Mainos Desenio
Olin haaveillut omakotitalosta jo vaikka kuinka kauan. Kun haave vihdoin toteutui, olin niin innoissani! En kokenut vahaa rivitalo-asuntoamme viihtyisäksi, ja koska en pitänyt siitä asunnosta, en myöskään jaksanut panostaa sisustukseen. Nyt asia on aivan eri ja innoissani selaan erilaisia sisustusblogeja, Pinterestiä ja etsin inspiraatiota erilaisten sisustuskauppojen nettisivuilta.
En kutsu itseäni sisustajaksi, enkä seuraa sen saralla trendejä. Halua kotiin jotain, joka tekee kodista kodin. Jotain aika ajatonta ja sellaista, johon ei ajattele kyllästyvänsä heti. Sisustan pitkällä tähtäimellä ja harkiten, jotta vältyn hutiostoksilta. Oikeastaan sisustamisen sijaan voisin käyttää jostain lehdestä kerran bongaamaani sanaa, kodistaa. Minä kodistan meidän kotia.
Olohuoneeseen valitsimme Island julisteen.
Kodistamisessa ajattelen aina myös käytännöllisyyttä. Uudessa talossa rakennuspölyn kestää laskeutua, joten pölyjen pyyhkiminen on lähes päivittäistä. Sen takia yritän mahdollisimman paljon etsiä ihania tauluja ja seinään kiinnitettäviä hyllyjä. Lipastojen päälle saatan haluta jotain, mutten mitään kovin pientä tai vaivalloista siivoamisen kannalta.
Taulujen sekä julisteiden avulla saamme valkoiseen ja vaaleaan pintaan väriä ja sitä kodikkuutta. Sain Desenion kautta valita kasan julisteita ja voi että miten paljon ne piristi kotiamme! Vaikka valinnanvaikeus meinasikin iskeä, koska kivoja julisteita oli todella paljon. Suurin osa tauluista valikoitui lastenhuoneeseen, koska lastenhuoneen sisustus on eniten kesken.
Julisteet ovat siitä edullisia ja kivoja sisustuselementtejä, että niitä on helppo vaihtaa. Desenio oli ennen yhteistyötä minulle vieras, mutta nyt tiedän että kun haluan pienellä rahalla piristää tai vaihtaa sisustusta, voin ostaa heiltä uudet julisteet näihin samoihin kehyksiin. Tilasin siis erikseen julisteet ja niihin sopivat kehykset. Sekä julisteita että kehyksiä oli saatavilla eri kokoisina joten oli helppo saada mielekkäitä!
Yhteistyön merkeissä saan tarjota teille alennuskoodin Desenion nettikauppaan!
Koodilla TEHTAVANIMIKKEENA saat 25% alennusta* julisteista 10-12.7
*Ei koske kehyksiä tai handpicked-/collaboration-osioiden julisteita.
Mitäs pidätte? Seuraavaksi sisustuskohteeksi pääse lastenhuoneen lelusäilytys. Ainakin väri vaihtuu valkoiseen ja hylly isompaan. Ihanaa kun pikkuhiljaa saa kotia laitettua kuntoon. Vaikka kodilta tämä tuntuu jo nytkin!
Lähetä kommentti
Kiitos kun kommentoit <3