perjantai 15. joulukuuta 2017

Olisko aika jo haudata se vanha (kiilto)kuva äitiydestä?

En muista, koska olisin viimeksi lukenut niin hyvän kolumnin kuin tänään kun avasin Tuomas Enbusken kirjoituksen äitiydestä. Koko tekstin nyökyttelin, hymyilin ja hihitin. Jokaisesta lauseesta olin aivan samaa mieltä. Aloin tarkemmin miettimään asiaa ja ihmettelin, miten tässä internetin ja virtuaalisen vertaistuen maailmassa myytti ja mielikuva siitä tietynlaisesta äidistä voi vielä elää niin vahvasti? Luulisi, että viimeistään anonyymina kirjoitetut internetin keskustelupalstat kertoisivat totuuden tästä touhusta, joka Sini Arielin sanoja lainaten on välillä täyttä paskaa.

Äitiys on välillä oikeasti aivan kamalaa. En voi sanoa ikinä katuvani lasten hankkimista, mutta välillä toivon ettei Pikku Kakkonen loppuisi ikinä tai päiväunet kestäisivät ainakin neljä tuntia. Välillä tekisi mieli pakata kassit ja painua viikon kestävälle risteilylle vetämään naamari täyteen punaviiniä ja keuhkot täyteen tupakkaa. Huutaa yhtä lujaan ääneen ja kiukutella lattialla samalla tavalla mitä meidän perheen uhmaikäiset. Nämä ajatukset eivät tee minusta huonoa äitiä, vaan ihan tavallisen äidin. Miksi se on niin väärin sanoa se ääneen?

Odotan synnytystä kuin kuuta nousevaa, mutta samalla ajatus 24/7 auki olevana maitomarkettina sekä palvelutalona ärsyttää. Minusta tulee kolmannen kerran äiti, mutta edes kolmannen kerran jälkeen omat tarpeeni ja olemukseni eivät katoa mihinkään. Ehkä hetkeksi pakollisesti hautautuvat kaiken sen pyykki- ja puklurumban keskelle, mutta eivät todellakaan häviä. Yön pimeinä tunteina itkevää vauvaa sylissä hytkytellessäni tulen aivan varmasti miettimään että ei hemmetti, kyllä vaan niiden kahden ison lapsen kanssa elämä oli helppoa ja ihanaa.

Minut on muutamaan otteeseen tuomittu huonoksi äidiksi internetin maailmassa näiden rehellisten ja avoimien kirjoitusteni takia. Aluksi minua harmitti kovin nämä kommentit, mutta tällä hetkellä mietin että entä sitten? On vihdoinkin aika kaataa se pullantuoksuisen äidin kiiltokuva, joka hyvin monen päässä vielä vallitsee. Minä voin uhrata äitiyteni arvostelioiden silmissä hyvän asian puolesta. On enemmän kuin okei olla paskaäiti. Tai ei paskaäiti, vaan ihan se normaali naapurin äiti.

Olin jo ehtinyt kahdessa ja puolessa vuodessa unohtamaan miten raadollinen vauvojen vanhempien maailma on. Vaikka omani vielä muhii kohtuni uumenissa, alkaa useampi vauva kuulumissani vauvaryhmissä olemaan jo kohdun ulkopuolella. Riidat korvikkeista, imetyksestä, turvakaukaloista ja soseista ovat tulleet jo harvinaisen tutuiksi taas vaikken edes koko touhua ole itse vielä ehtinyt aloittamaan. Äidit saavat kaikesta tappelun aikaiseksi ja aina löytyy joku joka tekisi asian eri tavalla ja sinua paremmin. Miksi me äidit emme tajua että arvostelemalla toistemme tekoja me sahaamme samalla myös omaa oksaamme? Kyllä minulle ainakin kelpaisi vähän vähemmän tuomitseva ja odotuksia asettava äitimaailma. Eikä se maailma synny sillä, että kerron sinulle mitä sinä teet juuri nyt väärin.

Minut on tuomittu huonoksi äidiksi sen takia, että lähdin baariin esikoiseni ollessa kuukauden ikäinen. Sen takia, että aloitimme keskimmäiselle soseet ja vellit ennen kuin hän täytti 4 kuukautta. Sen takia, että lapseni ovat suurimmaksi osaksi juoneet korviketta eivätkä rintamaitoa. Sen takia, että kerrottuani olevani aivan helvetin väsynyt äiti kerroin halustamme kolmanteen lapseen. Sen takia, että halusin töihin heti äitiyslomani loputtua. Sen takia, että minua joskus väsyttää ja ketuttaa tämä äitiys. Ja minä sanon sen ääneen. Raskaudestakaan valittaa ei saa, onhan tämä nyt pyhä asia josta tulisi osata nauttia vaikka miten sattuisi.

Summa summarum, äitiys ei todellakaan ole aina kivaa. Eikä sen kuulukkaan olla. Ja sen voi sanoa ääneen. Se pitää sanoa ääneen. On jo korkea aika tehdä äitiydestä normaali osa elämää pyhän ylijumalan tittelin ja toimen sijaan. Minä ainakin itse olen saanut uskomattoman paljon vertaistukea ja rohkeutta puhua näistä äitiyden ei niin kivoistakin asioista ääneen, kun olen huomannut etten todellakaan ole yksin. Eikä meitä ole edes yksi tuhannesta, vaan yhdeksänkymmentäyhdeksän sadasta. Aina löytyy se yksi supermutsi joka tekee kaiken paremmin kuin sinä. AInakin internetin välityksellä. Todellisuudessa  se äiti rakastaa ihan yhtä paljon Pikku Kakkosen tuomaa rauhallista kahvihetkeä ja päiväuniaikaa kuin sinä. Kaiken vaan voi jättää sanomatta ääneen.



 

21 kommenttia

  1. Mistä olet päätellyt, että olet tuomittu huonoksi äidiksi?

    Hienoa, että jaksat kirjoittaa loppu raskaudessakin
    Aika moista energiaa.

    VastaaPoista
  2. Laura, Tehtävänimikkeenä Laura.15. joulukuuta 2017 klo 20.50

    Nuo on kaikki kommenttiem muodossa tulleet täällä internetin ihmeellisessä maailmassa minulle :)

    Kiitos! Eihän tämä kirjoittaminen energiaa vaadi kun saa istua ja edea hetkeksi ajatukset pois raskaudesta :D

    VastaaPoista
  3. Niin hienosti aina tuot mietteesi esille ja hyvä niin. Olen seurannut blogiasi jo jonkin aikaa ja jännityksellä odottelen uutisia pienen putkahtamisesta maailmaan. Tsemppiä synnytykseen ja kaikkea ihanaa teidän perheelle. ?

    VastaaPoista
  4. Nyt ei voi muuta sanoa kun iso kiitos, puit omat fiilikset sanoiksi ?❤

    VastaaPoista
  5. Niiiin hyvä juttu ja ihan kuin omasta suusta. Jaksuja ja mukavaa joulun aikaa! Oot huippu! :)

    VastaaPoista
  6. Ihana teksti :) <3 just sunlaisia rohkeita ihmisiä tarvitaan sanomaan asiat ääneen. Sun teksteistä saa vertaistukea ja iloa päivään, kiitos!

    VastaaPoista
  7. Arvostan rehellisyyttä ja tykkäsin kirjoituksesta. Olen 6kk pojan onnellinen äiti. Välillä kyllä suoraan sanottuna ärsyttää että minä olen se joka antaa vauvalle kaiken. Miksi vauva ei huoli isää samalla tavalla? Kun pullo ei kelpaa ja tissille pitää päästä ? miksi juuri minä heräilemään vauvan syntymästä lähtien 1-3 h välein enkä saa nukuttua edes yhtä yötä. Kuinka monesti olenkaan vaan toivonut että pääsen nukkumaan.. MUTTA en vaihtaisi tätä mihinkään vaikka kuinka välillä ketuttaa.

    VastaaPoista
  8. Mä en vaa voi käsittää miten esim. Sini ariel kirjoitti blogissaan äitiydestä..Toki onhan äitiys väsyttävää hommaa joskus joo..ja väsyneenä voi laukoa suusta kommentteja mitä myöhemmin katuu..mutta että "v*ttu mitä paskaa" sanoilla en koskaan kuvailisi äitiyttä. Oli huumoria tai ei. Tai että tekisi mieli pakata kassit ja lähteä? Ei kävisi mielessäkään. Jotkut asiat ovat niin tärkeitä ja rakkaita ettei niistä edes vitsaile luopuvansa..minulle ne on lapset.

    VastaaPoista
  9. Vau, kiitos hienosta kirjoituksesta! Upea äiti olet! Olen blogisi innokas lukija. Tsemppiä synnytykseen ja hyvää joulua!

    VastaaPoista
  10. Kiitos hyvästä kirjoituksesta!

    Vanhemmuuteen kohdistuu nykyään ihan hirveästi paineita ja uskoisin, että nämä paineet ovat läsnä sekä perheellisen että perheen perustamista vasta suunnittelevien ajatuksissa. Jälkimmäinen näkyy mun mielestä esimerkiksi siinä Väestöliiton perhebarometrissä ja siitä johdetussa uutisoinnissa. Aina ei mene kaikki ihan putkeen ja se on ihan ok.

    VastaaPoista
  11. Kaadetaan äitimyytti! Ehkä se on tämä besserwisserismin aikakausi, mikä ylläpitää myyttejä täydellisyydestä, kun kukaan ei uskalla näyttää säröjä ulkokuoressaan lynkkauksen pelossa.
    Olen uraorientoitunut äiti, eli suunnilleen seuraava paholaisesta itsestään. Nautin työstäni, siellä olen minä, ihminen, joka osaa, ajattelee, tekee, onnistuu ja jolla on ihan oikea persoonallisuus ja minuus. Joka ei ensisijaisesti ole Äiti. Kotona olen sitten Äiti. Se on ihan toinen maailma, jossa olen epävarma, epäonnistuva, turhautunut, tunteella mukana, muita varten, huolehtiva, muihin keskittyvä ja oman itseni kiireessä unohtava. Paljon vaikeampi maailma. Olen monta kertaa miettinyt, ettei minusta ole äidiksi, koska en joka hetki täyty äitiyden onnesta, vaan mieleni tekisi lähettää lapset viikoksi mummolaan ja vain nauttia rauhasta, riidatomista illoista, ehtiä ajattelemaan joku ajatus loppuun kotonakin. Ai että, tämä se vasta halkeama äiti-kiiltokuvassa onkin!
    Ja lopuksi on pakko todeta, koska kaikki negatiiviseksi tulkittavissa oleva, perhe-elämään liittyvä, naisten sanoma pitää lopettaa näin: mutta silti olen onnellinen lapsistani, perheestäni ja elämästäni!

    VastaaPoista
  12. Laura, Tehtävänimikkeenä Laura.23. joulukuuta 2017 klo 11.28

    kiitos ja ihanaa kun jaksat lueskella mun juttuja!!<3

    VastaaPoista
  13. Laura, Tehtävänimikkeenä Laura.23. joulukuuta 2017 klo 11.28

    ole hyvä ja ihanaa etten ole ainut ajatusteni kanssa<3

    VastaaPoista
  14. Laura, Tehtävänimikkeenä Laura.23. joulukuuta 2017 klo 11.28

    voi kiitos!<3 ihanaa joulua myös sinne!

    VastaaPoista
  15. Laura, Tehtävänimikkeenä Laura.23. joulukuuta 2017 klo 11.29

    kiitoa ihanista sanoista! Kiitos sinulle että jaksat lukea<3

    VastaaPoista
  16. Laura, Tehtävänimikkeenä Laura.23. joulukuuta 2017 klo 11.29

    hihiii tuttu ketutus, varsinkin kun toinen kuorsaa siinä vieressä ja itse heräät kolmatta kertaa... :D niinpä, onhan tämä sen kaiken arvoista!<3

    VastaaPoista
  17. Laura, Tehtävänimikkeenä Laura.23. joulukuuta 2017 klo 11.31

    ei se tarkoita ettei asiat olisi tärkeitä jos niistä vitsailee mustalla huumorilla. Itse asiassa minä ainakin olen sellainen ihminen , että kun asiat saa sanottua ääneen (vaikka sen mustan huumorin turvin) niin olo helpottuu heti ja tuntuu paljon kevyemmältä! :) me olemme kaikki erilaisia, annetaam jokaisen kukan kukkia ja tuetaan toisiamme sen sijaan että arvostellaan toistemme tekemisiä! :)

    VastaaPoista
  18. Laura, Tehtävänimikkeenä Laura.23. joulukuuta 2017 klo 11.32

    voi kiitoa paljon!:')<3 ihanaa joulua myös sinne!<3

    VastaaPoista
  19. Laura, Tehtävänimikkeenä Laura.23. joulukuuta 2017 klo 11.33

    kiitos kehuista! Kyllä varmasti joi kynnys tähän "leikkiin lähtemisessä" on kova näiden ennakkopaineiden ja odotusten takia. Jo ennen itse vanhemmuutta rakentaa ja asettaa itselleen odotuksia!

    VastaaPoista
  20. Laura, Tehtävänimikkeenä Laura.23. joulukuuta 2017 klo 11.35

    hyvä lopetus, se on kyllä pakko aina lisätä joka kohtaan. Ellei muuten , niin oman selustan turvaamiseksi ;) ja ihanalta äidiltä sekä ihmiseltä kuulostat!<3

    VastaaPoista
  21. Olen lukenut molemmat em kirjoitukset, Sini Arielin kirjoitus oli ehkä hiukan yliampuva, mutta ihastuttavan rehellinen. Tuomas Enbuske sai naurut ja myöntelevät kommentit aikaan. Etenkin miesten varpajaiset vs naisten babyshowerit, huutonaurua :D

    Itse en myöskään tajua miksi äiti ei saisi sanoa että väsyttää ja välillä (aika usein) tekisi mieli myydä lapset ekalle vastaantulijalle (ja koirat sitä seuraavalle). On totta, itse olen halunnut kaksi lasta ja kaksi koiraa ja nyt olen niiden kanssa helisemässä.

    Lapsilla on isä joka asuu kanssamme mutta muista syistä ei voi paljoa osallistua, tämä ollut tiedossa jo lapsia yrittäessä (ei kai ne kaikki muutkaan miehet, vaikkei olisi syytäkään?). Silti uskaltaudun sanomaan että on tosi rankkaa. Ja saan kanssaäideiltä ihmettelviä katseita osakseni. Kuusi vuotta lyhyillä unilla vaan tekee ihmiselle aika pahaa. Aina ei jaksa olla se kiiltokuvaäiti. Jos nyt siis koskaan. olen lapsilleni riittävän hyvä äiti, ja riittävä itselleni kun uskallan tunnustaa että nyt väsyttää. Tsemppiä viimeisiin koetuksiin masun kanssa!

    VastaaPoista

Kiitos kun kommentoit <3

© Tehtävänimikkeenä Laura. Made with love by The Dutch Lady Designs.