Ja se isännän nimi oli Jussi, joka niitä piikoja nu,nu nukutteli kiikkustuolissa ja se oli Jussi se.
Lauleskelin eräänä iltana keittiössä tuota teinivuosien hittiä, Pornojenkkaa. Hetken päästä Tino yhtyi lauluun ja kohta hoilasimme molemmat täyttä kurkkua biisin sanoja muistaen ne kuin eilisen. Hetken päästä vedimme letkajenkkaa ympäri keittiötä ja nauroin, että tässähän meidän ensimmäinen tanssimme sitten on, kun en sitä häävalssia halua. Naureskelin meitä niin että meinasi lirahtaa ja mietin että hitto mikä tuuri minulla on käynyt, kun olen löytänyt rinnalleni tuollaisen yhtä lapsellisen, hullun ja kahelin ihmisen kuin minä. Ja vähän kuin vahingossa se kaikki tapahtuikin.
Kyllä me osataan olla niitä vakavia ja viisaitakin vanhempia. Mutta välillä - oikeasti aika usein - heittäydymme niin älyttömän hulluiksi ja lapsellisiksi että ihan jo melkein hävettää. Onneksi on sälekaihtimet...Välillä tanssimme, heitämme huonoa vaikkakin omasta mielestämme ihan parasta läppää ja nauramme omia typeriä, mutta yhteisiä juttujamme. Ja tiedättekö, se taitaa olla se meidän suhteen suola ja pelastus näiden kiireisten pikkulapsi vuosien keskellä. Me olemme molemmat yhtä lapsellisia ja pölöjä.
Niinä hetkinä, kun pidätyskykyni meinaa pettää kesken naururemakan kaikki riidat, väsymys ja erimielisyydet unohtuvat. Ja pidätyskyvyn äärirajat testataan oikeasti hauskuuden, ei kolmen lapsen synnytyksen takia. Vaikka emme jaksaisi aina katsella toistemme naamoja ja pienetkin riidat paisuvat isoiksi, niin niin kauan uskon meihin kun saamme toisemme nauramaan. Vaikka arki on joskus raskasta, niin nauru pitää suhteemme hengissä sen kaiken keskellä. Ja pienen (neljän vuoden..) univelan kanssa huonotkin läpät muuttuvat aivan hulvattoman hauskoiksi.
Rakkautta on saada toinen nauramaan. En aina tiedä,nauraako Tino enemmän minua vai minun jutuilleni mutta ei se haittaa. Pääasia että saan hänet nauramaan. Välillä olen miettinyt jotain hauskaa juttua koko päivän, ja kun vihdoin toisen työpäivän jälkeen saan sen kertoa niin en saa sanaa suustani. Koska juttu on yksinkertaisesti niin hauska, että meinaan tikahtua jo sitä ajatellessa. Sitten kun vihdoin saan sanat ulos suustani, se juttu onkin niin huono toisen mielestä että hän nauraa täysillä. Ei siis ole tärkeä omistaa edes samanlaista huumorintajua. Kunhan on huumorintajua. Toisen jutuille nauramiseen, tai toiselle nauramiseen.
Toivon, että parisuhteellamme on Peter Pan syndrooma eikä se koskaan aikuistu, vaan pysyy aina ihan yhtä hulvattomana ja lapsellisena. Sellaisena, ettei kaikkea kehtaa edes muille kertoa. Ei sen takia, ettei se sopisi lasten silmille tai korville, vaan sen takia että ei kukaan ajattele kolmen lapsen vanhempien oikeasti olevan niin lapsellisia ja pölöjä. Ne asiat, jotka meillä suojataan suljetuilla ovilla ja sälekaihtimilla on jotain niin lapsellista, hullua ja vähän - tai enemmänkin - itsensä nolaamista ja nauramista ettei niitä sovi ulkopuolisille näyttää. Niin parasta. Niin meitä.
Ihanan rento ja hyväntuulinen postaus :) Itsellä ei ole vielä lapsia, mutta 24 -vuotiaana 8v parisuhde (joista nyt reilu 2v kihloissa) tuntuu välillä niin tappavan tylsältä. Varsinkin tällä hetkellä, kun olen työtön, ja päivät yksin kotona (mies töissä), tunnen itseni "kotiorjaksi" koska minulla on aikaa pitää koti siistinä, käydä kaupassa, tehdä ruoka valmiiksi (samalla myös haluan tehdä niin, en haluaisi maata päivää ja odottaa että toinen tulee töistä kotiin ja sitten aloittaa että olisi vähän nälkä ja jääkaappu tyhjä..), niin välilä ajattelen että onko tämä tämän arvoista; toinen tulee iltapäivällä kotiin, syö valmistamaani ruokaa, menee sohvalle makaamaan eikä tee loppuiltana mitään kotihommia. Kuitenkin useasti sitten illan aikana keskustellessamme jutut menee nimenomaan tyhmiksi ja hauskoiksi, jolle nauretaan yhdessä ja pelleillään ennen nukkumaanmenoa, joten on kiva aina sulkea silmät ja kokea, että toinen arvostaa kyllä minua ja sitä että pidän kodista huolen, vaikkei hän sitä suoraan sanoisikaan. Ja suola on nimenomaan siinä, että ne naurattavat jutut on niin huonoja ja tyhmiä, että siksi hyviä :D Sitten tosiaan täytyisi huolestua jos keskinäinen nauru alkaisi vähenemään! Ihanaa kevättä teidän perhelle :)
VastaaPoistakiitos, ihanaa kevättä myös sinne!! :) <3 niinpä, välillä se arki tuntuu kyllä musertavan tylsältä mutta nämä pienet ilot todistaa sen aina toiseksi! :)
VastaaPoista