Tänään, kun rakkaudella valmistamani jauhelihakastike lensi katapultin tavoin keittiömme tapettiin tuli sellainen fiilis, että i m done with this shit. Sormiruokailu on takalistosta!
Ärsyttää se sotku. Ärsyttää se ruokahävikki. Kun ei ole edes sitä koiraa joka sen kaiken sieltä lattialta söisi.
Suuhun ei mene juurikaan mitään. Hiuksista, tuolista, lattialta ja pöydästä löytyy kyllä annos oikein upeasti läästittynä.
Sormiruokaile vauvan kanssa, se on niin helppoa! Kun ei ole. Ei ole vaikka kuinka yritän löytää siitä jotain positiivista.
Mainos
Joten ehkä lopetan yrittämisen. Katsotaan sitten kun tyttö on sen verran iso että voi syödä ribsejä tai wingsejä. Siinä sinulle sormiruokaa sitten seuraavaksi!
Okei, en minä ideaa ihan kokonaan hylkää. Maissinaksuja, näkkäriä ja banaania saa tyttö aivan varmasti vielä sormiruokailla!
Ja voi toki olla – kuten varmasti käykin – että huomenna taas löydän itseni moppaamasta keittiön lattialta vauvan lounaan. Jos se nyt kuitenkin menisi tällä kertaa ihan kivasti ja löytäisin sen ilon miksi joku tätä niin hehkuttaa.
Ei ole sormiruokailu tämän äidin juttu. Ei sitten yhtään!
Lähetä kommentti
Kiitos kun kommentoit <3