Olen useasti kertonut täällä blogin puolella vatsavaivoistani. Vatsa on herkkä, vihoittelee milloin mistäkin syödystä ruoasta eikä kestä gluteenia eikä laktoosia. Mutta tiedättekö, kun kesällä aloitin säännöllisen liikunnan niin katosivat myös vatsavaivat.
Okei, ei ihan kokonaan kadonnut, mutta hyvin harvoin vatsani enää kiukuttelee. Voin vapaasti syödä hiilareita ilman kuplintaa ja turvotusta. Eräs hivenen kostea yö söin vähän puolivahingossa kiinalaista joka sisälsi venhäjauhoja. Normaalisti olisin kärvistellyt sen jälkeen pari yötä polttojen kanssa, mutta nyt oireina oli vain iho-oireet, eli kasvojen ihon kuivuus sekä pari näppyä. Ei vatsavaivoja, ei polttoja. Ei mitään. Uskomatonta.
Testasin teoriaani ja söin pienen palan tavallista kakkua tässä eräs päivä. Sekä toinen päivä maistoin saarioisten roiskeläppää. Ei oireita.
Laktoosille vatsani edelleen oireilee, mutta ei niin herkästi ja vahvasti mitä ennen. Olen oikeasti aika puulla päähän lyöty miten pienisuuri muutos elämäntavoissa sai tämän aikaan. Lenkkeily. Ja samalla mietin miksi en ole aikaisemmin ottanut itseäni niskasta kiinni ja ruvennut urheilemaan. Olisin hyvän kunnon lisäksi saanut nauttia elämästä ilman vatsavaivoja.
Gluteenia en ota takaisin ruokavalioon, koska oireita edelleen on vaikkei niin pahoja. On kuitenkin helpottavaa tietää, että jos vahinko käy niin yöunet eivät automaattisesti ole pilalla.
Tämä voi tuntua jostakin teistä pieneltä asialta, mutta minun elämänlaatuni parani huomattavasti. Olen kärsinyt vatsaoireista koko aikuisikäni, todella pahoista sellaisista. Ja yks kaks ne ovat poissa. Tai ainkin murto-osa niistä mitä ennen.
Toki minua pelottaa sanoa asia ääneen, onhan ennenkin vatsallani ollut parempia kausia. Mutta oikeasti vuosiin, siis vuosiin, en ole ollut vatsani kanssa näin oireeton. Ihan uskomatonta.
Miten sen liikunnan harrastaminen ja motivaation löytäminen onkin voinut olla niin hankalaa. Ehkä vasta nyt jälkikäteen tajuaa miten hyvin ihminen voi voida ja miten suuri merkitys sillä liikunnalla oikeasti on. Positiivista tässä on se, että eipä tarvitse enää ikinä ajatella laiskistuvansa ja lopettavansa liikunnan.
Nyt, kun tiedän paremmasta en enää ikinä halua palata siihen vanhaan joka oli "riittävän hyvä".
Minulta myös kysyttiin hetki sitten kuinka paljon painoni on tippunut liikunnan aloittamisen myötä. Ei yhtään. Enkä tavoittele numeroita, vaan nimenomaan sitä fiilistä lenkin jälkeen. Tavoittelen urheilun iloa, hyvinvoivaa ja onnellista minää. Toki olen huomannut lihasten kehittyvän ja kolmen raskauden jälkeisen mahan kiinteytyvän. Mutta onnellisuuteni on kiinni siitä, että on hyvä olla. Ei suinkaan siitä miten timmissä kunnossa olen ja paljonko vaakaan piirtyy numeroita. Onnellisuus lähtee sisältä päin. Kaikki muu on sitten sitä kivaa ekstraa.
Lähetä kommentti
Kiitos kun kommentoit <3