Edelleen kahdeksan kuukauden jälkeen rakastan tätä kantovälinettä. Edelleen kahdeksan kuukauden jälkeen se on meillä käytössä lähes päivittäin! Se on helppo, todella helppo. Se on nopea. Ja ennen kaikkea ihan älyttömän mukava päällä!
Marsupi ei ole kantoreppu eikä kantoliina, vaan pikaneliöliina. Se kiinnitetään tarroilla, ja epäilyksistäni huolimatta Marsupin tarrat ovat edelleen hyvässä kunnossa näin kahdeksan kuukauden jälkeen. Kirjoitin aikaisemminkin jo Marsupista, mutta ajattelin päivittää vähän kuulumisia nyt hieman isomman lapsen kanssa.
Oikeasti tämä on meidän arjen pelastus, edelleen. Erityisesti näinä viikkoina, kun Tino tekee iltavuoroa ja hoidan tyttöjen iltatoimet yksin. Hampaita tekevä ja väsynyt vauva sekä kaksi iltapalaa tarvitsevaa isompaa lasta olisi kaaos ellen saisi kiikuttaa pienintä kyydissä. Ja juuri viimeksi edellisiltana hän nukahti Marsupin kyytiin, niin hyvä siinä on olla.
Marsupi on ehdoton myös lasten ulkoilussa. Olemme käyneet sen kanssa paikoissa, joihin rattailla ei pääse. Esimerkiksi pienellä vaelluksella, metsässä ja leikkipuistoissa. On ehdottomasti helpompi kantaa kuin yrittää päästä vaunuilla joka paikkaan. Tykkään myös siitä, että kantaessani käteni jäävät vapaaksi isommille lapsille esimerkiksi parkkipaikalla.
Hintalaatu suhde on mielestäni edullinen tässä kantovälineessä. Se maksaa 69 euroa ( saa tilattua esimerkiksi täältä ) ja on meillä ainakin ollut koko rahan arvoinen. Ainut miinus jonka tästä keksin on se, että mitä enemmän kantajalla on vaatetta Marsupin alla sitä vaikeampi se on saada mukavasti päälle. Tämä ongelma kyllä taitaa olla aikalailla melkein minkä tahansa kantovälineen kanssa.
Oma Marsupini on kokoa M ja oikein sopiva tälläiselle 169 senttiselle ja 74 kiloiselle.
Ehdottomasti suosittelen!
Lähetä kommentti
Kiitos kun kommentoit <3