lauantai 22. syyskuuta 2018

Ihan tavallista mulle kuuluu - ajatusten virtaa.




Ihan tavallista mulle kuuluu, aika harvoin täällä mittään sattuu. Antti Tuiskun biisi on soinut päässäni muutaman päivän. Johtuen ehkä siitä, että tuo lause kuvaa elämääni juuri nyt niin hyvin ja siitä, että luen Antti Tapania tällä hetkellä.

Kahdelta istumalta kirja on melkein lopussa ja pieni fanityttö sisälläni on rakastunut. Antti Tuiskun keikoista ja musiikista tulvii mieleen kasa muistoja, mutta kirjan jälkeen olen pikkuisen enemmän vielä fani. Fani joka fanittaa myös henkilöä, ei vain musiikkia ja ihania muistoja.

Niin, elämä tuntuu jollain tavalla niin tylsältä aina välillä. Eilen olin ystäväni luona iltakaffella ja purnasin miten elämässä ei tapahdu juuri mitään juuri nyt. Arkeni on niin tylsää. Riippuen toki miltä kantilta katsoo, onhan päivät täynnä touhua ja menoja. Mutta juuri minulle ei tällä hetkellä tapahdu mitään. Kaikki pyörii kodin ja lasten ympärillä ja siitä ehkä hivenen kriiseilen nyt. Työtä, ystäviä, uutta harrastusta ja jotain intohimoa johonkin asiaan. Jotain noista tai oikeastaan kaikkea kaipaisin elämääni hiukan enemmän.

Meidän piti tänään laittaa lapset yökylään mammalaan ja lähteä vähän juhlimaan, mutta mamma tulikin kipeäksi ja Tino saa mennä yksinään. Toisaalta harmittaa, mutta samalla olen helpottunut. Juuri kun meidän yöt ovat hivenen parempaan päin, olisi ne kuitenkin ottaneet yökyläilyn jälkeen vähän takapakkia eroahdistuksen muodossa. Sen huomasi nimittäin jo viime yönä, kun illalla Ilona meni nukkumaan tuttipullon ja isin tainnuttamana. Tai sitten hampaat kiusaa ja minä ylianalysoin.

Äitiyslomani loppuu maanantaina ja Ilona täyttää alle viikon päästä yhdeksän kuukautta. Vauvakupla alkaa puhjeta ja jokaisella äitiyslomalla suunnilleen tässä samassa kohtaa olen aloittanut sen saman identiteettikriisin. Kuka minä olen? Mitä minä haluan? Miten osaan olla muutakin kuin äiti? Se ehkä selviää itsellään, kun pikku hiljaa kuoriudun täältä äitikuplani alta.

Tähän mennessä en ole vielä koskaan päässyt lopputulokseen ja tiedättekö mistä se johtuu? Olen aina tullut uudelleen raskaaksi. Nyt ratkaisu ei ole raskaus, joten voi olla että kriisiä pukkaa vähän pidempään ja vähän pahempana. Toisaalta ihanan kutkuttavaa, saan aivan uudelleen tutustua itseeni ja kuka minä oikeasti oikein olen.

Biletysilta vaihtui koti-iltaan. Lasi viiniä, sushia ja Antti Tapani, kun lapset ovat nukahtaneet. Ei ollenkaan huono vaikka mieluusti olisin vapaallekkin vaihtanut. Ihanaa viikonloppua kaikille!


4 kommenttia

  1. No neljäs lapsi vielä hankintaan, Suomessa on niin vähän lapsia!

    VastaaPoista
  2. Itsellä kaksi lasta melko perätysten. Meni vuosi "palautua" pelkän kotiäidin roolista ja löytää ja saada jonkinlaiseen tasapainoon muut roolit: vaimo, äiti, nainen, työkaveri... Päässä pyöri kriisiä loppuelämästä, parisuhteesta, kaiken merkityksestä, elämän ja sukupolvien kiertokulun haikeudesta, omasta minuudesta... Ja toki vasta jälkeenpäin tajunnut yhdistää kriiseilyn arjen isoon muutokseen, myllerrysvuodenaikana ihmettelin vain mikä vaivaa ja pelkäsin että mieli on alkanut hajota. Varaudu siis että edessä voi olla melkoista ajatusten mylläkkää. �� Siitäkin selviää, kun juttelee ja puhuu jonkun kanssa, viettää aikaa ystävien kanssa, oman miehen kanssa ja myös itsensä kanssa. Ja tietenkin lasten kanssa, mutta tärkeää antaa itselle ja mielelle aikaa selvitellä miksi ja minkälaisia asioita ja kysymyksiä pyörii päässä. ��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viisaita sanoja!<3 ja ihana kuulla etten ole ainut kriiseilijä. Ja lohduttava tietää, että jos vaikka pahenee niin menee ohi kyllä vielä! :)

      Poista

Kiitos kun kommentoit <3

© Tehtävänimikkeenä Laura. Made with love by The Dutch Lady Designs.