tiistai 21. elokuuta 2018
Vauvalle unikoulua?
Väsynyttä tervehdystä täältä ruudun toiselta puolen. Miten teillä on nukuttu viime yö? Täällä heräillen ja imettäen, kuten aina. Meidän Ilona on aina ollut ihan hyvä nukkumaan. Sillä tavalla hyvä, että masuvaivoja ja sen sellaisia ei ole. Mutta edelleen iän lähestyessä kahdeksaa kuukautta, meillä syödään öisin aika tiuhasti. Olen pikkuhiljaa alkanut ajatella unikoulun mahdollisuutta? Mutta miten, miksi ja koska?
Meidän isommat tytöt ovat aina jättäneet itse yösyömisen pois. Muistaakseni molemmat siinä puolen vuoden paikkeilla. Ilona kuitenkin herää edelleen 2-6 kertaa yössä syömään, keskimäärä olisi varmaan sellainen kolme kertaa. Illalla menee iso annos puuroa, joten en tiedä voiko oikeasti olla tarvetta enää noin tiheälle yösyömiselle vai onko tissi vain totuttu tapa ja nukahtamiskeino?
Entä jos aloitamme unikoulun, olisiko siinä samalla hyvä opettaa omaan sänkyyn? Onko unikoulua edes mahdollista suorittaa jos olemm perhepedissä ja se tissi on siinä kuin "tyrkyllä" koko ajan?
Ja kun toisaalta tuntuu, että kahdeksan kuukauden ikäinen on vielä niin pieni. Onko unikoulu liian aikaista tai turhaa? Voiko se edes onnistua näin pienellä? Vai odotammeko sinne lähemmäs vuoden ikään?
Sinällään ei ole mikään kiire, levottomana nukkujana olen tottunut yöherämisiin läpi elämäni. Tuollainen kolme herätystä menee vielä ihan kivasti ja univelka ei niin paina, mutta kieltämättä kun tuossa pari viikkoa heräiltiin 45 minuutin- tunnin välein alkoi "hivenen" jo väsyttämään. Syynä oli hampaat ja vauvarokko. Nyt viime yönä syötiin taas 4-5 kertaa, en pysynyt laskuissa ja jukra miten väsyttää!
Niin sekin vielä, mistä ihmeestä minä tiedän koska täällä vain lussutellaan tissiä ja koska se oikeasti on vauvalle tärkeä tuki ja turva esimerkiksi hampaiden kiupuiluihin? Tunnetusti kun tämä vauvavuosi on täynnä niitä vaiheita.
Oikeastaan oma motivaationi unikoululle ei ole kovinkaan suuri. Tissillä on niin helppo hiljentää toinen. Pelkään, että entä jos heräilyt jatkuu unikoulusta huolimatta, mutta tissi ei vaan tainnuta toista enää unille vaan kukumme öisin? Ei kiitos. Toki minulle kelpaisi paremmat yöunet, mutta ehkä odotamme vielä pari kuukautta. Ellei yöt nyt ihan pelleilyksi mene.
Tänään aloitin testaamaan teoriaa, että jos kiinteät vie maidolta paljon tilaa syö vauva usein öisin. Nimittäin tissi maistui eilenkin vähän huonosti ja viime yönä vain syötiin. Joten tänään olen antanut enemmän tissiä, vähemmän kiinteitä. Katsotaan onko mitään vaikutusta. Vai herätäänkö kenties ensi yönä vielä useammin syömään...
Niin. Jokatapauksessa päädytään me mihin tahansa lopputulemaan tämän unikoulun kanssa niin kuulisin mielelläni teidän kokemuksia. Minkä ikäiselle, millainen ja miten onnistui?
Related Posts
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Lopetin yöimetyksen, kun tyttö oli 11kk ja siihen loppui heräilyt. Lopetettiin niin, että otin tytön viereen, kun heräsi huutamaan tissiä ja lopulta sitten rauhoittui viereen. En aiemmin ois raaskinut.
VastaaPoistakiitos kokemuksen jakamisesta! :)
PoistaMun mielestä vauva vetää maitoo sen mitä tarvii,eli jos päivällä vetää liian vähä ni yöllä ottaa sen takasi�� itte sitä täälä myös ruvennu enemmän tarkkailemaan kun yöllä on herännyt syömään.toisaalta taas saattaa olla se turvan hakeminen tissistä�� auttaako tutti yöllä? Unikouluista oon itte vähä negatiivinen varsinkin tälläi alle vuoden ikäisellä..täytyy myöntää että mielessä on käyny omalla kohdalla�� meillä neiti on aina nukkunu omassa sängyssä,öisin oon viereen ottanu välillä jos on ollu levoton yö muuten nukkuu pinniksessä..äitikin nukkuu paremmin ko ei herää joka potkuun kylkiin tai nyrkkiin naamassa��
VastaaPoistatutti ei juurikaan auta, ehkä ihan tuurilla ja hetkeksi. Niin kauan pyöritään ja hyöritään että menee hermo kun tissiä ei kuulu :D ja jeps, itsellä vähän sama fiilis unikoulun kanssa näinnuorelle mutta kieltämättä jotain on varmaan tehtävä. edes tuo oma sänky :D
PoistaMeillä on melkein päivälleen saman ikäinen poika ja ollaan nyt pari viikkoa kouluiltu Unijunan verkkomateriaalin avulla. Suosittelen jos unikouluun päädytte! Sieltä löytyy vaihtoehto myös perhepetiunikouluun eli omaan sänkyyn ei ole edes pakko siirtää jos ei hyvältä tunnu. Meille koulu oli oikea päätös ja on mennyt aika kivuttomasti. Syömiset on parantuneet päivällä joka oli ennen koulua ja yösyömisten lopettamista meillä ongelma. Tsemppiä mihin sitten päädyttekin! Ilona on kehittynyt huimaa tahtia, meillä vasta ryömitään mutta perästä tullaan :) Ihana tyttö!
VastaaPoistakiitos, hän kyllä on ihana! :) ja kiitos vinkistä, olen kyllä kuullut todella paljon hyvää tuosta unijunasta! :)
PoistaMeillä tyttö oli 7kk kun aloitettiin tassuttelu unikoulu. Yöt oli ennen sitä pelkkää tissittelyä. Päätin että nyt se loppuu ja tyttö omaan huoneeseen nukkumaan ja mies hoiti yöheräämiset (pari ekaa yötä ohjeiden mukaan tärkeimmät, ja äiti mahdollisimman kaukana vauvasta). Meillä meni viikko että tyttö nukkui yöt heräämättä omassa huoneessa. Ja nukkuu edelleen ja unikoulusta on kohta 2kk. Suosittelen :)
VastaaPoistakuulostaa hyvälle! :) tosin en tiedä raaskinko vielä tuonne omaan huoneeseen laittaa toista :p
PoistaMää oon kaks lasta unikouluttanut puolivuotiaana tissiltä pois ja tiedän muitakin jotka ovat. Jos lapsi syö päivällä jo hyvän verran kiinteitä ni pärjää hyvin yön syömättä. Meillä unikoulu hoidettiin niin että menin viikonlopuksi eri huoneeseen nukkumaan ja mies hyssytteli vauvan aina sen herätessä. Kolmessa yössä yötissi unohtui. :)
VastaaPoistavau, siellä on opittu nopeasti ! :)
PoistaMeillä aloitettii tassuttelu unikoulu kun tyttö oli 7kk. Yöt oli pelkkää tissittelyä ja hyörimistä. Päätin että nyt se loppuu ja tyttö omaan huoneeseen nukkumaan! Mies hoiti yöheräämiset ekat kaks viikkoa( pari ekaa yötä ohjeiden mukaan tärkeimmät ja mitä kauempana vauva on äidistä ni sen parempi,kuulemma äiti voi yöpyä jopa hotellissa(mikä ihana tekosyy!)) ekana yönä tyttö ei herännyt kertaakaan mutta yöt numero 2-5 tyttö heräsi muutaman kerran,mutta nukahti onneksi nopeasti uudelleen. Siitä eteenpäin satunnaisia tyttö heräsi satunnaisia kertoja n. Pari viikkoa jonka jälkeen on pääsääntöisesti nukkunut yöt läpi omassa huoneessa(unikoulusta kohta 2kk) 🤗
VastaaPoistaoi kuulostaa hyvälle! :) etenkin tuo hotelli.. :D:D meillä vain on ongelmana se, että mies lähtee aamuyöllä töihin joka toinen viikko. Ei siis millään voi hoitaa pidemmän aikavälim yöheräämisiä :/
PoistaPiipahdus-unikoulu oli loistava meidän kahdella lapsella. Eli jos lapsi rupeaa itkemään (kylläkin eri huoneessa) mennään heti sanomaan joku mantra ( meillä "Ei ole hätää, nyt nukkumaan"). Ja tarvittaessa lapsen kaato makuuasentoon. Huoneesta pois vaikka huuto jatkuisi. Minuutin päästä takas ja sama juttu. Jos huuto jatkuu, kahden minuutin päästä sama juttu.
VastaaPoistaAina pidennetään aikaa minuutilla.
Ekana yönä pidimme max. 3min väliä muistaakseni.
Mutta kun unikoulu jatkui, pidennettiin maksimi väliä tyyliin minuutti/yö.
Neljä-viisi yötä meni usealla herätyksellä. Sit tuli suvantovaihe. Ja uusi valvomisjakso tuli reilun viikon päästä. Kun oli sitkeä, sekin loppui parissa yössä.
Ja tässä menetelmässä on se ihan parasta ettei meillä nukuteta lapsia koskaan. Unikoulu opettaa nukahtamaan itsekseen (ilman silitystä, huoneessa oloa jne.) mutta kuitenkin lasta käydään rauhottelemassa kun itku tulee. Siis sanomalla se tuttu mantra rauhoittavalla äänellä.
mulla jotenkin tuo itku ottaa niin koville, etten millään haluaisi kyllä unikoulua jossa toinen itkee. Varsinkaan jos itse en pysty tarjoamaan lohtua silittelyllä tai sylillä :/ keskimmäisen kohdalla tehtiin jotain tämän tapaista, mutta nyt olen jotenkiin niin kiinni tuossa lapsessa ja pehmoksi ruvennut :)
PoistaJo ’unikoulu’ sanassa on mielestäni kylmäävä kaiku. Joko noin pienten pitää suorittaa ja kouluja käydä?
VastaaPoistaItse uskon siihen, että pikkulapsivuodet ovat tietyllä tapaa aina vain huonojen kompromissien sietämistä. Ehkä pessimistinen ajatus, mutta ajan sillä takaa niiden kaikkien ”vaiheiden” ja alati muuttuvien tilanteiden kanssa pärjäämistä ja niistä yli menemistä. On se sitten helteet, hampaat, nuha tai kuun asento, aina tuntuu löytyvän joku muuttuja, joka keikuttaa laivaa, ja jonka kanssa on vain sillä hetkellä opittava tulemaan toimeen. Kolmen, nyt jo ison, huonosti nukkuneen lapsen äitinä olen vain tyytynyt sikhen kohtaloon, että näin se vain on.
Jos perhepedissä heräillään, mutta pärjätään kyllä, ehkä sillä kombolla olisi kuitenkin turvallista jatkaa? Voit toki muuttaa jonkun palikan asentoa, jättää yötissin tarjoamatta tai siirtää lapsen omaan pinnasänkyyn, mutta en oikeasti usko tilanteen lopulta muuttuvan - ongelma voi toki muuttaa muutosten myötä muotoaan: viereen rauhottuminen voi viedä itkevältä lapselta sen saman ajan kuin tissillä käynti tai pudonnut tutti saada sinut nousemaan lämpimän peiton alta pinnasängyn luokse useamman kerran yössä...
No tässä ne pessimistiskenaariot.
Voihan toki käydä niin (kuin elokuvissa?), että lapsi siirtyy omaan sänkyynsä ja nukkuu siellä koko yön tai pyytää tissin sijaan saada juodakseen lasillisen vettä...
Jos yöllä imettäminen ei itseäsi kohtuuttomasti häiritse, niin anna muutosten olla. Ympäristön mielipiteiden ei tarvitse enää vaakakupissa painaa, kun on kolmas lapsi jo talossa ;)
todella hyviä ajatuksia! :) ja niinpä, mistä sitä tietää mentäisiinkö parempaan vai huonompaan. Ottaisin mielelläni ne paremmat yöunet, mutta en ole ehkä vielä valmis lupumaan perhepedistä… :p :D
PoistaMeilläkin tuota öistä tissuttelua on tosi usein, tyttö on nyt 9kk. Tassuttelua kokeilimme, mutta ei tämän äidin sydän kestänyt sitä itkua. En myöskään halunut vielä luopua perhepedistä. Päädyin sitten aloittamaan lempeämmän "unikoulun", ohjeet löysin kirjasta Lempeä matka höyhensaarille. Lyhykäisyydessään koulun idea on opettaa vauva nukkumaan ilman tissiä niin, että aluksi vauva syötetään normaalisti uneen ja sitten rinta aletaan irrottamaan vauvan suusta joka kerta kun tissiä imee. Pikku hiljaa tissi irrotetaan aiemmin ja aiemmin kunnes vauva alkaa jo nukahtamaan ilman tissiä suussa. Kun tämän taidon oppii niin sitten pitäisi nukkua itsekseen pidempiä pätkiä, jopa koko yön ilman öistä tissuttelua. Kirjassa neuvottiin kokeilemaan 10 pv ja katsomaan sitten onko yöt menneet parempaan suuntaa. Joillakin korjaantuu nopeammin ja joillakin hitaammin. Me ollaan nyt 5 päivää tällä menty, unet on rauhoittuneet jonkin verran mutta vielä ollaan kaukana läpi yön nukkumisesta. Suunta kuintenkin oikea ja vauvan ei ole tarvinut itkeä kertaakaan. Ainoa hankaluus on pysyä yöllä niin kauan hereillä, että saa tissin irrotettua vauvan suusta :D
VastaaPoistasama täällä, itku tekee kyllä liian pahaa! Hei kiitos, tätä me ehdottomasti lähdetään kokeilemaan!!! kuulostaa niin lempeälle ja kivalle jos perhepedistä ei tarvitse luopua!! :) ollaan vähän treenaitu pinnistä siinä sängyn vieressä aina ensimmäiseen syömiseen asti, mutta sitten äitikin on kaivannut jo kainalomatoa... :D
PoistaMeillä pelkästään negatiivista sanottavaa unikoulusta. Yritettiin sitä yhden yön verran pojan ollessa 7kk,sillä tyylillä että isä menee ja tassuttelee ja ottaa syliin jos tarvis. Poika meni siitä aivan paniikkiin ja heräsi seuraavan viikon noin 30min-1h välein huutamaan yöllä (ei ole ennen herännyt huutamaan ja on nukkunut suurimmaksi osaksi omassa sänkyssä). Tuon kokemuksen jälkeen päätin että meille ei unikoulua tule enää ja tässä ollaan nyt puolivuotiaasta kohta yhdeksän kuiseksi herätty 1-3h (joskus 5h) välein joka yö, mutta ollaan nukuttu vierekkäin ja imetän heti jos ei uni tule silittämällä, niin uni jatkuu melko nopeasti. Meillä poika selvästi hakee rinnalta turvaa.
VastaaPoistavoi että!! Tätä juuri minäkin pelkään, että tekisin jotain hallaa unikoululla!!!
Poista