Suurin niistä on rakkaus, sisarusrakkaus...

Te kaikki usean lapsen vanhemmat tiedätte mistä puhutaan, kun puhutaan sisarusrakkaudesta. Te tiedätte varmasti kokemuksen syvällä rintaäänellä kertoa, miten mukavaa se rakkaus on. Se rakkaus, kun koko ajan toinen kiusaa ja närppii minkä ehtii. Se jos mikä vie välillä meidät vanhemmat lähemmäksi hullujen huonetta kuin osaa arvatakkaan. Ainakin meidän taloudessa.

"Tee lapset pienellä ikäerolla, pääset helpommalla. Sitten heistä on toisilleen seuraa."

Älä ammu viestintuojaa, mutta kuka minulle joskus näin kehtasi väittää? Onhan heistä toisilleen seuraa, tappeluseuraa. Asiaa ei helpota se, että meidän taloudessa on tällä hetkellä kaksi uhmaikäistä. Uhmaneiti 2 vee ja uhmaneiti 4 vee. Tähän yhtälöön lisätää vielä yksi raskaana oleva äiti ja kovaääninen, tulinen ja joskus hivenen yhteenottava paketti on luotu. Nähtäväksi jää kuka karkaa ensimmäisenä ja kauemmas, seinänaapurit vai mies?

Sisarussuhteessa on se jännä asia, ettei toisen tarvitse kuin istua vähän liian lähellä niin räjähtää. Jos toinen katsookin väärin, on piru irti. Ja sisko tietää miten siskon saa hermostumaan. Tasan tarkkaan tuntee toisen niin läpikotaisin, että jos tekee mieli tapella niin oikea naru mistä vetää löytyy heti. Kai tätäkin voi taidoksi kutsua? Täytyy muistaa mainita ensi neuvolalomakkeessa, kun kysytään missä lapsesi on taitava. Ärsyttämään siskoaan.  Minulta on kysytty millaiseen autoon me meinataan kolmen lapsen kanssa mahtua. Kuorma-autoon, kiitos. Kolmella peräkontilla, jokaiselle tappelupukarille oma ja ovet lukkoon. Kiitos. 

Kaikista katkenneista hermoista huolimatta tuon niin tulisen ja räjähdysalttiin suhteen seuraaminen on maailman paras asia. Vaikka on päiviä kun tekisi mieli laittaa nettikirppikselle molemmat myyntiin, en oikeasti vaihtaisi sekuntiakaan. Ainakaan jälkikäteen ajateltuna näin illalla, kun lapset jo nukkuvat. Ja kaikesta tappelusta ja minä en rakasta sinua uhittelusta huolimatta nuo kaksi rakastavat toisiaan enemmän kuin mitään muuta. Siitä kertoo ne pienet hetket (joita ei aina meinaa ehtiä edes huomata, kun taas ollaan jo tappelukentällä..), jolloin rakkaus osoitetaan.

Matildan barbie hajosi, ja meidän huominen syntymäpäiväsankari sanoi että hän voi toivoa sellaista lahjaksi ja antaa sen siskolle. Ihana ja niin kaunis ajatus. Vaikka todellisuudessa tiedän, että viikonlopun lahjapaketit aiheuttavat sen päiväsen tappelun tässä huuhollissa. Mutta ajatus on tärkein eikö vain..?

Sisarussuhde repii hermot riekaileiksi meiltä jokaiselta aina silloin tällöin. Mutta se on silti maailman upein asia. Se opettaa lapselle niin paljon. Suurimman osan kantapään kautta, mutta kuitenkin. Oppimistapa kai sekin.

Äitiiiii, tuo näytti kieltä ja räki! 

Ja mitä sinä teit ensin?

No, no minä ihan vähän vaan..

 Niin metsä vastaa kuin sinne huutaa. Kuulostaako tutulta?

Välillä niin raskas, mutta aina niin rakas. Se oma sisko. Terveisin kahden tappelupukarin väsynyt ja sarkastinen äiti, joka omistaa myös maailman raskaimman mutta rakkaimman isosiskon. Kokemuksen syvää rintaääntä ja sarkasmia, olkaahan hyvät.