perjantai 15. kesäkuuta 2018

Ei raskaana. Parasta.



Selailin Instagramtiliäni eilen illalla aina sinne saakka, kun odotin Ilonaa. Katsoin suurta mahaani, turvonneita kasvojani ja uppouduin muistelemaan raskautta. Havahduin vilunväristyksiin. Huh, ei onneksi enää ikinä.

On naisia jotka hehkuvat raskausaikana ja nauttivat siitä. Ja sitten on esimerkiksi sellaisia naisia kuin minä.

Me emme hehku. Me turpoamme. Meitä närästää, meitä pierettää ja ainoa hehku on kiukkupuna poskilla koska pinna on niin pirun kireänä koko ajan.

Ei taivu. Pienikin liike saa aikaan puuskutuksen. Suonikohjuja, arpia ja finnejä. Oih mikä hehkuva nainen!

Jollain tavalla on haikeaa ajatella, etten enää koskaan koe sitä positiivisen raskaustestin tuomaa kutkutusta. Potkuja mahassa, jännittäviä ultria ja ensikosketusta synnytyksen jälkeen. Mutta taas kaikki nuo kauniit ja ihanat asiat tuovat mieleen sen stressin, menettämisen pelon ja ahdistuksen.

Olen helpottunut että tunnen näin. Ilonaa syntymän jälkeen panikoin ja podin vauvakuumetta vaikka minulle oli jo vauva. Ei enää koskaan vauvaa. Ei enää koskaan raskautta. Ja ei enää koskaan synnytystä. Ja se tuntuu ihanalta!

Voi olla että se vauvakuume ja raskauden kaipuu iskee, mutta en usko että ihan pian. Nyt nautin tästä äitiyslomasta ja sitten kaikesta muusta. Normaalista arjesta, töistä ja parisuhteesta. Nautin, kun muutaman vuoden päästä meidän koti on vaippavapaa. Menen poistattamaan suonikohjut ja keksin itselleni jonkun harrastuksen. Seuraavaksi minä alan elämään omaa elämääni äitiyden ohella.

Tänään nautin aurajuustosienistä, mediumpihvistä ja lasillisesta kuohuvaa. Ihanaa olla oman kehonsa herra.

Jos tissejä ei lasketa. Ne on tällä hetkellä jonkun muun omistuksessa.

Jossain kohtaa pelkäsin, että en osaa olla muuta kuin raskaana ja äiti. Nyt pikkuhiljaa alan luottamaan siihen, että kyllä se Laura siellä jossain alla vielä on. Ja kyllä se osaa jotain muutakin kuin selvittää riitoja ja pyyhkiä takapuolia.

4 kommenttia

  1. Täällä toinen, joka ei todellakaan hehku raskaana ja tyytyväinen siitä, että ei tarvitse enää koskaan kokea raskautta tai synnytystä :)

    VastaaPoista
  2. Ehkä se hehku on sitten katsojan silmissä, mutta mun mielestä olit ainakin kuvien perusteella hehkeä ja kaunis odottaja! Ja kaunis edelleen...

    VastaaPoista
  3. Laura, Tehtävänimikkeenä Laura.28. kesäkuuta 2018 klo 21.18

    Voi kiitos paljon ihana ulla! <3

    VastaaPoista
  4. Laura, Tehtävänimikkeenä Laura.28. kesäkuuta 2018 klo 21.18

    mun on pakko myöntää, että hetkittäin meitin haikeana tuota aikaa ja jopa synnytystä. Mutta sitten muistan sen karuuden... :D

    VastaaPoista

Kiitos kun kommentoit <3

© Tehtävänimikkeenä Laura. Made with love by The Dutch Lady Designs.