
Raskausaikana minusta kuoriutuu aina vähän kuin lapsi. Kaikki kiva on kiellettyä ja mitä enemmän jokin asia on kielletty, niin sitä enemmän sitä tekee mieli. Olen koko raskausajan himoinnut punaviiniä ja edellispäivänä kävin pullon itselleni hakemassa. Nyt se pullo tuolla hyllyn päällä kiltisti odottaa että minä sekä vauva tulemme sairaalasta kotiin ja saan nauttia siitä lasillisen. Toivottavasti viimeistään joulupöydässä.
Joulupöytä. Miten itkenkään verta jos graavilohi, kylmäsavustettulohi sekä mäti jäävät syömättä. Toivotaan, että silloin ollaan jo kahdessa osassa. Laskettu aika on lauantaina, joten sitä ennen ei varmaan enää ehditä. Varsinkaan, kun kolme päivää on ollut vähän liiankin hyvä ja supistamaton olo. Mikä toisaalta on ihanaa, jos edes hetken saa nauttia tästä loppudotuksen jännityksestä ja kutkutuksesta ilman kipuja!
Sairaalakassi pakattu ja viinipullo ostettu, me ollaan todellakin valmiita vauvan saapumiseen!
Sen verran kuitenkin maltoin ettei viinipullo sieltä sairaalakassista löydy, heh heh.
Moi! Olen täältä ruudun takaa seurannut arkeasi ja odotustasi. On ollut helppo eläytyä, sillä meillä kaksi isompaa lasta nyt 5v ja 3v sekä nuorimmainen kohta 1v. Meidän pikkuneidin laskettu aika oli viime vuonna 15.12. ja odotin ihan älyttömän paljon, että iltaisiin oltu koko perhe jouluna kotona. Vaan kuinka kävikään, tyttö syntyi 23.12. ja joulu meni sairaalassa osastolla. Ei ollut oikein joulufiilis, vaikka vauva ihana (ja itkuinen) olikin. Toivotaan, että teillä parempi onni!
VastaaPoistaOikeestiko punkku prosenteilla?
VastaaPoistaTottakai! :)
VastaaPoistaSamat ajatukset täällä vaikka kuina ihana vauva varmasti onkin ! :) toivotaan että joulu menisi kotona, joko vauva sylissä tai masussa! :)
VastaaPoistaMiksi ei? Laura ei varmaan aio koko pulloa kerralla vetää...
VastaaPoistaNo näinpä! 9 kk absolutismin jälkeen se puolikas lasi taitaa olla turvallinen.. :p
VastaaPoista