torstai 16. marraskuuta 2017

Tarvitaanko tässä maassa laki turvaamaan imetystä? Surullista.



Törmäsin tänään uutiseen, jossa sanotaan näin:

"Tänä syksynä ilmestyneessä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) uudessa kansallisessa imetyksen edistämisen toimintaohjelmassa 2018–2022 esitetään, että äidin oikeus imettää lastaan julkisesti turvataan Suomessa lainsäädännöllä."


Lähde: Turkulainen


Rehellisesti sanottuna ensimmäinen ajatukseni oli että ei voi olla totta, miten typerä laki. Sen jälkeen aloin kuitenkin pohtimaan, että oikeastikko olemme Suomessa tässä tilanteessa? Luonnollisin tapa ruokkia vauvaa täytyy turvata lailla, jotta kaikkialla olisi oikeus toteuttaa sitä mihin naisen rinnat on luotu. Uskomatonta.

En ole koskaan ymmärtänyt heitä, joita julki-imetys häiritsee. Tissejä vilahtelee siellä täällä somessa ja mainoksissa, mutta kun se tissi on vauvan suussa on se jollain tavalla ihan äärimmäisen kuvottavaa. Ei mene minun jakeluuni. Mutta pakko myös sanoa, etten itse henkilökohtaisesti ole kertaakaan tömännyt myöskään imetyksen vastustajiin. Kahta lasta imettäessäni en ole ikinä saanut kehoitusta poistua kahvilasta tai ravintolasta jonnekkin muualle imettämään. Siltikin, jo yksikin tälläinen tapaus on liikaa.

En koe olevani mikään imetysaktivisti tai äiti, joka jaksaa vouhottaa imetyksen takia. Se on kuitenkin minulle luonnollisin ja toivotuin tapa ruokkia omat lapseni. En koe, että minun pitäisi ruveta markkinoimaan tai kertomaan imetyksen hyödyistä, jos joku miettii aikooko imettää lastaan vai ei. Sen sijaan koen, että se on minulle niin luonnollinen juttu ettei siitä pitäisi tehdä numeroa. Ei imettäjien, ei vastustajien eikä lakien kanssa. Mutta valitettavasti taidamme olla siinä pisteessä, että todella moni on vieraantunut tästä ajatustavasta. Sen takia jotain on kai ruvettava tekemään.

Se jokin ei kuitenkaan mielestäni ole laki. Sen sijaan lisäisin tietoutta imetyksestä, ihan meistä äideistä lähtien. Kampanijoita imetyksen hyväksi, kannustusta julki-imetykseen. Imetystä tuutista ja korvista, niin kauan että se on niin luonnollista ettei siihen kiinnitetä enää edes huomiota. Koska tiedättekö, vaikka tälläinen laki astuisi voimaan se ei poistaisi sitä silmienpyörittelyä, paheksuvia katseita, supinaa ja ihan törkeää suoraa puhetta imetyksen vastustajilta. Ei välttämättä kampanijointikaan, mutta uskon sillä saavutettavan suuremman hyödyn kuin pelkällä lain säätämisellä.

Ja on todella surullista, jos oikeasti elämme maassa jossa täytyy säätää tälläisiä lakeja. Tai ylipäätänsä maassa, jossa ensimmäinen ratkaisu olisi uuden lain säätäminen. Kieltoja, lakeja ja vähän lisää kieltoja. Ristiriitaista, kun samalla haluamme lapsemme kasvatettavan positiivisin ja kannustavin keinoin. Eikö tälläiset "kasvastusmetodit" uppoaisi paremmin myös meihin aikuisiin? Tälläinen laki saattaisi nimittäin lisätä imetysvastustajien vihaa imettäjiä kohtaan. Se ei nimittäin ole laki, joka ihmisten asenteita muuttaa.

Mutta mielummin laki kieltämään imetyskieltoja, kun että tämä imetyksen kauhistelu ja vieroksuminen kasvaa entisestään. Toivon vain hartaasti että jos tälläinen laki päätetään säätää, se ei todellakaan jäisi ainoaksi toimenpiteeksi edesauttaa imetyksen normalisointia.

Mitä mieltä sinä olet, pitäisikö tälläinen laki tulla Suomeen?


Koetko, että sille olisi tarvetta?

10 kommenttia

  1. Ehdottomasti on tarvetta. Ei tämä lakialoite ole mikään ensisijainen keino turvata imetystä, vaan pitkällisen keskustelun tulos. Mainitsemasi muut keinot ovat olleet jo ahkerassa käytössä eikä asenneilmapiiri ole muuttunut miksikään. Imetyksellä ei myöskään tehdä rahaa, joten sen puolesta kampanjointiin on aika hankalaa saada yksityistä tukea. Imetyslait eivät myöskään maailmanlaajuisesti ole mikään kummallisuus, ja käsitykseni mukaan esim. naapurimaassa Ruotsissa on valmisteltu vastaava.

    VastaaPoista
  2. Laura, Tehtävänimikkeenä Laura.16. marraskuuta 2017 klo 16.49

    Juu jossakin artikkelissa olikin mainuttu muita maita joista tälläinen laki jo löytyy :) mun on kyllä pakko sanoa, että mielestäni imetystä tulisi ensisijaisesti kampanjoida enemmän. Toki näin varmasti tehdään jo, mutta millaisissa mittakaavoissa?nimittäin itse tässä reilu neljän vuoden äitiyden aikana en muista törmänneeni kyllä yhteenkään näkyvään kampanjaam, jos pieneiä neuvolan lehtisiä ei lasketa. valitettavasti. Mutta kuten totesit,sillä ei bisnestä tehdä joten rahaa siihen on vaikea varmasti saada.

    VastaaPoista
  3. Minusta tämä laki on tosi hyvä juttu! En yhtään jaksa imetysvouhotusta ja imetyskampanjoita, jotka kääntää katseet (julki)imettäjiin ja provosoi vastustajia vaan lisää. Itse olen imettänyt molemmat lapset vuoden ikään asti - missä tahansa liikuimmekaan. Mutta mahdollisimman huomaamattomasti. Laki mahdollistaa, ettei tarvitse itse vaahdota asiasta.

    VastaaPoista
  4. Valitettavasti täällä on niitäkin (miehiä lähinnä) jotka tissin nähdessään oikein riemastuvat vaikka siinä olisikin vauva kiinni. Kaikki eivät ole päästään normaaleja tai ajattele että se on luonnollinen asia.

    VastaaPoista
  5. Laki on huippujuttu, lainsäädännöllähän muokataan asenteita :) Esim. tupakoinnin vähentämisessä on laki auttanut, kun se on rajoittanut tupakoitsijoiden tilaa ja näin muuttanut asenneilmapiiriä.

    VastaaPoista
  6. Just tuossa lueskelin vauva.fistä 128 sivun mittaista keskustelua ravintoloissa imetyksestä. Todellakin tällainen laki tarvitaan. Pelottaa ja hävettää imettää julkisesti, varsinkin näin "vanhaa", vaikka vauvani on vielä vauva.

    VastaaPoista
  7. Laura, Tehtävänimikkeenä Laura.21. marraskuuta 2017 klo 17.11

    se on kyllä totta että varmasti vielä vähän vanhemman lapaen kanssa katsotaan helpommin kieroon :/

    VastaaPoista
  8. Laura, Tehtävänimikkeenä Laura.21. marraskuuta 2017 klo 17.11

    hyvä pointti! :)

    VastaaPoista
  9. Laura, Tehtävänimikkeenä Laura.21. marraskuuta 2017 klo 17.12

    joo mutta he ovat varmasti myös niitä joita se imetysvilauttelu ei sitten niin haittaakkaan ;) :D

    VastaaPoista
  10. Laura, Tehtävänimikkeenä Laura.21. marraskuuta 2017 klo 17.13

    ! :)

    VastaaPoista

Kiitos kun kommentoit <3

© Tehtävänimikkeenä Laura. Made with love by The Dutch Lady Designs.