Niin, siinäpä otsikossa oikeastaan se minun kysymykseni teille tuli:
Koska uskalla olla välittämättä supituksista ja lähteä niistä huolimatta vaikka kävelylenkille?
Esikoiseni odotusaikana jäin suunnilleen samoilla viikoilla sairaslomalle kuin nyt, eli 27. raskausviikon tuntumissa. Silloin vihoitteli selkä todella pahasti, ja olin oikeastaan aika liikuntakyvytön välillä. Kuopuksemme odotusaikana olin loppuun asti hyvässä kunnossa, jollei turvotusta ja norsun ketteryyttä lasketa. Kävin kävelyllä, touhusin esikoisen kanssa ja pysyin liikkeellä. Voin kertoa, että synnytyksestä palautumisessa oli aivan järkyttävän suuret erot näiden kahden raskauden välillä ja uskon juurikin tuon liikkumisen ja liikkumattomuuden olevan se suurin syy. Ensimmäisellä kerralla pääsin niin rapakuntoon, että loppurutistuksen jälkeen meni päiviä makoilessa ja viikkoja jotta olin taas kunnolla tolpillani. Toisella kertaa olisin voinut lähteä lenkille heti seuraavana päivänä.
Nyt olen enemmän vähemmän makoillut kotona jo kuutisen viikkoa. Makoilu ei ehkä ole niin makoilua kahden pienen tytön kanssa, mutta kaikki kävelylenkit ja turhat fyysiset raistukset ovat supistusten takia saaneet jäädä unholaan. Nyt kun raskausviikot ovat jo siellä kolmenkympin paremmalla puolella, olen pikku hiljaa alkanut miettimään liikunnan ja fyysisen rasituksen lisäämistä päiviini. Supistuksista huolimatta. Jotta jaksaisin sitten synnyttää ja elää myös synnytyksen jälkeen. Eilen kuitenkin oli taas päivä kun supistuksia tuli jo pelkästä ruuanlaitosta ja seisomisesta, joten jos tahdon edes vähän liikkua ennen synnytystä on vain kestettävä ne supistukset. Mutta millä viikolla tämän touhun uskaltaa aloittaa?
Olen miettinyt, että virallisen äitiyslomani alkaessa irtisanoisimme tyttöjen hoitopaikat ja "kuntoutukseni" alkaisi heidän kanssa touhuillessa. Ehkä siinä täysiaikaisuuden kieppeillä, joskus 36-37 raskausviikolla uskallan aloittaa kävelylenkit. Edes pienet sellaiset. Eihän sitä viikkojen makoilun ja norsun ulkomuodon kanssa mihinkään maratooneihin pysty, mutta jos edes läheiseen leikkipuistoon tai lähikauppaan pääsisimme lasten kanssa kävellen.
Vaikka loppuraskaus on tuskaista aikaa (on sitä jo nyt) toivon että pääsisimme sinne lasketun ajan lähettyville. Jotenkin minulla kuitenkin on sellainen kutina, että universumi on ironian mestari ja löydän itseni uutena vuotena Tyksistä makoilemassa synnytyksen käynnistyksessä. Toisaalta mielummin yli kuin ali...
Jos nyt vielä muutama viikko tylsää ja pitkäveteistä olemista, vauvanpeiton virkkaamista ja Netflixiä.
Josko sitten uskaltaisi aloittaa vähän sen elämisen taas?
Lähetä kommentti
Kiitos kun kommentoit <3