Lapset nauttivat kun äiti on kipeä

Yöunet jäivät yhden tunnin mittaisiksi ja koko yö meni lähinnä köhiessä. Ensimmäinen syysflunssa on täällä!

Aamulla noustessani tajusin ettei minusta lähde ääntä. Pientä pihinää, mölinää ja köhinää sain aikaiseksi kauhealla vaivalla, mutta tajusin, että ehkä on parempi olla hiljaa. Tai niin hiljaa kuin kolmen lapsen äitinä voi olla. Sisarusrakkauden ja uhman kanssa saattaisi olla mykkänä pihisijänä vähän haastetta, mutta kyllä me selviämme. Ja hätä keinot keksii, kuten tälläkin kertaa.

Kaivoin tyttöjen lelulaatikosta tamburiinin. Kerroin heille, että kun tamburiini soi olisi äidillä asiaa ja silloin pitäisi tulla äidin luo kuuntelemaan. Koska äidiltä ei oikein lähde tänään ääntä. Tytöt hihkuivat onnea ja minä mietin että dääm, miksi tämä laiskan vanhemman keino ei ole tullut mieleen aikaisemmin.

Koska tiedättekö miten monta kertaa olen huhuillut heitä turhaan? Pyytänyt tekemään jotain ja aina vain todennut puhuvani seinille. Miljoona toistoa vaan siltikään ei onnistu.

Ja onko tämä laisinkaan laiskan vanhemman tapa olla nostamatta takalistoa sohvalta, vai kekseliään vanhemman tapa olla vähän vähemmän vittupää? Tiedättekö, kun minä mietin, että jos olisin vähän enemmän kekseliäs ja innostava niin olisiko meidänkin arki helpompaa?

Aina ei jaksa. Ei pysty eikä kykene. Eikä lapset kyllä aina jaksa innostua kaikesta vaikka miten yrittäisi naamioida jonkun kurjan asian vähän vähemmän kurjaksi. Kuten olen yrittänyt tehdä siivouksesta leikkiä tai kisaa, ei toimi ei.

Toivon ettei tamburiini menetä tehoaan heti, niinkin voi sattua. Toivon, että otan itseäni niskasta kiinni ja yritän innostaa lapsiani enemmän. Leikin ja innokkuuden kautta lapset toimii paremmin, kyllähän minä sen tiedän. Arjessa ei vaan aina jaksa tehdä sukkien pukemisesta peliä tai juhlaa, kun uhmakiukku ei niitä suostu jalkaan laittamaan.

Ja toisaalta spessut jutut toimii, päivittäiset ei aina. Eli ei kai kannata liian kiltiksi ja mukavaksi ruveta eihän? Hah.

Ehkä kannattaa joskus olla vähän laiska. Siitä voi kehkeytyä vaikka mitä upeaa.

Niin ja lapseni varmasto nauttivat tästä kun olen kipeä. En touhua, vaan istun seurana lattialla koko päivän. En jaksa niin välittää sotkusta, kaaoksesta ja niin edelleen. Saattaa myös olla, että viestittelin juuri miehelle tuomaan töistä tullessaan potilaalle herkkuja. Ja äitihän ei yksin onnistu syömään mitään!

Luulen, että tämä päivä on flunssasta huolimatta ollut niin mahtava, koska en ole ottanut päivästä muita paineita kuin, että hengissä ollaan illalla. Rentoa, ihanaa kotoilua ilman aikatauluja ja stressiä. Olen antanut itselleni luvan olla laiska ja saamaton. Ihanaa! Näitä päiviä lisää kiitos, mutta ilman nenäkannua ja keuhkojen yskimistä pihalle.

Kun ne kotityöt oikeasti odottaa muutenkin kuin vain silloin, kun tekijä on sairas.