En tarvitse siivoojaa, vaan kodin hengetärtä. Tai tättähäärän.

Murusia. Sormenjälkiä ja leluja. Pieniä vaatteita kasoissa siellä ja täällä. Tiskivuori, pyykkivuori, hikivuori, epätoivonvuori. Vuoria vuorten perään. Epätoivoista hengenpelastusta siivouskatastrofin keskellä.

Sitä se kolmen lapsen äidin elämä tuntuu välillä olevan.

Ja juuri, kun yksi murukasa tai sormenjälki on pyyhitty kodin kartalta syntyy toisella puolella taloa kymmenen uutta. Ne toden teolla lisääntyvät nopeammin kuin meikäläinen! Tai jänikset.

Tänään taas aamulla jynssätessäni keittiötä mietin, josko jätetään aamupala välistä. Ihan vain siitä syystä, etten jaksa sitä puurokattiloiden tiskaamista tai leivänmurusten siivousta juuri kun olen edelliset saanut pyyhittyä. Eletään pyhällä hengellä. Tai palkataan siivooja.

Olen joskus oikeasti miettinyt siivoojan palkkausta. Olisiko se rahan arvoinen sijoitus tässä elämäntilanteessa? Olen kuitenkin pikimmiten tullut siihen tulokseen, että me ei kyllä siivoojaa tarvita, vaan kodin hengetärtä. Jotain sellaista tättähäärää joka juoksisi lasten perässä keräten jokaisen kulkutielle tiputetun lelun tai vaatteen. Murusista puhumattakaan. Olen aika satavarma, että lapseni ovat jotain sukua Hannulle ja Kertulle. Sen verran hienot polut osaavat murusista nimittäin tehdä.

Kyllä minä mielelläni imuroin. Pyyhin pölyt, pesen vessat ja sitä rataa. Vaan kun oikeasti se on vain murto-osa siitä siivousrumbasta jota päivittäin teen. Siinä tavaroiden ja lelujen järjestelyssä menee pieni ikuisuus joka ainut päivä. Kymmenen kertaa päivässä. Keittiö vie aikaa ja nimenomaan se siivouspuoli. Vaikka söisimme toisten äitien tekemää ruokaa tai ranskalaisia, olen keittiössä valtaosan päivästä. Siivoamassa ketsuppitahroja tai kaatuneita maitoja.

Ja juuri kun ajattelet ottavasti imurin käteen, on ainakin yksi huone jo siinä kunnossa ettei siellä voi imuria käyttää. Vaikka miten kiva olisikin vetää ne kaikki pienet barbien kengät ja legot joskus sinne pölypussin uumeniin...

Jos voittaisin lotossa palkkaisin tättähäärään. Sellaisen, joka kerää kaiken lattialle ja pöydälle jätetyn oikeille paikoilleen. Ensi töikseen tättähäärä saisi järjestellä kaapit uuteen uskoon. Nimittäin pakko myöntää, ei omena kauas puusta putoa ja tämä epäjärjestys ja kaaos taitaa olla jostakin periytynyt lapsilleni. Siis mieheltäni, tietenkin...Kröhöm.

Lapsiperheen kodin siivous on loputon suo. Tai oikeastaan loputon suo on se järjestely, ennen kuin päästään edes siivouksen pariin. Siksi olenkin opetellut sietämään kaaosta. Vaihtelevalla menestyksellä toki.

Jos joku tättähäärä siellä nyt miettii että vitsit mikä bisnes idea, niin tervetuloa meille työharjoitteluun ja kypsyttelemään bisnesideaa. Ja toki siivouspalvelukin on tervetullut. Ja se lottovoitto. Ainakin näin kotihoidontuen lähestyessä.

P.s Käykö jollain teillä siivooja? Asunnon koko ja siivouksen hinta, jos saan udella? Ihan vain jos vaikka joulusiivouksen edes ulkoistaisin oikeasti jollekin muulle. Joululahjaksi itselleni.