sunnuntai 18. maaliskuuta 2018

Nopea ja helppo DIY peli pluslaskujen harjoitteluun!

Eräänä päivänä automatkalla meidän neljävuotias innostui pluslaskuista. Nostin molemmista käsistä tietyn määrän sormia pystyyn ja hän sai laskea kuinka monta sormea oli yhteensä. Kotona sitten kätevänä äitinä askartelin ihan parissa minuutissa hänelle pelin, jossa hän voi harjoitella sekä pluslaskuja että numeroiden tunnistamista. Numerot kun ei ihan vielä meidän neljä vuotiaalla ole hallussa.
Askartele pahvista 2 x numerot 1-5, plus-merkki, yhtäkuin-merkki sekä numerot 1-10. Jokaisen numeron alle piirrä numeron verran palloja, jolloin lapsen on helppo laskea mikä numero on kyseessä ja onko vastaus oikein. Helppoa ja nopeampaa kuin heinänteko! 

Elvira oppi pelin idean todella nopeasti ja osasi jo parin laskun jälkeen rakentaa itsekkin laskun. Minä tein pallot eri väreillä vastauskortteihin, jotta ne olisi helpompi erotella joukosta uutta laskua tehdessä ja vastausta etsiessä.

Pelin ulkonäköön voi panostaa enemmän, mutta tämä oli tälläinen parin minuutin pikaversio. Numeroita voi tehdä myös isomman määrän, mutta me aloittelimme kymmenellä numerolla.


2 kommenttia

  1. Tuohon toimisi myös pelkät lukumäärät, jos numeromerkit ovat vielä vieraita tai vaikeita.
    Noppapelit ovat myös todella tärkeitä lukumäärän opettajia. Jos jostain vielä löytää vanhan Kimblen, jossa on numeronoppa, niissä kun ennen sellainen oli, voi niitä numeromerkkejäkin opetella.
    Pelaaminen on ylipäätään helppo tapa oppia monta asiaa "kuin vahingossa". Vaikka värejä.
    Noista numerolapsuksta voi myls rakentaa lukusuoraa. Joko pienimmästä suurimpaan laskien tai taitojen karttuessa toisinpäin.

    VastaaPoista
  2. Laura, Tehtävänimikkeenä Laura.25. maaliskuuta 2018 klo 11.44

    hei kiitos vinkeistä!! :)

    VastaaPoista

Kiitos kun kommentoit <3

© Tehtävänimikkeenä Laura. Made with love by The Dutch Lady Designs.