Meidän tytöt saavat aika vapaasti pukeutua niin kuin haluavat. Ohjaan ja ohjeistan, mutten kiellä ellei ole aivan pakko. He saavat valita heistä parhaat vaatekappaleet, ne kauneimmat. Vaikka ne joskus sattuisivatkin äitiä silmiin.
En ole kovinkaan tarkka vaatteista tai seuraa kuuminta muotia. Mutta esimerkiksi kahden täysin eri kuosin tai värin yhdistäminen on niin kaukana minun lempijutuistani, kun vaan vaatteiden kohdalla voi olla. Ja juuri ne tuntuu olevan lasteni mielestä parhaat. Ja minun on vain hyväksyttävä tämä asia.
Okei myönnetään, joskus minä saatan yrittää vaivihkaa ehdottaa jotain muuta vaihtoehtoa. Josko kuitenkin laittaisit tämän tuon sijaan...Yleensä vastaus on tiukka ei. Ja sitten se on ei. Minulle on nimittäin tärkeää, että lapset saavat toteuttaa itseään vaatteiden kautta.
Luulen tämän juontavan juurensa siitä etten muista koskaan omien vanhempieni koskaan "pakottaneen" minun vaihtamaan vaatteitani ennen ulos lähtemistä. Olen saanut aika vapaasti toteuttaa itseäni vaatteiden kautta ja mielestäni se on tärkeää ihan pienestä ihmisestä lähtien. Toki järjen, sään ja tapahtuman rajoissa. Meidän vanhempien on joskus puututtava vaikkei tahtoisi. Esimerkiksi, kun keskimmäinen lapsemme oli lähdössä ristiäisiin Elsa mekossa ja kesähelteeseen karvalakki päässä.
Ulkonäköpaineet alkavat jo kovin nuorena, enkä usko sen edesauttavan asiaa jos koko ajan puuttuisin heidän vaatevalintoihinsa. Heidän mieltymyksenä ovat osa heitä jo ihan pienestä pitäen.
Toki pienten lasten vanhempien on helppo vaikuttaa lastensa vaatteisiin, eiväthän he itse kaupasta niitä vaatteita osta. Mutta vaikka minä en niin välittäisi ainaisesta Frozen logosta jokaisessa mekossa, silti huomaan kiikuttavani aina kun mahdollista ne Elsakuosit ja painatukset kotiin. Koska tiedän niiden vastaanoton ja käyttövarmuuden olevan sataprosenttia.
Kerran nimittäin tuhlasin rahani yhteen ihanaan ja aika hintavaan mekkoon. Sitä ei ikinä käytetty. Rahat meni kankkulan kaivoon.
Minä en anna muiden vaikuttaa omiin vaatteisiini. Miksi tekisin niin lasteni kohdalla?
Jos minun on pakko puttua niin puutun. Joskus silmiäni sattuu liikaa ja yritän hellästi ohjata oikeaan suuntaa. Mutta useimmiten suljen silmäni ja hymyilen. Unohdan vaatteet ja nautin siitä tärkeimmästä. Niistä upeista pienistä naisista joita talossani kasvaa. Nimittäin ne vaatteet ovat osa heitä. Juuri sitä mitä he ovat ja haluavat. Ja niin sen kuulukin olla!
aivan sama linja täällä. En todellakaa piä kaikkia elsamekkoja hienoina, mut minkäpä teet kun tyttö niitä rakastaa :D sinisten vaatteiden ostamisesta oon luopunu kokonaan (ellei oo just joku prinsessa pääosassa niissä:D) koska tiiän et käyttämättä jää.. se vähän harmittaa et ulkovaatteet kuitenki on kalliita ja niitä ois kiva ostaa suht neutraaleina, jotta pikkuveljetki vois käyttää jatkossa, mut jos ne veljet ei tykkää sit pinkistä.. se kyl käy mulle jos tykkäävät, nii sithän nuo kaikki pääsis joskus käyttöön.. :D
VastaaPoistaonneksi meillä on kolme tyttöä, todennäköisyys siskojen vaatteiden menestyksellä seuraavalla käyttäjällä on aika suuri! :D
PoistaUseimmiten 3,5v. valitsee jonkun osan kuten paidan ja minä valitsen siihen mätsäävän osan, kuten housut/hameen.
VastaaPoistaSilloin kokonaisuus on minun silmään kaunis mutta lapsi on tehnyt ensin oman valinnan. Hyvin harvoin tulee sanomista, mikä onkin kiva koska lastenvaatteet on käytännössä ainoa harrastukseni!
Koululaistenkin asuja usein valitsen, jos haluavat. Mutta usein jo ottavat itse ja yhdistelevätkin hienosti värit yms. Jotain mennyt perille!
Niin ja pienten kanssa ehdoton sääntö on ettei asioille (kuten ruokakauppaan, kirjastoon jne.) lähdetä roolivaatteilla. Ne on juurikin kimaltavia keijumekkoja ja hohtavia Tuhkimo-mekkoja. Normivaatteissa vältän Disney-hahmot.
meilläkin roolivaatteet on vain sisä (okei myönnän joskus omalla pihalla saa käyttää!:D ) käyttöön!! :D ja hei hyvä idis tuo että puolet ja puolet on neuvoteltavissa.. ! :)
PoistaSama homma, tyttö lähti tänään v. Punainen ohut neule päällä, jonka päälle oli laittanut v. Pupu kissa mekon, alle harmaaglitteriset legginssit ja sukat 😂 mikäli juhliin tai kohonkin menossa niin eri asia,muuten lapsi toteuttakoon itseään! Olimme myös kaupassa yksi päivä jolloin tytöllä oli päällä liila tyllinen pantteri mekko, frozen aamusaapastossut, ja päässä maailman isoin glitteri rusetti panta! Hymyjä tyttö keräsi, itseäänkin huvitti, mutta hän näki siinä jotain todella kaunista, niin miksi ei.
VastaaPoistahihiihii voi miten ihanalta muotimimmiltä hän kuulostaa!! :)
PoistaKirjotinki tasta itekki joku aika sitten! Meilla tosiaan lapset saa aikalailla kans itse valita vaatteensa. Etenkin tuolle viis veelle se on tosi tarkea juttu, sen verran kans vaan katon, ettei valitse ilmaan sopimattomia vaatteita.
VastaaPoistaraskauteni.blogspot.fi
käyn lukemassa, kiitos vinkistä! :)
Poista