Ilona täyttää reilu viikon päästä kolme kuukautta ja meikäläisen tanssivarvas on ruvennut pikkuhiljaa ilmoittamaan olemassa olostaan. Hieman - ja välillä vähän enemmän- tekisi mieli jo lähteä Turun yöelämään tai ihan vain tuohon Liedon paikalliseen. Ajatuksena ihana ja rentouttava, mutta todellisuudessa jotain aivan muuta. Minua nimittäin stressaa ihan älyttömästi olla erossa ensimmäistä kertaa Ilonasta.
En tiedä syytänkö viimeisen vauvan syndromaa vaiko imetystä. Tuntuu että nyt kolmannella kerralla kynnys lähteä mihinkään ilman vauvaa on aivan valtavan suuri. Stressaan, että pärjäävätkö he täällä ilman minua. Ja myös sitä, että pärjäänkö minä ilman vauvaani. Olemme niin symbioosissa eläneet nämä kolme kuukautta.
Ensimmäinen lapseni oli hieman alle kuukauden, kun kävin ensimmäistä kertaa viihteellä. Toisella kertaa vauva taisi olla parin kuukauden ikäinen. Ensimmäinen oli kokonaan pullovauva, toinen osittaispullovauva ensimmäisen eromme aikana. Tiesin siis, että pullo kelpaa ja kaikki sujuu. Isä oli tottunut hoitamaan molempia vauvoja ihan samalla tavalla kuin minä. Nyt kolmennen kanssa kaikki on vähän toisin, kun häntä täysimetän.
Minä jollain tavalla tiedän, että stressaan turhasta. Mutta stressaan silti. Olemme harjoitelleet pullottelua ja muu Ilonan hoitaminen onkin ihan yhtä tuttua huttua miehelleni kuin minulle. Mutta kun tuon pienen vauvan kanssa se ruokailu on oikeastaan sen koko päivän rytmittäjä, nukuttaja ja suututtaja.
Kaikkein eniten pelkään kuitenkin sitä, että en osaa itse rentoutua yhtään kun olisi siihen mahdollisuus. Pelkään, että vilkuilen vähän väliä puhelinta ja mietin miten siellä kotona sujuu. Ja toisaalta sitä on myös turha pelätä, koska sitä se ensimmäinen ilta on. Erossa olemisen opettelua, niin minulle kuin vauvallekkin.
Kaikesta stressaamisesta huolimatta tanssivarpaani alkaa olla sitä mieltä, että kohta on aika mennä. Edes syömään, leffaan tai lasilliselle. Eli ehkä enemmänkin siellä heiluu oman ajan varvas, kuin tanssivarvas. Ikävöin myös kahden isomman lapseni kanssa vietettyjä laatuhetkiä, joten siinäkin mielessä minun pitäisi vain uskaltaa repäistä se symbioosilaastari irti. Kerran se kirpaisee, eikö? Vaikka ainahan se kirpaisee, mutta ensimmäisellä kertaa kaikkein pahiten.
Ja kuukauden päästä olisi aika juhlia synttäreitäni Antti Tuiskun tahtiin. Silloin suunnitelmissani olisi juhlia koko kuluneen vuoden puolesta, hah. Joten ehkä on hivenen harjoiteltava, jottei koko ilta menisi puhelinta vilkuillessa ja nyyhkyttäessä vauvani perään. Sen nyyhkytyksen ja itkun kun kuuluu tulla sitten vasta yön pikkutunteina snägäri jonossa.
Ai että, tässähän ihan jo caipiroska maistuu kielen päällä. Ja samalla haistan tuon ihanan ja huumaavaan vauvantuoksun vielä aivan liian voimakkaasti. Ei siis ihan vielä, mutta ihan pian. Ihan pian.
Miskäs kiire sitä vielä on, valmiissa maailmassa!
VastaaPoistaTämä on muuten se vaietuin äitiyden puheenaihe (rinnasta vai pullosta, milloin ja kuinka kauan, vieläkö se yölläkin syö ja joko se omassa sängyssä nukkuu, no milloin olet töihin menossa ja et kai vielä hoitoon pistä), josta jokainen äiti saa kuitenkin arvostelevan kommentin osakseen. Joko lähdet liian aikaisin tai liian myöhään. Joten toisten mielipiteet kannattaa vaan unohtaa. On ihan ok lähteä. Tai sanoa suoraan, etten vielä halua.
Niin tärkeää tilaisuutta ei olekaan, etteikö voisi jäädä pois, jos ei tunnu hyvältä lähteä.
3 kuukautta oot ehtinyt olla vasta vauvan kanssa ja nyt jo pitäis lähteä ulos... en ymmärrä. Kyllä sitä kerkeää myöhemminkin. Anna itses nyt 100 prossasesti lapselles.
VastaaPoistaMistähän johtuu ettei ilmoitukset uudesta postauksesta tule blogloviniin? Rupesin ig:n kautta selaamaan blogiasi ja huomasin että monen viikon postaukset on jäänyt tulematta..?
VastaaPoistaEnsimmäinen oli 5kk kun otettiin miehen kanssa yhteistä aikaa, jälkikäteen mietittynä liian aikaisin. Hän joi toki helposti pullosta. Seuraava oli 10kk ja viimeisin vuoden, nämä molemmat täysimetyksellä. Loppuelämä aikaa mennä, nauti vauvasta! Vaikka jokainen tekee toki omat päätökset!
VastaaPoistahyvin sanottu! Noinhan se juurikin on, aina löytyy varmasti joku joka on aivan eri mieltä asiasta :D
VastaaPoistasinun ei tarvitse ymmärtää, mutta kannattaa ymmärtää se että me kaikki olemme erilaisia! :) minä tarvitsen hengähdystaukoja jotta jaksan antaa 100 prossaa itsestäni lapsilleni :)
VastaaPoistaouuu nouuu! Kiitos tiedosta<3 pistän bloglovinille viestiä, toivottavasti saadaan kuntoon! :)
VastaaPoistaniinpä, jokainen tekee omat päätöksensä! :) kunhan on itse sinut päätöstensä kanssa eikö vain! :) minä nautin kyllä, todellakin nautin. Mutta nautin myös omasta ajasta :)
VastaaPoistaBloggeriinkaan ei tule ilmoituksia uusista jutuista :(
VastaaPoista