torstai 12. huhtikuuta 2018

25-vuotias minä.



Täytän tänään 25 vuotta. Olen lähempänä viisikymppisiä kuin syntymääni. Osa ystävistäni on kokenyt tässä kohtaa ensimmäiset ikäkriisit, mutta pakko myöntää että itse olen kovin odottanut vanhenemista. Edes vähän. Nimittäin jollain tavalla on jo hetken aikaa tuntunut siltä, että olen nuori hivenen vanhemman elämässä. Sitä ajatusta vahvisti, kun googletellasi 25-vuotiaan oikeinkirjotusta - kyllä, äidinkieli on heikkouteni - törmäsin tähän Nämä ajatukset pyörivät jokaisen 25-vuotiaan mielessä artikkeliin. Ja minusta tuntui että olen kokenut kaikki nämä ajatukset jo vuosia sitten kun minusta tuli äiti.

Vuosi sitten mietin missä haluan olla kun täytän 25 vuotta. Aika tarkkaan vuosi sitten sain tietää olevani taas kerran raskaana. Ensimmäisestä kierrosta. Suurin haaveeni sillä hetkellä ja muutama kuukausi ennen  24-vuotis juhliani oli, että 25-vuotiaana minä haluan olle kolmen lapsen äiti. Tai edes sinä vuonna tulla kolmannen kerran äidiksi. Nyt kun tämä haaveeni on käynyt toteen, missä minä haluan olla vuoden päästä?

Olen kovin nuori, vaikka tämän hetkinen elämäni on useimmiten hieman vanhemman ihmisen elämää. Saan osakseni aina ihmetystä, kun kerron että olen kolmen lapsen äiti. Olen 25-vuotias ja minulla on kaikkea mistä en ole osannut tai ehtinyt koskaan haaveilla, mutta nyt ilman niitä en osaisi enää elää. Mihin elämän haluan nyt menevän?

Raskauden ja vauva-aikojen ruuhkauttamien vuosien jälkeen toivon, että ennen 26-vuotis syntymäpäiviäni olen saanut nauttia sydämeni kyllyydestä tästä tasapaksusta arjesta. Toivon ettei vuoteni 25-vuotiaana sisällä yhtään suurta muutosta. Minulla on jo ihana mies, kolme lasta, omakotitalo sekä farmariauto. Vain se kultainennoutaja enää puuttuu, mutta allergian vuoksi sitä ei tulekkaan.

Olen 25-vuotiaana saanut kaiken mistä en edes osannut unelmoida. Nyt seuraavat vuodet haluan nauttia elämästäni ja perheestäni. Tehdä kaikkea kivaa perheen kanssa, mutta myös yksin. Myös sellaisia asioita, joita ei lapselliset 25-vuotiaat tekevät. Ehkä seuraavan vuoden aikana keksin mikä minusta tulee isona. Ehkä vihdoin alan tajuamaan sen, etten ihan oikeasti ole enää parikymppinen vaan päivä päivältä lähempänä kolmeakymppiä.

25-vuotiaana minä pukeuden mukaviin leggareihin suurimman osan ajastani. Lempipaitani on tämä jo hivenen nuhjuinen henkkamaukan neule, josta puuttuu yksi nappikin. Ostin sen muistaakseni yhdeksännellä luokalla. 25-vuotiaana olen juuri se hivenen nuhjuinen äiti jonka välttämistä vannosin vielä viisi vuotta sitten. 25-vuotiaana minä nautin sellaisista asioista mitä vielä hetki sitten pidin aikuisten juttuina. Tylsinä sellaisina. 25-vuotiaana olen onnellisempi kuin olisin koskaan voinut kuvitella olevani.

Kiitos vuodet, että minusta on kasvanut ihan varteenotettavan fiksu nuori aikuinen. Suurin kiitos siitä kuuluu kyllä lapsilleni. Vaikka viimeiset viisi vuotta ovat tuntuneet yhdeltä, niin kasvua on tapahtunut ainakin kymmenen vuoden edestä.
Outoa, juurihan minä vasta kaksikymmentä täytin.

Ja tästähän se nainen ei enää vanhenekkaan. Tästä eteenpäin täytän aina 25 vuotta.

6 kommenttia

  1. Mä täytän ens kuussa 28. Mentiin tammikuussa naimisiin ja pappi kysyi et mistä haaveilette. Vastasin että tasapaksusta arjesta. Meille on kahden vuoden sisällä syntynyt kaksi lasta, ollaan ostettu oma rivitaloasunto, molemmat ollaan miehen kanssa saatu uusi vakituinen työ ja ollaan menty naimisiin 😁 kirjotin miehelle kirjeen hääpäiväksi ja siinä sanoin et mulla on kaikki mistä oon ikinä ees uskaltanu haaveilla ♡

    VastaaPoista
  2. Paljon onnea ja aurinkoista synttäripäivää! :)

    VastaaPoista
  3. Ihanaa syntymäpäivää! 25 on hyvä ikä, se Mullakin tulee kesällä täyteen jo kolmannen kerran 😎

    VastaaPoista
  4. Laura, Tehtävänimikkeenä Laura.21. huhtikuuta 2018 klo 10.45

    oi mitä muutoksia siellkin on ollut!<3 ei ihme että tasapaksu arki kiinnostaa, vaikka ihani muutoksia onkin ollut elämä täynnä! :)

    VastaaPoista
  5. Laura, Tehtävänimikkeenä Laura.21. huhtikuuta 2018 klo 10.45

    kiitos plajon<3

    VastaaPoista
  6. Laura, Tehtävänimikkeenä Laura.21. huhtikuuta 2018 klo 10.45

    kiitos! <3 no hei näin mä olen ymmärtänyt että tästä lähin täytän aina 25 ;)

    VastaaPoista

Kiitos kun kommentoit <3

© Tehtävänimikkeenä Laura. Made with love by The Dutch Lady Designs.