Isän tasa-arvoiset oikeudet lapsiinsa. Onko sellaista?

Tasa-arvo on ollut viime aikoina näkyvillä mediassa ja blogeissa paljon. Olen itsekkin miettinyt siitä kirjoittamista, mutta lähestyvä isänpäivä on saanut minut miettimään asiaa vähän eri kantilta. Voidaanko me puhua täällä Suomessa tasa-arvosta jos mietimme lasten molempia vanhempia ja heidän oikeuksiaan lapseen? Minun mielestäni emme voi, mutta asia ei ole niin yksiselitteinen. Kuitenkin uskallan hyvin vahvasti väittää, että isät eivät ole tasa-arvossa äitien kanssa mitä heidän lapsiinsa tulee.

Kaikki alkaa oikeastaan jo siitä kuuluista plussasta tikussa. Me emme esimerkiksi olleet kunnon parisuhteessa mieheni kanssa, kun ensimmäinen raskaus sai alkunsa. Kerroin miehelle heti raskaudesta ja ilmoitin että aion pitää lapsen. Hän saisi päättää, olisiko hän meidän elämässä mukana vai ei. En pakottaisi häntä mihinkään, mutta olisin voinut pakottaa. Tasa-arvoa? Äidin kantilta katsottuna, mutta entäpä jos raskaus on äidin puolelta tahallinen ja isä on huijattu isäksi hänen tahtomattaan, esimerkiksi ehkäisymenetelmän valehtelulla? Näitäkin nimittäin on. Toisen kehosta ei voi määrätä, mutta raskauden aloittaminen ja sen jatkaminen on aikalailla naisen päätäntävallassa. Toki nainenhan hänet kantaa. Paperilla isäksi "pakottaminen" antaa suojaa äidille sekä syntymättömälle lapselle, mutta sitäkin voi käyttää monessa tilanteessa väärin. Jopa vallan välineenä. Raskaudesta myös  voi jättää kokonaan ketomatta. Olet isä, muttet tiedä sitä. Entäpä tilanteet, joissa isä haluaisi jatkaa raskautta mutta äiti ei? Äidin keho, mutta olisko isällä oikeus saada lapsi vaikka sitten yksinhuoltajana?

Raskausaika. Paljonko isä siihen voi vaikuttaa? Naisen keho, ymmäretään todella hyvin. Mutta entäpä tilanne, jossa odottava äiti tupakoi tai käyttää muita päihteitä isän tahtomatta? Vaarantaa heidän yhteisen, syntymättömän lapsensa terveyden. Edes meidän laki ei ole isän puolella tässä asiassa. Isän on vain sormet ristissä toivottava parasta ja kannettava vastuu ja hoito jos jotain kehityshäiriöitä esiintyy. Pahimmassa tapauksessa isä saa haudata oman lapsensa, jota ei ole ehtinyt edes tuntemaan.

Äiti päättää, miten pieni vauva ruokitaan. Äiti päättää hyvin monesta asiasta sen takia, koska hänen kroppansa kantaa, synnyttää ja ruokkii lasta. On surullista, että kaikki isät eivät saa vaikuttaa näihin päätöksiin edes mielipidettään sanomalla. Toisaalta tämä myös suojaa meitä äitejä jos vanhempien välille tulee erimielisyyksiä tai painostamista äidin suuntaan isältä. Mutta isän oikeudet, ei niitä niin aina ole.

Luin eräänä päivänä surullisena ketjua, jossa kerrottiin neuvolan suhtautumisesta isään eri tilanteissa. Isän mennessä lapsen kanssa neuvolaan, ihmeteltiin missä äiti on. Olen itsekkin huomannut, että jos olemme mieheni kanssa yhdessä neuvolassa osoitetaan kaikki kysymykset yleensä ensisijaisesti minulle. Toki minä olen meistä myös se kovempi puhumaan. Äidin kuitenkin hyvin monessa paikassa oletetaan automaattisesti tietävän ja päättävän lasten asioista enemmän. Mikä toisaalta on raivosuttavaa! Kuinka moni äiti vois esimerkiksi samaistua siihen, että äidin paikka olisi kotona mutta isä saa mennä miten tykkää? Kuinka monelta äidiltä on kysytty missä lapset ovat, hoitaako isä heitä kun äiti istuu viinilasillisen ääressä kaupungilla. Mutta kuinka suuri osa näistä asioista johtuu siitä, että me emme anna iseille mahdollisuutta puuttua, kasvattaa, vaikutta ja hoitaa lapsiaan niin paljon kuin he haluaisivat?

Nimittäin on myös myönnettävä, että kyllä minä itse olen kotonamme aika kontrollifriikki mitä lasten asioihin tulee. Toisaalta, pienten lasten kanssa minä olen myös se joka kotona heitä ja heidän asioitaan hoitaa. Myös isällä olisi oikeus olla lasten kanssa kotona vanhempainvapaalla, mutta kieltämättä saattaisi olla pieni järkytys itselleni jos mieheni sitä vaatisi. Toki olemme asiasta joskus puolivitsillä puhuneet ja heti alkuun todenneet, hänen on parempi palkkaisena järkevämpi olla töissä kuin kotona Kelan rahoilla. En kuitenkaan tiedä, miten suhtautuisin asiaan jossa puolisoni haluaisi esimerkiksi pulloruokkia syntyvää vauvaamme, jotta hänkin voisi osallistua syöttöihin enemmän. Kun minä tahdon täysimettää mahdollisimman pitkään. Tai jos mielipiteemme kasvatukseta, neuvolakäynneistä, rokotuksista tai lasten ruokavaliosta olisivat törmäyskurssilla. Miten toimeisin kotona lasten kanssa kun toinen on töissä? Polkematta toisen oikeuksia ja mielipiteitä vanhempana. Onneksi meillä on tilanne, jossa olemme kaikista tärkeistä asioista aina samoilla linjoilla. Mutta katsoisinko minä riitatilanteissa olevani etuoikeutettu päättämään asioista, koska olen äiti? Varsinkin, jos me emme olisi yhdessä.

Erotilanteista en uskalla lähteä edes kirjoittamaan, koska omakohtaista kokemusta niistä ei ole. Mutta kuinka usein äiti toimii lähivanhempana, ja kuinka usein sen ajatellaan olevan automaattista? Tietävätkö isät, että heillä olisi oikeasti oikeus vaatia lähivanhemmuutta ihan samalla tavalla mitä äidillä. Saako edes isä lähivanhemmuuden yhtä helposti mitä äiti?

On olemassa huonoja isiä. Huonoja äitejä ja huonoja vanhempia ihan yhtälailla. Lähestyvän juhlapäivän kunniaksi kuitenkin keskitytään niihin positiivisiin asioihin. Niihin arjen sankareihin, joita lapsillamme on oikeus kutsua isäksi ja jotka ovat tittelinsä ansainnet. Tämänkin muuten, kuinka usein puhutaan että isän nimi ansaitaan tai ainakin pitäisi ansaita? Äidiksi tullaan heti, kun synnytetään. Tasa-arvoa?  Nimittäin minun elämääni ei ainakaan ole osunut yhtä ainuttakaan huonoa isiä. Vain upeita roolimalleja minulle sekä lapsilleni. Minun tuntemat isät kokkaa, kuljettaa ja siivoaa. Osallistuvat lasten- sekä kodinhoitoon ihan yhtä lailla kuin me äiditkin. Ovat kiinnostuneita lasten asioista, ja haluavat tehdä parhaansa. Ihan kuten me äiditkin.

Isän on ehkä helpompi luistaa vastuuta mitä lapsiin ja vanhemmuuteen tulee. Mutta samalla myös niitä vaikeampi saada.