tiistai 17. huhtikuuta 2018

Miten lasten raha-asiat hoidetaan meidän perheessä?

Kävimme eilen pitkästä aikaa pankissa hoitamassa raha-asioitamme. Sekä lasten että meidän omiamme. Ilonalla ei nimittäin vielä ollut ollenkaan omaa tiliä. Ja vihdoin ja viimein teimme sen josta olemme jo tovin puhuneet muttemme vain saaneet aikaiseksi toeuttaa. Avasimme kaikille lapsille omat rahastonsa!

Rahastosäästäminen lapsille on kannattavampaa kuin lasten rahojen makuuttaminen tavallisella pankkitilillä. Meillä on lapsille tilit, joille heillä ei ole pääsyä ilman meitä vaikka olisivat täysi-ikäisiä. Ihan vain varmuuden vuoksi. Tileille oli tarkoitus tallettaa heidän saamansa lahjarahat ja ehkä jonain päivänä maksella ajokortit tai avata asuntosäästätilit niiden rahojen avulla. Isoimman lapsemme tilillä kuitenkin alkoi jo olla kiva summa säästöjä, joten tuntui hullulta makuuttaa rahoja tilillä jossa ne eivät kasvata korkoja.  Avasimme heille rahastot ja siirsimme kaikki tilien rahat rahastoihin!

Avasimme pienen koron ja riskin rahastot. Ehkä lapset saavat rahastonsa käyttöön täysi-ikäistyessään, ehkä vasta sitten kun muuttavat kotoa. Ehkä maksamme ajokortit sieltä, ehkä emme. Mielestäni on kuitenkin hyvä säästää lapselle tai jollekkin toiselle tilille rahaa - jos vain pystyy - vaikkei vielä tietäisi sen tarkemmin mihin tarkoitukseen. Nimittäin meidänkin perheessä vuosien päästä tulee olemaan aika iso summa se, joka esimerkiksi ajokortteihin laitetaan!

Joskus haaveilin, että joka kuukausi saisin laitettua lasten lapsilisät heille säästöön. Näin kotiäitinä kuitenkaan tilanne ei ole niin hyvä, että siirtäisin joka kuukausi satasen jokaisen lapsen tilille. Ehkä jonain päivänä. Mielestäni kuitenkin suuria säästöjä tärkeämpää on opettaa lapselle sitä rahankäyttöä. Vielä lapsemme eivät ole siinä iässä, että he ymmärtäisivät rahan arvoa. Sen sijaan olemme keskittyneet materian kunnioittamiseen. Kaikki maksaa ja jos jokin menee rikkin, ei automaattisesti osteta uutta sen tilalle. Lähinnä tämä materiakasvatus on liittynyt lelujen kaltoinkohteluun ja uusien vinkumiseen.

Meidän perheessä rahankäyttö on aika kohtuullista vaikka ruokakauppaan laitammekin rahaa aika tavalla joka kuukausi. Kuitenkin muu materian haaliminen ja siihen tuhlaaminen on aika pientä, joten olemme ajatelleet sen olevan meidän "pahe ja nautinto". Hyvä ruoka, parempi mieli. Ja niin edelleen. Yksi asia on kuitenkin jossa meidän pitäisi petrata, nimittäin lelujen osto. Emme osta lapsille usein leluja, mutta omasta mielestäni liian usein. Kolmen lapsen kanssa kun on vuodessa kolmet syntymäpäivät sekä joulu. Silti liian usein ostamme jotain pientä ja edullista lapsille. Tämä muuten vaan lelujen ostelu ei kyllä mielestäni ole se paras tapa opettaa rahankäyttöä tai säästeliäisyyttä lapsille. Varsinkaan kun he eivät oikeastaan tarvitsisi yhtään uutta lelua. Joskus toki on kiva hemmotella lapsia, mutta ehkä otan tavoitteekseni keksiä tästä lähin aina jotain johon ei liity materia?

Lapset ja raha liitetään usein yhteen siinä vaiheessa, kun puhutaan miten paljon lapsiin ja heidän elättämiseen menee rahaa. Kuitenkin pienillä valinnoilla ja pitkän linjan tähtäimellä voi jo tehdä paljon. Minäkin tiedän, että meidän perheellä menee pieni omaisuus niihin ajokortteihin. Siksi aloitamme säästämisen niitä varten jo nyt.

Toinen on myös asia, että pitääkö vanhempien edes säästää lapsilleen rahaa? Mielestäni ei pidä, eikä aina edes ole sitä mahdollisuutta. Me säästämme lapsille rahaa, mutta vain fiksua käyttötarkoitusta varten. Emme läväytä tilin hallintaoikeuksia heille heti kun aikuisuus alkaa, vaan tavallaan säästämme myös itsellemme jos säästöillä kustannetaan esimerkiksi se ajokortti.

Baariin, mielihaluostoksiin ja kaikkeen ei pakolliseen on olemassa sitten omat rahat heillä tulevaisuudessa. Ja niitä he saavat itse tienata meidän kukkaromme lisäksi myös ihan oikealla työllä.

Vanhempana minulle kuitenkin tärkeintä on opettaa se rahan käyttö. Kun jos sitä rahaa ei osaa käyttää, ei sitä tienaamisesta huolimatta välttämättä jää yhtään pahan päivän varalle. Pelottaa jo valmiiksi kaiken maailman pikavipit ja muut "helpot lainat" joita tuntuu tänä päivänä olevan aivan liian helposti ja aivan liian nuorelle tarjolla. Toivon, että pystyn kasvattamaan lapsistani viisaita rahankäyttäjiä, jotka eivät tee huonoja valintoja joilla voi myös olla pitkäaikaisia seurauksia. Ja samalla toivon myös, että itse pystyn tukemaan lapsiani tulevaisuudessa myös rahallisesti. En tarkoita, että me kustantaisimme heidän elämisensä myös aikuisina. Vaan sitä, että pahan pulan sattuessa voimme tukea heidän talouttaan. Esimerkiksi opiskelun tai pikkulapsiarjen aikana.

Onko teillä lapsille omia rahastoja tai säästötilejä?


6 kommenttia

  1. Täällä tehdään jo hieman ennakoiden samansuuntaisia suunnitelmia. Tarkoituksena on avata tulevalle vauvalle tili, jonne voisi ohjailla sitten "hänen" rahojaan ja yleisestikin säästää rahaa tuleviin tarpeisiin. Pitää vielä harkita tuota rahaston avaamista jossakin vaiheessa, niissä tosiaan tuottoa voi pitkällä aikavälillä saada jonkin verran.

    VastaaPoista
  2. Meillä myös perustettiin kaikille lapsille (nyt 17,12,11,9) rahastot viitisen vuott sitten janon ollut jo nyt " käyttöä". Mopokortti, asunnon takuuvuokra yms.tarpeellista. Takuuvuokran saa sitten laittaa seuraavaan asuntoon kun sen aika. Nuoremmilla säästötahti vielä hillitympää, mutta kyllä sielläkin ihan hyvä potti on 😊. Nyt juuri varasin ajan pankkiin jotta saamme tälle meidän nuorimmaisellekin (12/17) aloitettua säästämisen 😊. Ja tosiaan käyttöoikeutta ei meidänkään lapsilla rahastoihin ole, vaatii pankkiin soiton ja kummankin vanhemman allekirjoituksen, eli ihan heppoisin perustein ei sieltä rahaa oteta.

    VastaaPoista
  3. Mahtavaa, että olette aloittaneet rahastosäästämisen! Yhdistelmärahastot yhdistettynä ajalliseen hajautukseen, ovat nykyisessä korkotilanteessa enemmän kuin järkeviä. Yhden asian haluaisin pankin tätinä kuitenkin korjata. Jos rahastot/tilit ovat lapsen nimissä, hän saa varat käyttöönsä tullessaan täysi-ikäiseksi. Ainoastaan jos hänet haetaan täysi-ikäisenä edunvalvontaan, voitte ns estää heitä käyttämästä nimissään olevia varoja.

    VastaaPoista
  4. Laura, Tehtävänimikkeenä Laura.21. huhtikuuta 2018 klo 10.51

    !! :) hyviä suunnitelmia!

    VastaaPoista
  5. Laura, Tehtävänimikkeenä Laura.21. huhtikuuta 2018 klo 10.51

    ! :) hyvältä kuulostaa! :)

    VastaaPoista
  6. Laura, Tehtävänimikkeenä Laura.21. huhtikuuta 2018 klo 10.52

    !!! hei kiitos tästä tiedosta! : ) voi olla että sekoitin asian siihen, kun jonkun "suojan" laitomme tilinkäytölle ja olikin varmaan sitten niin että vaikka rahasto on lapsen nimellä ei hän alaikäisenä pääse siihen käsiksi ilman meitä vanhempia!? :)

    VastaaPoista

Kiitos kun kommentoit <3

© Tehtävänimikkeenä Laura. Made with love by The Dutch Lady Designs.