoppu ja paniikki?

Loviisa
VastaaPoistaApua, ihana nimi!!!!!!!!!!<3
VastaaPoistaTuleeko kolmannellekin tytölle samat toiset nimet kuin E:llä ja M:llä? :)
VastaaPoistaVoi keksisin isosiskojen nimien kanssa vaikka mitä ihania nimiehdotuksia ?
tulee kyllä ! :) hei, anna kuulua vaan, ehkä sieltä löydämme jonkun nimen! :D:D:D:
VastaaPoistaHieman myöhässä tämä vastaus :D Mutta Aliisa, Alina, Aliina, Alvina, Loviisa, Livia, Vilhelmiina, Evelia...
VastaaPoistaJee, ei enää kauaa että teidän pieni on täällä ?