maanantai 2. heinäkuuta 2018

Puolivuotias!



Kuusi kuukautta tuli täyteen torstaina, joten nyt olemme jo lähempänä vuosikasta kuin syntymää! Aika on mennyt niin nopeasti, että yksi päivä tajusin ettei meillä kohta enää ole vauvaa. Sama aika ja meidän perheessä asustaa taapero! Uskomatonta. Sain myös pienen shokin, kun tajusin henkkamaukan tilausta tehdessäni, että meidän uunituore ja juuri syntynyt käyttää jo vaatekokoa 74. Millainen meidän kuusikuinen on?

Iloinen ja tyytyväinen. Helppo vauva. Nämä kuvaavat häntä ehkä kaikkein parhaiten! Heti herättyään hän nauraa, kaikille ja kaikelle hän nauraa. Jos hän itkee tai kitisee on jokin oikeasti huonosti. Väsymystä, nälkää tai tylsyyttä.



Hän konttaa jo niin kovaa vauhtia! Istuu ilman tukea, parhaiten pystyssä pysyy aitajuoksija asennossa. Pää kolisee jonkin verran lattiaan, mutta yritän kauhuissani ajatella että tekevälle sattuu. Parasta on myös kiivetä siskojen päälle lattialla jos he haluavat rauhassa katsoa piirrettyjä. Kiusa se on pienikin kiusa ja näemmä alkaa tuo sisarusrakkaus jo aika aikaisin!

Kaikki menee suuhun. Aivan kaikki. Kengät, paperit, vaatteet, toisten sormet. Myös ruokakin kyllä!

Nimittäin Ilona on ottanut soseiden kanssa aimo harppauksen viimeisen parin viikon aikana. Iltapuuroa ja soseita menee jo ihan kunnon annoksia ruoka-aikoina! Myös tissi maistuu edelleen monta kertaa päivässä. Sormiruokailua olemme harrastaneet hieman, yleensä hedelmiä ja maissinaksuja menee omin käsin ja muut sitten soseena.



Ilona nukkuu ihan kivasti tällä hetkellä. Joskus yöllä syödään usein, mutta pääsääntöisesti ehkä n 2-3 kertaa. Iltapuuron myötä on myös ollut 4-6 tunnin unipätkiä ja olen saanut herätä maitolammikosta! Ehkä nämä yöt tästä siis pikkuhiljaa rauhoittuvat. Kunnes alkaa se hampaiden tehtailu.

Hampaita tosiaan Ilonalla ei vielä ole yhtään. Ehkä saattaa hivenen yksi kuultaa ikenien läpi, mutta tiedä sitä sitten. Tuon touhottajan suuhun kun on aika mahdoton päästä kurkkimaan. Kuolan määrästä päätellen voisin kuvitella jotain kohta ilmestyvän!

Tuoreita mittoja minulla ei ole tarjota, koska jätin neuvolakortin mammalaan. Paino oli karvan verran alle kahdeksan kiloa, jotakin 7930 ehkäpä. Pituutta en muista, mutta hyvin oli tyttö taas kasvanut! Eikä kutistunut, kuten viime kerralla.

Kaikki on siis oikein mainiosti täällä. Kasvu ja kehitys etenee aivan huimaa vauhtia, joko tässä pitää kohta suunnitella 1-vuotis juhlia!?


Lähetä kommentti

Kiitos kun kommentoit <3

© Tehtävänimikkeenä Laura. Made with love by The Dutch Lady Designs.