lauantai 4. elokuuta 2018

Kakkakasoja ja muita kuulumisia



Tiedättekö sen fiiliksen, kun illalla laitat pääsi rättiväsyneenä tyynyyn ja tsädäm! Löydät tyynyn alta kasan kakkaa. Meidän tytöt ovat alkaneet keppostelemaan ja piilottelevat kakkakasaa aina meidän sänkyymme ja ties mihin. Luojan kiitos ei ole ehtaa tavaraa. Ja löytyihän sieltä vaihtelun vuoksi edellisiltana myös aurinkorasvatuubi. Ihanat pikku keppostelijat!

Pienin sen sijaan on alkanut keppostelemaan vaipan avaamisella. Nakupeppuna on parasta. Joten voi olla, että leikkikakka saattaa muuttua ehtaksi tavaraksi vielä joskus. Toivottavasti ei heh.

No se kakkakuulumisista! Tänään meillä on ne tuparit! Kaikki kolme typykkää viedään iltapäivällä äitini luo eli mammalaan yökylään. Jännää! Kieltämättä jännittää vähän Ilonan ensimmäinen yökylä, mutta olen toisaalta hyvin luottavaisin mielin. Olemme työvuorojeni takia harjoitelleet erossaoloa jonkin verran ja jokainen kerta kaikki on mennyt hyvin! Keskiviikkona olin isäni kanssa teatterissa ja Ilona meni pitkästä aikaa ilman tissiä yöunille. Hyvin oli mennyt, vaikka ihan hivenen oli itkuisuutta havaittavissa!

Limesitruuna jääpalat odottavat pakkasessa ja Singstar laulajiaan. Voi vitsit miten kiva ilta meillä varmasti tulee! Sitä ennen on kuitenkin vielä vaikka ja mitä touhua. Kuten esimerkiksi pienten sormenjälkien hinkkaamista irti paikoista, joita et olisi osannut kuvitellakaan ja pienten kuolatahrojen kadottamista parkeista. Hampaita tekevästä, hivenen nuhaisesta vauvasta jää samanlaiset slimejäljet lattiaan kuin etanasta! Usko pois!

Pyysin mieheltä Tallinnasta tuliaisiksi pullon lempi viiniäni. Sain koko hanapakkauksen. True love? Todellakin. Ja olen kyllä ansainnut muutaman viinilasillisen, nimittäin eilen oli juoksukoulun "puoliväli etappi" ja juoksin viisi kilometriä! Miettikää! Minä, joka makasin raskauden 15 viimeistä viikkoa sohvalla supistusten takia ja aloitin kuusi viikkoa sitten aivan nollista. Uskomatonta ja niin mahtavaa!

Oikeasti 5 kilometrin juoksu olisi ollut vasta sunnuntaina, mutta jostain syystä suoritin tämän viikon ohjelman siinä järjestyksessä, että sunnuntai on pyhitetty lepopäivälle. Pienen dagen efter epäilyn takia.

Elämä on ihanaa. Minun lapseni ovat ihania. Jopa uhmaraivarit tuntuu ihanilta, kun tietää että tänään on se päivä kun otetaan taas pieni breikki arjesta ja ladataan akkuja. Vaikka huomenna väsyttääkin. Mutta se on erilaista väsymystä. Sellaista olipa eilen hauskaa, mutta arki maistuu myös aivan ihanalle pienen rilluttelun jälkeen.
Ihanaa viikonloppua kaikille! 


4 kommenttia

  1. Meilläkin on yksi nakuilija. Vaippa lentää kaaressa kunhan silmä vain välttää. No joo, ehkä näillä helteillä vaippa ei ole kaikista mukavin asu.

    VastaaPoista
  2. Saako kysyä, minkälainen juoksukoulu on kyseessä? Nimim. puoli vuotta synnytyksestä ja jotain tarttis tehdä. 🙈

    VastaaPoista
  3. Laura, Tehtävänimikkeenä Laura.10. elokuuta 2018 klo 10.56

    sohvaperunan juoksukoulu, googleta niin löytyy ohjeet! Voin suositella kyllä, on ihan super kiva ja helppo toteuttaa! :)

    VastaaPoista
  4. Laura, Tehtävänimikkeenä Laura.10. elokuuta 2018 klo 10.56

    totta, varmasti hiostaa kovin! :)

    VastaaPoista

Kiitos kun kommentoit <3

© Tehtävänimikkeenä Laura. Made with love by The Dutch Lady Designs.