sunnuntai 19. marraskuuta 2017

37. Raskausviikko: Erilaisia supistuksia, joko kohta synnytetään!?



Raskausviikko: 36+1

Vauva: Painaa n. 2,7 kiloa. Potkii kipeästi välillä johonkin hermoon niin, että meinaa jalka lähteä alta. Ei taida olla laskeutunut, tuntuu että on todella ylhäällä ainakin kun istun ja vauva punkee peppuaan melkein ulos minun kurkustani.

Oireet: Supistuksia! Ei kovin kipeitä, mutta säännöllisiä tullut kahtena iltana reilu tunnin verran. Joko kohta jo !? Muutenkin alaselkää ja alavatsaa polttelee ja jomottelee paljon, mutta osa taitaa olla ihan kasvukipuja kun vauva kerää massaa ja vatsa kasvaa.

Mielihalut: Kurkkupastillit...Edelleen. Vissy, kävin hakemassa sodastreamin ihan himojeni takia..

Päällimmäiset ajatukset raskaudesta: Ensimmäinen paketillinen vadelmanlehtiteetä juotu ja heti supistaa säännöllisesti, heh hee...Vaikka supistukset ovat muuttuneet säännöllisiksi ja sellaisiksi, etteivät mene levolla ohi niin uskon tähän touhuun menevän vielä viikkoja. Eihän sitä koskaan toki tiedä, mutta kun kaikki raskauteni ovat menneet yli niin en osaa kuvitella synnyttäväni yhtään ennen laskettua aikaa.

Kuitenkin varmaan pitäisi oikeasti pikkuhiljaa miettiä esimerksi sairaalakassin pakkaamista. Jotta ei sitten tule kiire jos synnytys käynnistyykin yhtäkkiä. Toisaalta, kun sen kassin pakkaa niin se tarkoittaa ettei ainakaan lähtö tule. Taikauskoa?

Odotan jo niin kovin pääseväni eroon tästä pötsistä. Liikkuminen, etenkin kumartelu on jo ihan kivuliasta. Vauva on jotenkin huonossa asennossa ja kumartelu aiheuttaa vihlaisua ja kipuja alavatsalla. Ja kumartelua kun ei voi oikein välttää kahden pienen lapsen kanssa. Mittasin yhtenä iltana ympärysmittani navan kohdalta, 120 cm ! Olo on kyllä sen mukainen...Toki tuo +17 kiloakin siihen mittaan vaikuttaa.

Yritän nyt kuitenkin nauttia näistä viimeisistä viikoista ja niiden tuomasta jännityksestä. Viimeistä kertaa jännitän koska lähtö tulee ja niin edelleen. Sitten taas toisaalta en ihmettele että jo vähän kypsyttää tämä raskaana olo. Kuuluu jo ihan tähän loppuodotukseen, mutta juuri tässä laskeskelin että viimeisen karvan verran alle viiden vuoden aikana olen ollut raskaana kohta 27 kuukautta...Että ei ihme jos vähän kyllästyttää jo!
Torstaina sitten olisi neuvolalääkäri! Jännittää, millaisenkohan kokoarvion sieltä saa?


10 kommenttia

  1. Olen seurannut blogiasi tämän raskautesi alusta asti ja myötä elänyt tuntemuksiasi, sillä itselläni on viikkoja nyt 34+4! Tsemppiä loppurutistukseen :) tulen varmasti seuraamaan myös tulevaisuudessa.

    VastaaPoista
  2. Mä kans seurailen täälä hengessä mukana. Itellä 34+5 menossa. Mulla ei oikeastaan kipuja tai tukalaa oloa ole. Paitsi henkinen ahdistus, koska vauva hengailee päivät perätilassa ja yöt vähän poikittain. Ei siis aikomusta vielä hetkeen syntyä! Toivon niin kovasti, että vielä kääntyy oikein päin ja kiinnittyy!

    VastaaPoista
  3. Esikoinen syntyi raskausviikolla 39+4 ja tämä juniori 37+5. Sairaalakassia ja esikoisen hoitokassia pakattiin sitten supistusten välissä. Eli enpä osannut odottaa. Kannattaa varautua ?

    VastaaPoista
  4. Ensin kiitän mahtavasta blogista. Teidän elämänmyönteistä eloa on kiva seurata tääl blogissa sekä instassa. Olen kans seurannut odotustasi alusta asti ja jännitän puolestasi pääsetkö laskettuun asti "ehjänä".
    Jotenkin tosta kuvasta kyllä vois jo sanoa et olis hivenen alaspäin tullut?. Kerro sitten miten kävi...
    Onnellista loppuodotusta! Nauti nyt. Tuota odotusta kun tulee vielä ikävä. Kokemuksesta voin sanoa, vaikka kuinka nyt kypsyttää. Tsemppiä!

    VastaaPoista
  5. Tuosta sairaalakassin pakkaamisesta tuli mieleen, että kuopuksen kohdalla ostettiin synnytysyötä edeltävänä iltana eväät "ihan vaan nyt varalle, jos se lähtö tulee tässä lähiaikoina" Viikkoja oli 39+. Että ei se aina takaa synnytyksen lykkäytymistäkään ;D Samana päivänä oli neuvolan täti todennut, että ei taida ehtiä tehdä meille vauvan kotikäyntiä ennen kuin jää joululomalle. Heitin vitsillä, että "Paitsi jos se syntyy just nyt". Oli tätikin vähän ihmeissään ku seuraavana aamuna soitin synnäriltä, että se synty sitten nyt :D

    Tsemppiä loppumetreille! Toivottavasti pääsette jo pian tapaamaan pienen :)

    VastaaPoista
  6. Laura, Tehtävänimikkeenä Laura.27. marraskuuta 2017 klo 16.18

    kiitos tsmepeistä ja ihanaa kun jaksat seurailla! :) <3 ihanaa loppuodotusta myös sinne, ei sielläkään enää kauaa !:)

    VastaaPoista
  7. Laura, Tehtävänimikkeenä Laura.27. marraskuuta 2017 klo 16.18

    voii eiii toivotaan että siellä tajutaan kääntyä!!! :)

    VastaaPoista
  8. Laura, Tehtävänimikkeenä Laura.27. marraskuuta 2017 klo 16.19

    olisipa meilläkin noin... :D ehkä täytyy ainakin aloittaa, varmuuden vuoksi :p

    VastaaPoista
  9. Laura, Tehtävänimikkeenä Laura.27. marraskuuta 2017 klo 16.19

    Ihana kuulla<3 ja kiitos paljon, yritän nauttia parhaani mukaan<3 tulen heti kertomaan kun jotain tapahtuu!

    VastaaPoista
  10. Laura, Tehtävänimikkeenä Laura.27. marraskuuta 2017 klo 16.21

    kiitos tsempeistä!! :) eli ehkä mä lähden siis eväskaupoille... :D ihan vaan vamuuden vuoksi ;)

    VastaaPoista

Kiitos kun kommentoit <3

© Tehtävänimikkeenä Laura. Made with love by The Dutch Lady Designs.