maanantai 20. marraskuuta 2017

Ei kahden edestä vaan kaksi kertaa terveellisemmin (+ARVONTA!)



Kaupallinen yhteistyö Minisun

On jonkin verran yleinen ehkä hivenen "vanhan kansan luulo", että raskaana olessa pitäisi syödä kahden edestä.  Kasvaahan naisen kohdussa toinen ihminen. Todellisuudessa raskausaikana energiantarve kasvaa useimmiten noin 300 kcal/vrk, mikä tarkoittaa esimekiksi kahta keitettyä kananmunaa.

Ravinnon määrän sijasta tulisikin kiinnittää enemmän huomiota ravinnon laatuun. Terveellisiä rasvoja, laadukkaita ja puhtaita ainesosia sekä vitamiineja. Voidaankin siis ehkä sanoa, että älä syö kahden edestä vaan kaksi kertaa terveellisemmin.

Koska raskausaika on aina kovin stressaavaa ja huolta herättävää, itse haluan ainakin helpottaa stressiä mahdollisimman paljon. Vaikka ruokavalioni peruspilarit ovat kunnossa ja syön terveellisesti, en halua ottaa turhaa stressiä ruokavaliosta. Syön paljon vihanneksia, hedelmiä ja sitä tavallista kotiruokaa.

Erityisesti nyt raskausaikana olen kiinnittänyt huomiota kalan lisäämiseen ruokavaliossani sekä hyviin rasvoihin esimerkiksi pähkinöiden sekä avokadon muodossa. Koska en tahdo stressata ruokavaliosta ja laskea, saanko esimerkiksi tarpeeksi tärkeitä vitamiineja, olen ottanut rinnalle avuksi raskausajan vitamiinit. Terveellisen ruuan lisäksi otan vitamiinit sekä hivenaineet purkista, jotta varmasti minä sekä kasvava vauvani saamme niitä tarpeeksi. Ja onneksi tästäkin on tehty meille odottajille niin helppoa.



Aloitin Minisunin Mama vitamiinin syömisen heti kun sain tietää raskaudesta. Odottavalle sekä imettävälle äidille tarkoitettu monivitamiini sisältää tarkat määrät juuri niitä vitamiineja ja hivenaineita, joita me tarvitsemme. Helppoa eikö?

Edellisessä raskaudessa monivitamiinin lisäksi jouduin turvautumaan lisärautaan, mutta tällä kertaa hyvä ruokavalio sekä rautapitoisten ruoka-aineiden nauttiminen on riittänyt. Apteekista saatavissa tableteissa on laskettu tarkat määrät päivän saantisuosituksesta ja minun ei tarvitse kuin muistaa ottaa yksi tabletti päivässä. Yksi tabletti osana monipuolista, terveellistä mutta kuitenkin ihan tavallista ruokavaliota. Uskon nimittäin, ettei terveellinen ravitsemus ole mitään rakettitiedettä. Ei edes raskausaikana. Vihanneksilla, hedelmillä sekä kotiruualla pärjää jo todella pitkälle!

Omaa kehoaan kannattaa myös kuunnella. Esimerkiksi väsymys, huimaus, huonvointisuus ja iho-oireet voivat olla oireita vitamiinien puutostilasta. En tiedä, oliko sattumaa vai ei, mutta kun minun raskaushimokseni saapui persilija, oli rauta-arvoni hivenen laskusuunnassa.

Uskon myös vahvasti siihen, että joskus raskaushimojaan saa kuunnella. Kun ruokavalion peruspilarit ovat kunnossa ei pieni herkuttelu silloin tällöin haittaa. Ei kannata olla itselleen liian ankara ja miettiä ihan jokaikistä suupalaa ja sen mahdollista vaikutusta vauvaan. Se aiheuttaa ihan turhaa stressiä sekä huolta, mitä varmasti muutenkin on raskausajassa tarpeeksi vaikka kaikki menisikin hyvin. Ja suklaahan tunnestusti vähenetää stressiä eikö vain?
Yhteistyössä Minisun. 



85 kommenttia

  1. Tämän raskauden aikana olen syönyt ihan vain perusvitamiineja, sen lisäksi raskauden alussa söin foolihappoa lisänä. Tietysti hyvä ruokavalio ja runsaasti hedelmiä auttaa vitamiinien saannissa.

    VastaaPoista
  2. Minä käytän juuri noita samoja pilsuja :) perusterveellisen ruokavalion tukena.

    VastaaPoista
  3. Mulla on käytössä tällä hetkellä Fitlinen Optimale-setti ja lisäksi syön erikseen D-vitamiinia.

    VastaaPoista
  4. Oon ihan tosi huono muistamaan päivittäisiä pillereitä, joten luotan siihen, että saan ruokavaliosta sen mitä tarvitsen ja myös siihen, että keho kertoo kyllä, jos jotain puuttuu :) raskausaikana oon osin tiedostamattakin lisännyt kasvisten ja hedelmien syöntiä ja uskon että se riittää.

    VastaaPoista
  5. Terveellisellä ruualla ja näillä samoilla minisunin mamas vitamiineilla :)

    VastaaPoista
  6. Terveellinen ruokavalio ja monivitamiinit :-)

    VastaaPoista
  7. Huonosti ? olen syönyt huonosti ja vitamiineja en ole ottanut. nyt kuitenkin kun olen raskaana, aloitin samat vitamiinit ja kiinnittänyt huomiota syömisiin. Joten kiva ja tarpeellinen paketti olisi? kaisa

    VastaaPoista
  8. D vitamiinia olen käyttänyt muut on nyt jäänyt vähemmälle.vihannekset ja hedelmät kuuluu myös joka päivään.

    VastaaPoista
  9. Nyt raskaana koitan muistaa vitamiinien ja mhb:n lisäksi kalaöljyn, kookosöljyn, pähkinät ja siemenet. Niillä ja muutenkin ruokavaliolla pääsee jo pitkälle :)

    VastaaPoista
  10. Otan vitamiinia purkista :D On monivitamiini, omegat, deet, ceet. Toki yritän myös syödä terveellisesti, mutta se ei aina onnistu. Varsinkaan, kun en tykkää hedelmistä juuri yhtään..

    RvaJ

    VastaaPoista
  11. Monen purkin taktiikalla. On foolihappoa, C:tä, D:tä magnesiumia, rautaa..

    VastaaPoista
  12. Monivitamiineja popsin terveellisen ruoan ohella. (:

    VastaaPoista
  13. Samat vitamiinit käytössä nyt raskauden loppuessa saavat jatkua imetyksen myötä, toivottavasti mahdollisimman pitkään ? mies syö d:t purkista ja tyttö saa päivittäin muumi d-vitamiinin.

    VastaaPoista
  14. Samat vitamiinit käytössä ☺

    VastaaPoista
  15. Ruokavaliolla ja Mama monivitamiineilla.

    VastaaPoista
  16. Raskausaikana söin samoja raskausajan vitamiineja, nyt imetyksen aikana en ole syönyt vaikka pitäisi. Hedelmiä ja monipuolista ruokaa :)

    VastaaPoista
  17. Olen syönyt minisun mama tabletteja koko raskausajan, ja sitten normaalia kotiruokaa ja hedelmiä.

    VastaaPoista
  18. Samoja vitamiineja käyttänyt nyt raskausaikana ja tavallinen kotiruoka ja hedelmät.

    VastaaPoista
  19. Monivitamiini, d-vitamiini, sinkki ja kalaöljykapselit käytössä ympäri vuoden.

    VastaaPoista
  20. Aloitin mama-vitamiinien syömisen jo silloin, kun yritimme kolmatta. Kahdessa aikaisemmassa raskaudessa en syönyt moisia alusta alkaen, sillä ne saivat huonon olon/tuli tarve halata vessanpönttöä. Kummassakin raskaudessa olen alkanut syömään rautaa parissakin eri muodossa, joissa toisessa oli jotain muitakin vitamiineja.

    VastaaPoista
  21. Minulla on ollut alkuraskaudessa ensin käytössä vain D-vitamiini ja foolihappo, tuli hirveät päänsäryt ja neuvolassa puhuin asiasta. Kehoitti heti aloittamaan kyseisen minisun monivitamiinin, koska rauta-arvot olivat hieman tippuneet edellisestä mittauksesta. Nyt olen Rv 22 ja päänsäryistä ei tietoakaan. Joten tämä minisun monivitiini auttoi näihin päänsärkyihin. Olen kyllä tyytyväinen kyseiseen tuotteeseen. Syön myös monipuolisesti hedelmiä ja muita ruokia joten myös niistä saa vitamiinia hyvin.

    VastaaPoista
  22. Syön joka päivä apteekista ostetun monivitamiinitabletin. Lisäksi hedelmät ja kasvikset kuuluvat jokapäiväiseen ruokavalioon. :)

    VastaaPoista
  23. Näitä samoja vitamiineja olen syönyt koko raskauden ajan ja imetyksen ohella toki tarkoitus jatkaa. Täällä myös odottelen jouluvauvaa :)

    VastaaPoista
  24. Syön raskausajanmonivitamiinia, aloitin jo useamman vuoden ennen plussaa myös foolihapon :) Kiinnitän huomiota myös monipuoliseen ruokavalioon.

    Meillä laskettu aika muuten vaan kaksi päivää myöhemmin kun teillä. Samoissa mennään!

    VastaaPoista
  25. Mukana! :) D-vitamiinilisää olen ottanut, en muuta.

    VastaaPoista
  26. Minisun tuotteet ovat mun herkälle vatsalle parhaita ja siksipä nytkin käytössä d-vitamiini minisun. Meidän apteekista ei löydy mama tabletteja joita olen kovasti kaipaillut.

    VastaaPoista
  27. Herkälle vatsalle minisun tuotteet ovat parhaita. Nyt käytössä d-vitamiini. Meidän lähi apteekista ei löydy mama tabletteja, ne olisivat nyt tarpeen.

    VastaaPoista
  28. Monipuolinen ravinto ja vitamiinitabletti näin raskausaikana. ?

    VastaaPoista
  29. Raakausajan monivitamiini on käytössä päivittäin. Lisäksi monipuolisesti kasviksia ja pinaattia, jotta rauta-arvot pysyisivät mahdollisimman korkealla.

    VastaaPoista
  30. Syömällä monipuolisesti, ottamalla D-vitamiinilidän, ja raskaana ollessa söin tietysti foolihappoa ja monivitamiiniä.

    VastaaPoista
  31. Paikkailen huonoja ruokailujani toisinaan purkkivitamiineilla! Erityisesti hedelmiä tulee syötyä liian vähän talviaikaan, joten en varmastikaan saa kaikkia tarpeellisia vitamiineja ravinnosta.

    VastaaPoista
  32. Pyrin syömään monipuolisesti ja otan joka päivä MAMA-vitamiinilisää, joka on aika lopussa. Tarvitsisin uuden!:D

    VastaaPoista
  33. Perusvitamiinit käytössä :)

    VastaaPoista
  34. Otetaan vauvan kanssa molemmat omat vitamiinimme aina aamupalalla. Itse käytän vielä raskausvitamiinivalmistetta, koska imetän.

    VastaaPoista
  35. Ruokavaliolla ja juuri noilla Mama-vitamiineilla :) Ovatkin pian loppumassa taas.

    VastaaPoista
  36. Terveellistä ruokaa ja talvisaikaan lisävitamiineja purkista.

    VastaaPoista
  37. Nappasee vitamiinipurkista.

    VastaaPoista
  38. Ruokavaliolla ja lisäksi syön D-vitamiinia aina kun muistan. Raskausaikana olivat nuo samat vitamiinit käytössä. :)

    VastaaPoista
  39. Syön hedelmiä ja marjoja.

    VastaaPoista
  40. Syön suositeltuja vitamiineja. :)

    VastaaPoista
  41. Monipuolista ruokaa ja vähän vitamiinien apuakin :)

    VastaaPoista
  42. Joka päivä tulee syötyä salaattia, kotiruokaa ja hedelmiä. Ja nyt raskaana ollessa otan just näitä monivitamiineja. :)

    VastaaPoista
  43. Raskaus- ja imetysaikana syön juuri esittelemiäsi mama-monivitamiineja, muulloin otan d-vitamiinilisän.

    VastaaPoista
  44. Pyrin syömään monipuolisesti. Lisäksi käytän jonkin verran vitamiineja.

    VastaaPoista
  45. Pyrin syömään terveellisesti ja monipuolisesti, lisäksi otan raskaus- ja imetysajan monivitamiinia (meillä 3vkoinen vauva jota imetän) aina kun muistan :)

    VastaaPoista
  46. Syömällä terveellisesti ja monipuolisesti ja lisäksi vitamiineja purkista.

    VastaaPoista
  47. Purkista myös täällä perus kotiruoan ja vähän runsaammin tullut syötyä kasviksia ja hedelmiä :)

    VastaaPoista
  48. Olen raskaana viikolla 9+4 ja kova pahoinvointi ja oksentelu on verottanut vitamiinivarastoja... Kaikki kokeilemani pillerit tulevat samantien ylös. Eikä syömäni ruokakaan ole terveellisimmästä päästä pahoinvoinnin vuoksi. Ehkä minisun-tuotteista olisi apua?

    VastaaPoista
  49. Yritän syödä terveellisesti ja D-vitamiinia purkista, lisäksi sinkkiä ja B:tä, kun flunssa uhkaa tai pääsee valloilleenkin.

    VastaaPoista
  50. Meille syntyy kesäkuussa vauva, joten raskausvitamiineja ja välillä Beroccaa ym.
    Hedelmiä, ja kesäisin aurinkoa :)

    VastaaPoista
  51. Juuri kuten sinäkin, eli normaali perusterveellinen ruoka, hedelmillä ja marjoilla ja näillä samoilla vitamiinitableteilla!

    VastaaPoista
  52. moi,
    taitaa monivitamiiniporeisiin jäädä jos aamulla muistaisi sen juoda ja yrittelen popsia hedelmiä enemän.

    VastaaPoista
  53. Hyvä vaihteleva ruokavalio on tavoite, mutta täydennystä tulee otettua purkista säännöllisesti.

    VastaaPoista
  54. kaunis pillerirasia jonne laitan viikon tabletit valmiiksi

    VastaaPoista
  55. Monipuolinen, terveellinen ruoka ja lisinä sinkki ja D-vitamiini :)

    VastaaPoista
  56. Perusvitamiinit käytössä :)

    VastaaPoista
  57. Pyrin syömään monipuolisesti kaikkea, ja lisäksi otan monivitamiinin turvaamaan kaiken tarpeellisen saannin

    VastaaPoista
  58. Sama vitamiini käytössä,ollut heti plussauksesta lähtien :)

    VastaaPoista
  59. Juuri tuo sama monivitamiini Mama on mullakin ollut käytössä siitä lähtien kun lopetettiin ehkäisy. Pari kuukautta tässä mennyt ja ihan heti ei ole tärpännyt, toivottavasti pian. Monivitamiinin lisäksi otan vielä d-vitamiinia ja omega3:a.

    VastaaPoista
  60. Syömällä monipuolisesti ja välillä otan lisävitamiinia purkista ?

    VastaaPoista
  61. Terveellisen ruokavalion lisänä on hyvä käyttää nuita :)

    VastaaPoista
  62. Terveellinen ja monipuolinen ruokavalio ja lisänä purkista vitamiineja :)

    VastaaPoista
  63. Terveellinen ruokavalio ja vitamiinilisät :)

    VastaaPoista
  64. Perusvitamiinit on minulla käytössä :)

    VastaaPoista
  65. Monivitamiinilisää ja B12-vitamiinia purkista.

    VastaaPoista
  66. Ruokavalio ja monivitamiinit. :)

    VastaaPoista
  67. Itse aloitin taas heti plussattua Minisunin Mamat! :) Käytössä myös erikseen kalkki, D ja rauta sekä magnesium.

    VastaaPoista
  68. Lapsiperheen monipuolinen ja terveellinen kotiruoka sekä monivitamiinia purkista.

    VastaaPoista
  69. Otan nykyisin päivittäin monivitamiinin, magnesiumia, kalaöljyt ja deetä. Ennen kuin sain poikani, aloitin silloin ottamaan raskausajan vitamiineja noin 4kk ennen kuin vauvaa lähdimme edes kokeilemaan. Tuntui silloin hyvältä myös puhdistaa keho kaikenlaisista huonoista tavoista ja ravinnosta ja opetella sellaiset elintavat, millä voisin antaa vauvalle mahdollisimman puhtaan elinympäristön missä kasvaa.

    VastaaPoista
  70. Monivitamiini purkista, d-vitamiini sekä rauta. Lisäksi syön monipuolisesti liha-, kala- ja kasvisruokia sekä paaaaljon hedelmiä. Nyt rv 35 ja mahdoton himo mandariineihin, persimoneihin ja omppuun!

    VastaaPoista
  71. Ruokavaliolla ja vitamiinipurkilla =). Mukaan kivaan arvontaan!

    VastaaPoista
  72. Perus kotiruoka ja lisänä juurikin tuo Minisun Mama-monivitamiini.

    VastaaPoista
  73. Terveelinen, paljon vihreää sisältävä sekaravinto. Kalaa ainakin kahdesti viikossa. Raudan ja foolihapon saatiin kiinnitän ruokavaliossani erityishuomiota.Purkista otan d:eet ja omegat.

    VastaaPoista
  74. Esikoista odotteleva28. marraskuuta 2017 klo 1.46

    Syön juuri tuota Minisun Mamaa, huolehdin ruokavaliosta allergioiden sallimissa rajoissa ja yritän myös liikkua. Tietenkin vältän kaikkea josta on lapselle haittaa. Nyt viikot 12+1

    VastaaPoista
  75. Monipuolinen terveellinen ruoka, juurikin nuo Minisun Mamat ja vielä lisäksi D-vitamiinia tippoina.

    VastaaPoista
  76. Sama monivitamiini täälläkin käytössä monipuolisen ruokavalion rinnalla :).

    VastaaPoista
  77. Käytän samoja mama-vitamiineja kuin sinä ? hedelmiä, vihanneksia ja kalaa yritän syödä suositusten mukaan, vaikkakin välillä tuntuu, ettei etenkään kasviksia tule syötyä tarpeeksi. Onnekseni mieleni on tehnyt kaikkea raikasta joten ainakin satsumia ja smoothieita on mennyt jonkin verran. ? Olen paljon seurannut blogiasi ja fiilistellyt täällä ihanaa masuasi! Itse olen 12. viikolla ja huomenna (tai siis tänään koska kello on yli puolenyön) menemme miehen kanssa ensimmäiseen ultraan eli niskaturvotusultraan. ❤ Jännittää, miten pikkuinen voi! ❤

    VastaaPoista
  78. Syön samoja mama-vitamiineja kuin sä! :) Syön myös kalaöljyä ja kalsium-lisää!

    VastaaPoista
  79. Raskausvitamiinivalmiste näin raskausaikana ja monipuolinen ruokavalio. Joskus otan lisäksi D-vitamiinia purkista.

    VastaaPoista
  80. Minisun mama-monivitamiini käytössä eli sama kuin sulla.

    VastaaPoista
  81. Minisun monivitamiini mama

    VastaaPoista
  82. syön monivitamaanivalmistetta ja pari tyrnimarjaa pakkasesta päivittäin

    VastaaPoista
  83. Olen moniallergikko ja olen käyttänyt lapsuudesta asti lääkärin määräämiä vitamiineja. Nyt kun aloitimme raskauden yrityksen olen siirtynyt noihin mama vitamiineihin. Olen ollut kuukaudenkin välillä ilman vitamiineja ja sen kyllä huomaa yleiskunnossa ja ulkonäössäkin.

    VastaaPoista
  84. Nuo mama vitamiinit aloitin kun ruoesimme yrittämään raskautta. Eli vuoden nyt syönyt, ilmeisesti kuitenkin parempia minulle kuin tavalliset vitamiinilisät kun terveys ja kuukautiskierron pituus parantuneet huomattavasti.

    VastaaPoista
  85. Laura, Tehtävänimikkeenä Laura.27. joulukuuta 2017 klo 18.45

    Arvonta suoritettu ja voittajaan ollaan yhteydessä!

    VastaaPoista

Kiitos kun kommentoit <3

© Tehtävänimikkeenä Laura. Made with love by The Dutch Lady Designs.