Olen siis ilmoittanut töihin, että palaan sinne syyskuussa 2019. Olen töissä yksityisessä päiväkodissa, ollut samassa firmassa vuodesta 2012 kun valmistuin lähihoitajaksi. Tykkään työstäni monikulttuurisessa päiväkodissa, mutta kieltämättä omien lasten myötä koko lastenhoitajan ura on alkanut mietityttämään. Jollain tapaa tuntuu niin ristiriitaiselta laittaa omat lapset päiväkotiin ja lähteä hoitamaan muiden lapsia päiväkotiin.
Pelkään, että väsyn lapsiin. Pelkään etten jaksaa hoitaa kumpaakaan satalasissa. En äitiyttä enkä lastenhoitajan duunia. Pelkään, että kun tulen töistä kotiin olen jo valmiiksi kyllästynyt meteliin ja häslinkiin. Ja eniten siitä kärsii omat lapseni.
Olen siis miettinyt tulevaisuutta ja vuoden päästä kutsuvaa työelämää. Vuosi on pitkä aika, mutta samalla kuitenkin lyhyt. Ja itseasiassa tässä kohtaa vuosi onkin lyhentynyt jo kymmeneen kuukauteen. Aika menee siis nopeaan, enkä oikein tiedä mitä tekisin. Tai tiedän.
Jos minä saisin päättää, löytäisin ennen ensi syksyä työpaikan jonka ohella voisin lukea itseni merkonomiksi. Haluaisin siis löytää oppisopimuspaikan. Palkanalaskentaa, tilitoimistoa tai kaupan alaa. Esimerkiksi ruokakaupassa tai jossain pienessä liikkeessä, lastentarvikeliikkeessä tai kirpputorilla viihtyisin todella hyvin. Olen aika kaikkiruokainen ja kaikki kiinnostaa. Ensimmäinen askel kohti tämän haaveen toteutumista olisi mennä kuuntelemaan oppisopimusinfoa. Nimittäin sitten olisi edessä se vaikein, löytää minulle sopiva työpaikka joka ottaisi minut oppisopimuksella töihin. Kuulemma ei ihan helppo keissi.
Ja emminhän minä. Minä tykkään työstäni monikulttuurisessa päiväkodissa toden teolla. Luulen, että työ olisi minulle täydellinen lapsettomana tai sitten kun omat lapseni ovat kouluiässä. Entä jos kadun alanvaihtoa myöhemmin? Toisaalta uskon, että kyllä paluu päiväkotiin onnistuu halutessani. Mutta taas että monikulttuuriseen päiväkotiin? Ei välttämättä niin helposti, niitä ei ihan joka kadunkulmassa ole. "Tavallinen" päiväkoti taasen ei tunnu olevan se minun juttuni, vaan juurikin se monikulttuurisuus on ollut työni suola - ja haaste, ja arjen vauhdittaja...- jo vuosia.
Kaikkea tätä hankaloittaa tietenkin myös arki ja omat lapset. Kolmen lapsen päivähoitopaikat, kuljettamiset, hakemiset ja viemiset pitkää päivää ja vuorotyötä tekevän puolison kanssa ei aina ole se suotuisin ja helpoin ympäristö suunnitella - tai ainakaan toteuttaa kovin yksinkertaisesti - mitään.
Ja suurin este on varmasti oma arkuus. Uskallanko? Tällä kombolla kuitenkin arki ja elämä on rullannut kivasti eteenpäin jo vuosia. Tällä työllä ja arjella pyöri kaikki hyvin kahden lapsen kanssa, niin varmasti pyörii myös kolmen. Uskallanko laittaa kaiken uusiksi ja vaikeuttaa arkea? Koska uusiksi kaikki menisi ainakin jollain tavalla.
Kutkuttavaa ja samalla niin pelottavaa.
Alanvaihto aina jännittävää, mutta uskon, että jos et kokeile, kadut sitä todennäköisemmin kuin ehkä pieleen mennyttä kokeilua.
VastaaPoistaMenetämme 100 % niistä mahdollisuuksista, joita emme kokeile. Mielestäni aika hyvin sanottu.
todella hyvin sanottu!!!
PoistaHienoa pohdintaa! Itse mietin juuri samaa pienten lasten äitinä ja ekaluokan opena. Tykkään kovin molemmista, mutta jatkuva saatavilla olo ja lasten tarvitsevuus tuntuu väliltä liian uuvuttavalta. Toiset äitikaverit leikilllisesti sanovat menevänsä töihin lepäämään lapsiperhearjen keskeltä, mutta itselläni se ei varsinaisesti onnistu. Ei rauhallisia lounaita, ei juuri aikaa keskustella rauhassa muiden aikuisten kanssa, lapsia aina iholla ja hälyä ympärillä...
VastaaPoista!!! feel you, rauhalliset lounaat olisi edes hieno lisä :D!!! tsemppiä sinne<3
PoistaItse olen töissä ruokakaupassa, tällä hetkellä toki äitiyslomalla, mutta kuitenkin :) itse taas haluaisin kaupan kassalta pois, johonkin muihin hommiin. Itse työ on mukavaa, mutta vuorotyö ei. Tai meillä ainakin työ suurimmaksi osaksi ilta ja viikonloppu painotteista, joka taas puolestaan oli ihan Ok siihen asti, kunnes esikoinen meni kouluun. Kurjaa olla suurimman osan illoista ja viikonlopuista töissä, kun esikoinen arkena aamut koulussa, eli yhteistä vapaa-aikaa meillä melko vähän. Esimerkiksi viime talvena meillä ei kolmeen viikkoon ollut yhtään yhteistä vapaapäivää :( toisinsanoen miettisin ainakin tuota ruokakauppaa työpaikkana uudestaan ;) -kaupantäti
VastaaPoistatätä asiaa olen miettinyt todella paljon, kiitos kun jaoit kokemuksen! Minullahan lähihoitajan koulutuksella olisi mahdollisuus vaihtaa muuallekkin kuin lasten pariin töihin, mutta sitten aika varmasti olisi vuorotyötä. Pian esikoinen menee kouluun ja kun mieskin tekee vuorotyötä niin mites esikoisen iltapäivät/illat? toki meillä on ihan mahtava verkosto ja varmasti saisimme apua, mutta kuormittaako se liikaa isovanhempia?
PoistaItseäni myös ahdistaa tulevaisuus nimenomaan työn osalta. Jäin juuri äitiyslomalle ja tavoitteeni olisi olla ainakin kaksi vuotta kotona. Tuona aikana todella toivon, että löydän uuden "suunnan" eikä vanhaan työpaikkaan tarvitsisi palata. Täytyisi kouluttautua jollekkin aivan uudelle alalle ja se on helpommin sanottu kuin tehty... Sen ainakin tiedän, että tämä sosiaali- ja terveysala ei ole enää minua varten, en vain enään jaksa ja ole kiinnostunut siitä. Siispä, toivottavasti parin-kolmen vuoden päästä minulla on ainakin melkein uusi ammatti. :)
VastaaPoistatsemppiä ja ihania kotivuosia, uskon että sinä aikana löydät uuden tien! <3
PoistaSamanlaisia mietteitä täällä, tsemppiä sinne alanvaihto pohdintojen kanssa - kuuntele sekä tunnustele omia fiiliksiäsi, oikea päätös löytyy varmasti puolen vuoden aikana! Älä ota asiasta stressiä, rennoin mielin.
VastaaPoista<3 kiitos, viisaita sanoja <3
PoistaKannatan aina omien unelmien tavottelua!
VastaaPoistaSe kaduttaa enemmän, ettei koskaan kokeillut tai yrittänyt kuin se, että yritti ja se ei menny ihan putkeen.
Ps. Mä tarttisin kohta kirjanpitäjää ;)
tosi viisaita sanoja, oon kyllä ihan samaa mieltä! <3
Poistahiihi, sulla on niin ihanat uudet tuulet siellä! Vitsi kun itskein tietäisin mitä tahdon ja mikä tärkeämpää, uskaltaisin tarttua siihen!: D
Ihanaa, etten ole yksin ajatusteni kanssa. Ja tiedän, etten ole..onhan minulla saman alan ystäviä samassa tilanteessa. Siis olen lto, esikoisen ja toisen lapsen välillä kävin hetken töissä. Silloin rankimmalta tuntui ajatus vieraiden lasten hoitamisesta samalla kun joku toinen hoitaa omaani. Pätkä ei ollut pitkä, kun jäin äitiyslomalle ja olinkin kotona ihanat täydet kolme vuotta. Nyt esikoisen koulun aloituksen myötä teen lyhennettyä työaikaa mutta kun olen työpäivän saatavilla, hälyssä, lapset ovat iholla kiinni, koko ajan joku vaatii jotain ja itsestä on annettava töihin kaikki niin kun tulen kotiin (Työmatka autolla työpaikan ja päiväkodin väliä 5 minuuttia) niin huomaan, että ärsytyskynnys on herkkä: en kestä enää olla saatavilla, en sitä että pitää olla läsnä, en sitä että joku vaatii jotain ja ennenkaikkea en kestä lasten kovaa ääntä. Odotan vain hetkeä, kun saan lapset nukkumaan ja saan hetken hiljaisuuden, hetken omaa aikaa. Todella toivon, että työni olisi jotain muuta. Ja iltaisin tunnen piston sydämessä omista ajatuksistani, siitä työni takia ne rakkaimmat lapset kärsii.
VastaaPoista!!!! niin tuttuja fiiliksiä. Lapset on ihania, omat varsinkin tietysti, mutta myös ne toisten. Tykkään työskennellä lasten kanssa mutta kuten sanoit, kotiin saapuessa on jo "mitta täysi" valmiiksi. Työpäivän jaksaa ja siellä on eritavalla pitkähermoinen, kotona ne parhaimmat sitten saa väsyneen äidin.
PoistaEn tiennytkään, että oppisopimuspaikkaa ei ole helppo saada. Mutta olen sitä mieltä, että kannattaa tavoitella unelmia. Itsekin olen miettinyt oppisopimusta. Koska joskus haluaisin olla tilitoimistossa töissä.
VastaaPoistaItsekin olen harkinnut alan vaihtoa ja juurikin merkonomiksi kouluttautuminen ja tilitoimistossa tai palkanlaskennan parissa työskentely kiinnostaisi. Kyllähän kaiken uusiksi laittaminen voi olla pelottavaa, mutta varmasti pitemmän päälle antoisaa. Löytyikö lopulta mieluisa oppisopimuspaikka?
VastaaPoistaOnneksi alan vaihto on nykyään aika yleistä ja helppoa. Oppisopimuskoulutus ja työskentely esimerkiksi tilitoimistossa kuulostaa oikein järkevältä vaihtoehdolta. Itse olin myös lastentarhassa töissä vuosia Kemijärvellä, mutta en tiedä olisinko jaksanut työtä jos olisi ollut myös omia lapsia.
VastaaPoista