Synnytyskertomus!

Aika yliaikaiskontrolliin oli varattu 28.12 kello 11:30. Raskausviikkoja oli tällöin 41+5. Sain yllättävän hyvin nukuttua edellisen yön, vaikka täytyy sanoa että mahdollinen käynnistys jännitti minua todella paljon. Kaksi aikaisempaa synnytystä olivat lähteneet käyntiin täysin spontaanisti, joten en yhtään tiennyt mitä tuleman piti. Kuinka kauan koko homma kestäisi, kuinka kipeää se tekisi tai käynnistettäisiinkö edes synnytystä tänään.

Olimme Tyksissä klo 11:00 kun tarkoitus oli mennä käyrille makoilemaan ennen lääkärin aikaa. Käyrille piirtyi pari supistusta, mutta oikeastaan täysin kivuttomia molemmat. Käyrien jälkeen menimme osaston päiväsaliin istuskelemaan ja odottelemaan lääkärille pääsy, ja vihdoin tunnin myöhässä sinne pääsimme. Lääkäri tarkasti kohdunsuun tilanteen: 3 cm auki ja kaulaa jäljellä 1 cm verran. Kohdunkaula oli kuitenkin vielä todella takana, mutta lääkäri sanoin että käynnistys voitaisiin aloittaa kalvojen puhkaisulla siitä huolimatta. Sen verran kauniisti annoin kuulemma ronkkia, että kyllä ne taitava ihminen puhkottua saisi. Synnytyssaliin oli kuitenkin hieman jonoa, joten jäimme osastolle odottelemaan vapautuvaa salia.

Odotellessa sain yhden cytotecin kello neljän aikoihin ja jäin odottelemaan supistuksia. Lääkkeenoton sekä lääkärin tekemän rajun sisätutkimuksen jälkeen alavatsalla jomotteli sekä pari tuntuvaa supistustakin tuli. Ei mitenkään kipeitä, sellaisia veemäisiä joista olin kärsinyt jo viikkoja. Vihdoin puoli kuuden aikoihin meille tultiin sanomaan että pääsisimme saliin!

Lääkäri tuli tekemään sisätutkimuksen ennen kalvojen puhkaisua ja tilanne oli sama mitä aikaisemminkin. Sitten puhkaistiin kalvot, ja minä kirjaimellisesti uiskentelin lapsivedessä. Sitä tuli todella runsaasti! Ja sitten jäätiin odottelemaan niitä supistuksia...

Pikku hiljaa supistukset alkoivat. Aluksi ei kovin kipeitä. Menin suihkuun aika nopeasti kalvojen puhkaisun jälkeen. En niinkään lievittämään kipuja. vaan pesemään vedet ja märän olon yltäni. Suihkun jälkeen talsin hetken aikaa käytävällä, jotta supistukset lähtisivät kunnolla käyntiin. Jokaisella supistuksella kipu alkoikin yltymään.

Synnytyksen kestoksi on laitettu 4 tunia ja 20 minuuttia eli säännöllisiä supistuksia jouduttiin odottamaan vain hetken. Kauaa en kerinnyt käytävällä vaeltamaan, kun alkoi tuntua siltä, että istuminen olisi ehkä sittenkin parempi. Menin saliin ja pompin jumppapallon päällä samalla kun otettiin hieman sikiön sydänkäyrää. Samalla kätilö kertoi erilaisista kivunlievityskeinoista, ja päädyin pallon lisäksi kokeilemaan minulle aivan vierasta Tens-laitetta. Hetken aikaa pärjäsin näin, mutta pian tulin siihen tulokseen että suihkussa olisi varmasti parempi.

Suihkussa en kauaa viihtynyt, kun lämmin vesi sai minut hieman huonovointiseksi. Palasin saliin ja Tens laite laitettiin takaisin kiinni. Tenssin kaveriksi pyysin tässä kohtaa ilokaasua. Kellonajasta minulla ei ole tietoakaan. Supistukset olivat jo kipeitä, mutta niissä oli kunnon tauot joiden välissä pystyin puhumaan ja jopa hieman vitsailemaankin vielä. Tässä kohtaa synnytys eroaa spontaanisti käynnistyneistä: niissä molemmissa supistukset olivat alusta asti todella pitkiä eikä taukoja juuri ollut. Nautin siis, kun edettiin aika rauhalliseen tahtiin enkä ollut heti anelemassa epiduraalia vaan pärjäsin lievemmin keinoin.

Supistukset kuitenkin kovenivat ja tulivat koko ajan tiheämmiksi, ja pian minulle tuli tunne että nyt riittää. Hetken päästä en pystyisi enää makoilemaan paikoillaan sillä aikaa kun puudute laitettaisiin. Pyysin siis epiduraalia. Epiduraalin kellonajaksi on kirjattu 21:10. Lääkäri ja hoitaja saapuivatkin aika pian pyyntöni jälkeen ja Tens laite sekä ilokaasu riistettiin minulta. Riistettiin, siltä se todellakin tuntui. Sängyllä maatessani tuli myös ensimmäinen tapposupistus. Johtuen ehkä siitä, että kivunlievitykseni vietiin hetkeksi kokonaan. Puristin aivan hulluna Tinon kättä ja karjuin kuin eläin. Eikä supistus tuntunut loppuvan ikinä.

Melkein heti kun epiduraali saatiin laitettua, tunsin aivan järkyttävää paineentunnetta takapuolessa. Iski pieni paniikki, nimittäin en todellakaan ponnistaisi tätä lasta luomuna ulos! Sain kätilöltä ohjeeksi myötäillä tunnetta pienellä ponnistamisella. Puudutteen laitto ei ollut kuitenkaan ihan vielä siinä kohtaa, että olisin saanut kääntyä selälleni ja sisästutkimus onnistuttaisiin tekemään. 21:25 tehtiin sisätutkimus ja olin 8,5 senttiä auki. Vauva edelleen todella ylhäällä.

Epiduraali alkoi vaikuttamaan ja voi sitä helpotusta. Ja tärinää. Tärisin kuin haavanlehti, kun lihakset vihdoin rentoutuivat. Tunnin päästä ponnistamisen tarve hieman vahvistui ja sisätutkimuksen perusteella olin 10 cm auki. Ei kuitenkaan ollut vielä aika ponnistaa.



Nimittäin puudute vaikutti niin vahvasti, etten missään kohtaa tuntenut järin suurta tarvetta ponnistamiselle. Se oli ja meni, ja katosi aina kun hivenen ponnistin. Jäimme siis odottelemaan tarvetta ponnistaa ja juttelimme kätilön kanssa niitä näitä. Lähinnä Frozenista ja lapsista, kätilöllä oli meidän Elviran kanssa aika samanikäinen Frozenfani kotona. Minä makoilin sängyllä ja juttelin silmät kiinni. Olin todella väsynyt.

Hetken päästä (oikeasti tuntui aika ikuisuudelta tuo odottaminen, halusin jo kaiken olevan ohi. Pahin oli nimittäin vielä edessä..) aloin tuntea tarvetta ponnistaa. En edelleenkään kovin vahvasti, mutta sen verran että arvelin osaavani pusertaa vauvaa oikeaan suuntaan. Vauva oli siis edelleen aika korkealla, joten ensin oli ponnistettava vauva alas. Ponnistin aluksi puoli istuvassa asennossa, mutta sitten ajattelin kokeilla sängyn päätyyn nojaamista josko se aiheuttaisi enemmän paineen tunnetta. Ja suoraan sanottuna hyi helvetti, kyllä vaan aiheutti. Nopeasti kuitenkin tajusin ettei voimani riittäisi siihen asentoon, ja palasin takaisin puoli-istuvaan. Tässä välissä olin jotakuinkin karjunut Tinon korvat kuuroksi ja tullut siihen tulokseen etten jaksa, pysty taikka kykene tähän hommaan enää kolmatta kertaa.

Puoli-istuvassa asennossa paineentunne katosi kuin pieru saharaan. Pyysin kätilöä hätääntyneenä kertomaan koska supistus tulisi, en tuntenut yhtään mitään. Pian kuitenkin vauvan pää oli jo niin hollilla, että todellakin tunsin mitä tapahtui. Vaikkei edelleenkään supistuksia tuntunut yhtään. Karjuin, huusin, kirosin ja anelin jotakuinkin kuolemaa siihen saakka kunnes pää oli ulkona. Sitten pääsi helpottunut nyyhkytys. Vaikka vauvan vartalo ei ollut vielä ulkonua, tiesin pahimman olevan takana. Katsos kun 36 sentin päänupin jälkeen neljän kilon vartalo ei todellakaan tunnu enää missään. Pienen hetken jälkeen, klo 23:09 syntyi meidän kolmas prinsessa. Täydellinen kymmenen pisteen tyttö. Tummilla hiuksilla ja siskojensa profiililla varustettuna. Naama hivenen mustelmilla kaikesta siitä vauhdin huumasta.

Olo oli helpottunut. Onnellinen ja niin väsynyt. Ihmettelimme Tinon kanssa pientä ihmettä samalla kun istukka syntyi ja kätilö tarkasti vahingot. Ponnistamisen vaikeuden takia ajattelin olevani alakerrasta aikamoisessa kunnossa, mutta koko rytäkästä selvittiin yhdellä vaivaisella tikillä. Olo oli muutenkin aika hyvä heti synnytyksen jälkeen, vaikkakin todella väsynyt.

Kalvojen puhkaisusta reilu viisi tuntia ensiparkaisuun. Aika rytinällä siis edettiin, vaikka pelkäsin käynnistyksen olevan tuskaisen hidas. Synnytyksen aktiiviseksi kestoksi on merkattu 4 tuntia ja 20 minuuttia ja näin ollen se on nopein synnytykseni näistä kolmesta. Ja vaikka ponnistusvaihe tuntui kestävän ikuisuuden, sen kesto oli oikeasti vain vaivaiset kuusi minuuttia. Nostan todellakin hattua niille naisille jotka ponnistavat enemmän kuin vartin, minä olen jokaisella kerralla melkein kuollut jo alle vartissa.

Kotiin pääsimme jo heti seuraavana päivänä.

Kaikin puolin synnytyksestä jäi todella positiivinen fiilis. Synnytys on kivulias, mutta jollain tapaa aika upea kokemus. Ainakin sitten kun tikit ovat sulanneet ja aika kullannut muistot...Vaan silti en sano, että vielä lähtisin siihen touhuun uudestaan ja kuten pari minuuttia vauvan syntymän jälkeen totesinkin ääneen; Luojan kiitos ei enää ikinä. Silti sanon, että kolmesta synnytyksestäni tämä viimeinen on ehdottomasti paras. Kohdalleni osui aivan ihanat kätilöt sekä hoitajat osastolla eikä supistukset olleet niin kivulaita ja tiheitä mitä ennen. Sain kattavan infon erilaisista kivunlievityksistä, toiveitani ja edellisiä kokemuksiani synnytyksistä kyseltiin ja kuunneltiin aktiivisesti olettamatta kuitenkaan, että kolmannella kerralla olisin mikään konkari joka tietää jo kaiken.

4215 grammaa ja 52 senttiä täydellisyyttä.

Kaiken odotuksen, vaivan ja kivun arvoista.

Todellakin.