Se fiilis, kun vahingossa satutin vauvaani.

Yleensä nämä se fiilis jutut on hauskoja ja itseironisia heittoja tai humoristisia memekuvia. Vaan tällä kertaa se fiilis oli oikeasti kaikkea muuta kuin iloista ja ihanaa. Luojan kiitos mitään vakavaa ei säikähdyksestä huolimatta kuitenkaan tapahtunut.

Vauvan jalka taittui äidin sylissä.

Äidin syli, se maailman turvallisin ja ihanin paikka. Joopa joo, ei kuitenkaan tällä kertaa.

Istuimme Tinon kanssa iltapalalla ruokapöydässä. Isommat tytöt olivat jo syöneet ja olivat leikkimässä - tai oikeastaan reuhomassa - pitkin asuntoa. Minä syömisen ohella imetin perheen pienimmäistä. Hän alkoi riuhtomaan rintaa ja tajusin että jaaha, aika vaihtaa toiselle tissille. Siitä muutamalla hassulla kädenliikkeellä toiselle tissille. Ja sitten alkoi aiivan jumalaton huuto. Aluksi mietin että jaaha, yliväsymys taitaa painaa tällä kertaa vähän ärhäkämmin kun yhtäkkiä raivotaan eikä tissi kelpaa. Kunnes Tino huusi pöydän toiselta puolelta; Katso vauvan jalkaa! Se oli jäänyt villapaitani helmaan tai johonkin jumiin sen verran, että kääntäessäni vauvan toiselle rinnalle jalka ei ihan seurannut perässä ja olin laskenut vauvan jalkansa päälle. Jalan päälle, joka oli vääntynyt etureisilihaksen venytysasentoon eli toisien sanoen vääntynyt kantapää pepun alle.

Onneksi vauvat on aika elastisia.

Koko tilanne oli ohi ihan sekunnissa. Vauva rauhtoittui heti kun nostin vauvaa ja jalka vapautui painon alta. Onni onnettomuudessa, vauvat on aika elastisia ja toisaalta jalka oli aika nätisti pepun alla venytysasennossa eikä mitenkään taipunut tai vääntynyt väkisin siihen asentoon. Silti se huuto ja tilanne säikäytti äidin melkein itkun partaalle. Tarkistin vielä jalan liikkuvuuden ja liikeradat vaipanvaihdon yhteydssä ja kun ne näyttivät sujuvan ilman kipuja, uskalsin huokaista helpotuksesta. Säikähdyksellä selvittiin vaikka vauvan itku kuulosti aivan joltain muulta.

Paskamutsi fiilis jatkui koko illan.

Anteeksi kiroiluni, mutta siihen fiilikseen tuo sana sopii liiankin hyvin. Koko loppuillan pyörittelin tapahtunutta mielessäni. Mietin mitä olisi voinut jalalle käydä, jos jalka olisi kiertynyt väärään asentoon tai vastaavaa. En oikeasti edes tiedä, voiko vauvan painosta hänen omalle jalalleen käydä jotain mutta se ei oikeasti paljon eilen illalla lohduttanut. Olin ihan maassa. Mietin, kärsikö vauvan kiintymyssuhde minuun kun hän totta kai yhdisti imetyshetken, äidin sylin sekä turvan siihen kipuun. Nuuhkuttelin, pussailin ja pyysin anteeksi vauvalta monen monta kertaa. Vaikka tuskin tuo kuusiviikkoinen ymmärtää miten surullinen ja pahoillani tilanteesta olin. Keskellä yötä imetyshetken jälkeen vain tuijotin kyyneleet silmissä tuota niin rakasta pörröpäätä. Hänen oma äitinsä satutti häntä. Vahingossa, mutta eihän vauva sitä tajua.

Kärpäsestä härkänen.

Aamulla hyvien yöunien jälkeen olo oli jo parempi. Pieni pörrötukkainen vauva heräsi ähisten ja puhisten kainalosta ja toivottaessani hänelle huomenta sain vastaukseksi maailman valloittavimman hymyn. Hän taitaa sittenkin vielä rakastaa minua. Aamulla oma hysteriani jo vähän nauratti, mutta kyllä te tiedätte että me äidit otetaan välillä kaikki vähän vakavasti. Jos huono omatunto tulee jo siitä, että lapseni katsovat joskus liikaa telkkaria tai syövät pussimuusia sekä nakkeja niin miettikääpä se tilanne, kun vahingossa satutat lastasi. Jonkun mielestä kärpäsestä härkänen, mutta kyllä se härkä täällä eilen illalla jylläsi ja kovaa jylläsikin. Aamulla se ei ollut ihan vileä muuttunut kärpäseksi, mutta jossain koiran kokoluokassa jo ollaan. Kyllä se tästä, ennen seuraavaa paskamutsifiilis kertaa. Mutta jos se seuraava olisi joku vähän enemmän turha ja naurettava juttu. Kuten se, että en jaksaisi raahata lapsiani tuonne pakkaseen oman mukavuudenhaluni vuoksi.