Ei mikään seesteinen odottaja & viimeiset (?) neuvolakuulumiset!

Minä niin olin henkisesti valmistautunut nyt nauttimaan tästä raskaudesta ja siitä, miten helppoa kahden ison lapsen kanssa olisi. No se siitä suunnitelmasta, lauantaina alkoivat supistukset ja sillä tiellä ollaan edelleen. Joka päivä ja joka yö sattuu, polttelee ja jomottaa. Mutta ei, yhdessä koossa ollaan silti vaan edelleen.

Eilen jomottelut ja polttelut kesti kahdeksan tuntia. Panadol ei helpottanut oloa ollenkaan, ei edes grammanen. Illalla lähdin kävelylle supistuksia vauhdittamaan. Koko lenkin ajan oli kestosupistus päällä, mutta kun pääsin kotiin niin BÄNG kivut helpottivat paljon. En tiedä kiitänkö lenkkiä vai Pamadolia, mutta olo oli turhautunut. Ei tänäänkään...

Olen ollut omasta mielestäni (Tino, sinulta ei kysytä..) koko raskauden aika seesteinen odottaja. Mieli on ollut virkeä ja hyvä enkä juurikaan ole huomannut mielialanvaihteluita. Tai ei ainakaan niin pahoja mitä kahdessa edellisessä raskaudessa oli. Vaan nyt on kaikki seesteisyys kaukana. Olen kiukkuinen kuin ampiainen ja todella ärsyyntynyt suurimman osan päivästä. Mutta minkäs sille mahtaa, turhauttaa ja ärsyttää nämä kivut ja olo on oikeasti todella kurja todella usein.

Tänään aamulla kävin neuvolassa ja toivottavasti viimeisessä sellaisessa. Seuravaa neuvola nimittäin varattiin viikolle 40+3 jo todella toivon etten ole enää yhdessä kasassa silloin. Neuvolassa kaikki oli ihan ok, juteltiin supistuksista ja mietittiin koska lähtö mahtaa tulla. Vauva on todella alhaalla ja kiinnittynyt lähtökuoppiin joten toivottavasti ei enää kauaa. Vaikka eihän tuo mitään tarkoita...Neuvoksi sain lähteä aika haipakkaan synnärille kun synnytyssupistukset alkavat tai vedet menevät koska synnytykseni ovat olleet aika reippaita aina ja vauva on niin alhaalla että tuskin pitkää synnytystä on luvassa.

Sf- mitta oli kasvanut kahdessa viikossa neljä senttiä ja on nyt 36. Taas tuttuun tapaan siis siellä yläkäyrillä, melkein jopa hitusen yli. Paino sen sijaan ensimmäistä kertaa ikinä raskauden aikana oli LASKENUT puoli kiloa näiden kahden viikon aikana. Leukkarit olivat neljällä plussalla ja siitä syystä saan huomenna kiikuttaa pissanäytteen labraan. Tulehduksesta ei ole merkkejä (tosin ei ole kokemusta koko tulehduksesta mutta ilmeisesti se yleensä sattuu...) ja terkkari sanoikin sen ehkä enteilevän synnytystä. Toivon jälkimmäistä, todella toivon. Toisaalta jos oireeton tulehdus aiheuttaisi näitä kipuja ja antibiootin avulla pääsisin niistä eroon ja saisin rauhassa nauttia loppuraskauden?

Kivuista ja säryistä huolimatta yritän kuitenkin pysyä positiivisena. Niin positiivisena kuin tässä enää jaksaa. Yritän keskittyä tyttöihin ja keksiä meille paljon mukavaa tekemistä, jotta nää  päivät ja viikot vain kuluisivat nopeasti. Ja toisaalta, ensimmäinen synnytykseni käynnistyi juuri näin. Kivulias vaihe ei ollut ihan näin pitkä, mutta pari päivää särkyjen ja polttojen jälkeen vain ykskaks meni vedet keskellä yötä. Mutta en jaksa enää oikein edes toivoa. Tulee kun tulee, ihan sama mitä merkkejä kroppa antaa minä en usko ennen kuin olen Tyksissä ja pää näkyy. Piste.

Kypsä odottaja. Epäkypsä alapää.

Hemmetin huono yhdistelmä.