lauantai 12. toukokuuta 2018

Perhe-elämä ei olekaan painajaista. Ei ainakaan ihan aina.


Syntyvyys laskee ja synnyttäjien keski-ikä nousee. Mikä siinä perhe-elämässä on niin pelottavaa?


Myönnetään, olin aikoinani yksi heistä joka vierasti perhe-elämää. Olin 19-vuotias ja juuri saanut vakituisen työsuhteen päiväkodista. Pidin työstäni, pidän edelleen. Mutta voi sitä autuutta, kun sai hälinää sisältävän työpäivän jälkeen palata tyhjään ja hiljaiseen kotiin.

En ikinä hanki lapsia oli ajatukseni. Ja bäng, muutaman kuukauden päästä pissasin tikkuun kirkkaan sinisen plussan. Sukelsin pahimpaan painajaiseeni, vaan oliko se painajainen ollenkaan?

No ei ollut, kuten blogiteksteistäni voi huomata vaikka paljon purnaankin uhmia ja muita pakollisia räkäklimppejä. Mikä ihme siinä lapsiperheen arjessa sitten nykyään ihmisiä pelottaa, ettei uskalleta hankkia tai haluta hankkia sitä jälkikasvua ollenkaan?

Voisin luetella tähän sata syytä miksi tähän hommaan ei kannata lähteä, mutta en halua että joku siellä ristii jalkansa tai poikkaisee piuhansa minun takiani. Koska kaikesta rankkuudesta huolimatta on tämä vallan upeaa elämää.

Lapset lopettavat nuoruuden, mutta eivät estä mitään. Sen minä olen saanut huomata. On totta, etten ihan yhtä ahkerasti käy juhlimassa tai tapaa ystäviäni. Mutta on myös totta, että näiden äitiyden täyttämien vuosien aikana olen kasvanut nuoresta aikuiseksi. En voi siis kokonaan syyttää lapsia. jos sanon että joudun viettämään lauantai-iltani kotisohvalla halpaa punkkulasillista siemaillen ja legoja sekä barbienkenkiä takalistoni alta löytäen. Vuosien jälkeen se ei ole joutumista, vaan juuri sitä mitä tahdon tehdä. Hektistä arkea ja rauhallisia koti-iltoja.

Minun matkani lapsuudesta aikuisuuteen oli ihan kesken, kun tulin äidiksi. Sen olen tajunnut näin jälkikäteen, vaikka pidin itseäni aika kypsänä aikuisena silloin. Tai olinhan minä kypsä silloin, mutta nyt olen paljon kypsempi. Ja lähemmäs ylikypsää mennään koko ajan, heh. On kuitenkin paljon valintoja joita tein silloin eri tavalla, mitä tekisin nyt. On paljon asioita, joita arvostan nyt mutten arvostanut silloin. En sano että olisin ollut yhtään huonompi äiti esikoiselleni silloin kun hän oli vauva mitä kuopukselleni olen tällä hetkellä, mutta olin nuorempi. Viisi vuotta ei oikeasti ole kovinkaan pitkä aika, mutta se merkkaa paljon kun se viisi vuotta sijoitetaan siihen aikuistumisen kynnykselle. 20-vuotias minä oli aivan erilainen mitä 25-vuotias minä on nyt. Vaikka vuosia ei niin kamalasti ole kulunutkaan.

En oikeasti osaa edes selittää, mikä tekee tästä perhe-elämästä niin ihanaa. Sen tietää ne, jotka siitä jo ovat pääseet nauttimaan. Mutta ei sitä kannata pelätä. Se oman zen tilansa löytää jostain sieltä pyykkivuoren ja uhmaraivareiden välistä. Sen tilan, kun kaikki on kaikessa "kurjuudessa" ja univelassa kuitenkin niin kivasti.

Perhe-elämä opettaa myös nauttimaan niistä pienistä asioista ihan eri tavalla. Ennen tarvitsin paljon enemmän, jotta voisin sanoa takana olevan kiva viikonloppu. Nyt riittää, että viikonlopun aikana saan syödä illalla salaa sohvalla herkkuja ja ehdin ehkä yksin lenkille. On paljon asioita, joita ei osaa kaivata ennen kuin niitä ei enää saa. Vanhemmuus opettaa tämän luopumisen todella hyvin. Ainakin hetkellisesti, kun lapset ovat ihan pieniä.

Minun piti tehdä tästä postauksesta vanhemmuutta ylistävä postaus, mutta rivienvälistä ja oikeastaan ihan riveiltäkin pysyy aika helposti lukemaan ettei vanhemmuus ole aina niin glamouria. Eihän se tosiaan ole, mutta siinä on sitä jotain. Jotain joka on vaikea selittää. Jotain joka saa kerta toisensa jälkeen sinut synnyttämään monta kiloa ulos sieltä ja hurraamaan lattialla olevalle kakkakikkarellee. Koska se ei tullut vaippaan. 

Luin jostain, että kun kahvi ja punaviini maistuu on aikuinen. Olen todellakin siis aikuinen. Tosin aikuinen joka on vanhempi, tyytyy joskus melkeinpä mihin vain joka sisältää kofeiinia tai alkoholia. Aina kolasta käsidesiin. Heh.

Oikeasti vanhemmuus on parasta ja paskinta mitä minulle on tapahtunut. 99 prosenttisesti sitä ensimmäistä. En voi todellakaan väittää, etten hetkeäkään vaihtaisi. Todellakin vaihtaisin. Mutta jos en olisi reilu viisi vuotta sitten tullut vähän yllättäen raskaaksi, en usko että olisin näin onnellinen. Onneksi kohtalo päätti toisin, vaikka uhosin etten ikinä hankkisi lapsia. Nyt heitä on siunaantunut jo kolme. Niin kiitollinen ja onnellinen kaikista kolmesta ettei sanat riitä.

Väsynyt, mutta onnellinen. Se lause tiivistää vanhemmuuden tällä hetkellä aika hyvin. Ja se väsymys ja härdelli jota vanhemmuudessa pelkäsin. Noh, ei se aina kivaa ole mutta kyllä sen jaksaa ja kestää. Ja siihen tottuu. Tottuu sekä sokaistuu. Se mikä ennen oli huonosti nukuttu yö, onkin yhtäkkiä hyvä yö. Se mikä ennen oli kaaosta, on siivouspäivän jälkeinen puhtaus. Se mikä ennen oli meteliä, on nykyään hiljaisuutta. Ja niin edelleen.

En olisi koskaan uskonut ett 25-vuotiaana juhlistan äitienpäivää kolmen lapsen äitinä. Aika uskomatonta ja ihanaa.


4 kommenttia

  1. Hei Laura! Tuntuuko sinusta nyt että kolmen lapsen kanssa olisi nyt paljon helpompaa kuin kahden kanssa varsinkin silloin vielä kun isompi oli vasta n. 2,5v ja Matilda täyttämässä vuoden? Itellä juuri tuolloinen tilanne ja auta armias kun on tämä äitiyden tie ollut todella kivinen ja armoton. Eikä loppua näy kun 2,5v uhma painaa koko ajan päälle. Eikä loppua näy:(
    Niin onko se tosiaan niin että kahden ison kanssa on helpompaa vaikka on vauva talossa kuin että yhden ison ja vauvan kanssa? Kiitos vastauksesta !:)

    VastaaPoista
  2. Moikka! Ei nyt ole sattunut silmiini, mutta oletko kirjoittanut postausta teidän lasten turvaistuimista? Oletteko olleet tyytyväisiä istuimiinne? Mahtuvatko kaikki lapset auton takapenkille? Meillä on harkinnassa uuden turvaistuimen hankinta ja siksi asia mietinnässä :)

    VastaaPoista
  3. Laura, Tehtävänimikkeenä Laura.16. toukokuuta 2018 klo 11.35

    en ole ! :) no siis...meillä on nimenomaan se ongelma että turvaistuimet eivät mahdu tällä hetkellä kaikki takapenkille :D jompi kumpi isommista lapsista istuu edessä ja minä takapenkillä keskellä. Olemme vaihtamassa autoa tässä jossain kohtaa luultavasti seitsemän paikkaiseen. Meillä kyllä on verrattain leveät istuimet, olisiko ollut britax evolva 123 jos en väärin muista! :) on todella leveää mallia, joten en suosittele jos lapsia on enemmän kuin kaksi :D muuten olemme olleet oikein tyytyväisiä istuimiin! :)

    VastaaPoista
  4. Laura, Tehtävänimikkeenä Laura.16. toukokuuta 2018 klo 11.37

    Jos miettii Matildan vauvavuotta, oli se paljon rankempaa kuin nyt. Tytöistä on niin paljon jo seuraa toisilleen ja viihdyttävät toisiaan sillä aikaa kun minä häärään vauvan kanssa joten aika helpolla pääsen! :) matildan vauvavuotena jouduin koko ajan viihdyttämään sekä vauvaa että Elviraa! tsemppiä ihan hirveästi sinne, toivottavasti helpottaa pian<3 täälläkin tuo uhma välillä rassaa enemmän tai vähemmän hermoja...

    VastaaPoista

Kiitos kun kommentoit <3

© Tehtävänimikkeenä Laura. Made with love by The Dutch Lady Designs.