Olen kaikkiruokainen. Rakastan ruokaa ja ruoanlaittoa joten oli pienoinen shokki huomata, että minusta totta tosiaan on syntynyt kaksi hivenen kranttua lasta. Totta kai haaveissani he automaattisesti rakastaisivat erilaisia - jopa outoja - ruokia kuten minä. Mutta ehei. Heidän mielestään parasta on makaroni&jauhelihamössö ja Ikean lihapullat.
Pienin askelin olen vähän väkisin monipuolistanut arkiruokiamme. He syövät kyllä hyvin ja monipuolisesti. Ellei ihan ennakkoluulottomasti niin ainakin pienen maanittelun jälkeen myös aina maistavat kaikkea tarjolla olevaa. Kuitenkin parhaiten heille kelpaa ne perus kotiruuat. Ne, joiden kokkaamiseen on tämä äiti lopen kyllästynyt.
Minä rakastan ruoanlaittoa, mutta kiire - ja se, että aina joku roikkuu lahkeessa vinkumassa - on saanut minut vihaamaan koko hommaa. Tai no ei vihaamaan, mutta tekemään kaiken se rakastamani mahdollisimman helposti, nopeasti ja linjatuotantona. Kun oikeasti haluaisin hifistellä, kokeilla uusia makuja ja annoksia sekä kuluttaa aikaa suunnitteluun ja ruokakauppaan. Mutta ei tässä elämäntilanteessa.
Koska jauhelihakeitto ja uunikala tulevat jo ulos korvista, on aika ottaa itseäni niskasta kiinni ja ruveta miettimään sekä monipuolistamaan meidän arkiruokiamme. Visiona koko hommassa on se, että mahdollisimman helposti vanhoja ja jo puhki kuluneita reseptejä saisi uusittua vähän tai paljon uudenlaiseksi ateriaksi. Laitetaanko haaste pystyyn? Pimp my arkiruoka!
Yksi vision kohde on lisätä kasvisruokaa. Opetella kokkaamaan helppoa kasvisruokaa, joka kelpaa sekä lapsille että täyttää arjen yksinkertaisuuden vaatimukset. Keksiä ja löytää sellaisia suosikkeja, jotka vuoden päästä ovat niitä arkiruoan kulmakiviä, vaikka nyt vielä vähän vieraita.
Nämä kaikki ilmestyvät totta kai tänne blogiin. Topit sekä flopit, niitäkin varmasti on luvassa! Vinkkejä sekä kompastuskiviä myös teille, jotka painivat näiden samojen asioiden kanssa. Voisin väittää, että ajoittain ihan jokainen oli sitten lapsellinen tai ei.
Teille heitän haasteeksi kertoa minulle kommentteihin teidän arkilempparit! Mitä te syötte? Lasten lempparit? Paras kasviruoka lasten mielestä?
Teille heitän haasteeksi kertoa minulle kommentteihin teidän arkilempparit! Mitä te syötte? Lasten lempparit? Paras kasviruoka lasten mielestä?
Ensimmäinen pimppaus on muuten tehty. Kaikkien rakastama (paitsi minun lasteni..) kasvissosekeitto sai kokonaan uuden ulkoasun ja maun, kun lisäsin tuttujen kasvisten (peruna,porkkana, sipuli) kaveriksi 4 pientä punajuurta sekä muutaman kourallisen linssejä. Myytiin lapsille prinsessakeittona, mutta lopulta kastettiin tyttöjeni toimesta vamppyyrivaarin verisopaksi. Parasta. Ja pienen nyrpistelyn jälkeen kelpasikin ihan kivasti tuomareille.
Lasten mielipide (äidin tulkinta): Kyllä sitä syö jos ei Ikean lihapullia ole tarjolla.
Meillä lapset tykkää arlan juustoista (queso fresco ja paneer). Queso fresco paistettuna on kaikkien mielestä parasta kasvissosekeiton päällä.
VastaaPoistaTästä saa helposti tuunattua myös vauvalle sopivan reseptin: https://www.apetina.com/fi/reseptit/chilli-con-queso/ Vinkkinä myös, että tuo paneer on käytännössä suolatonta, eli loistavaa vauvallekin sen jälkeen kun maitotuotteet ovat kuvioissa. Paneer-juustoa voi murustaa kasvispihvitaikinaan.
hei kiitos vinkistä, menee ehdottomasti kokeiluun! :)
PoistaTeetkö Ilonalle omat ruoat vai pilttejä annatko? Annappa hyviä vinkkejä mitä ruokia voisin tehdä omalle vauvalle, aina kun teen niin siinä on perunaa, porkkanaa, bataattia, kesäkurpitsaa ja jauhelihaa.. Toki sitten pilttejäkin annan, mutta olisi kiva tehdä enemmänkin itse ruoat vauvalle! Kiva kun näin usein blogiin kirjoittelet😊
VastaaPoistaihanaa kun tykkäät lueskella! :) meillä menee sekä että, kaupan ja omia! :) teen oikeastaan ihan samaa ruokaa ilonalle mitä meille muille, jätän vaan suolan pois! :) ja ennen jäti myös maitotuotteet, mutta nyt nekin jo ruokavaliossa mukana niin on tosi helppoa. Ilona sormiruokailee paljon, mutta jos ei ole sormiruokailun aika niin haarukalla vaan muussaan ja ääntä kohden!
PoistaMeillä paras arkikasvisruoka on ehdottomasti tomaattinen riisi-linssikeitto, jonka ohje löytyy Hannan soppa - blogista. Samaisesta blogista bongattu kikhernekeitto on myös superhyvää! Broilerkeittoon laitan nykyään perunan sijaan bataattia ja kukkakaalta ja tietty vähän koskenlaskijaa. :D
VastaaPoistahei kiitos vinksitä, testiin menee molemmat! :)
PoistaMeillä koko perheen lempparia on kanapasta. Pastaa, kanasuikaleita, ananasta ja currykermaa. Edullinen ja nopea arkiruoka :-)
VastaaPoistaoi nam, kokeiluun menee! :)
PoistaMeillä kasvissosekeitto tehdään perunasta,porkkanasta,bataatista,kesäkurpitsasta,paprikasta, yrteistä ja paprikakoskenlaskijasta. Lasten suurta herkkua on uunijuurekset ( lohkoperunat,porkkana ja bataattitikut) maissi-parmesan paneroidulla kanalla ( lihapäivänä). Lisäksi helppoja varmoja suosikkeja on juuresraastepihvit, pesto-pastasalaatti ja sienirisotto.
VastaaPoistahei kiitos, kokeiluun menee kyllä kaikki! :)
PoistaPitääpä iteki kokeilla joku kerta laittaa punajuurta kasvissosekeittoon, kiitos vinkistä! Meijän yks lempparikasvisruoka tällä hetkellä tomaattilinssikastike pastan kanssa. Aikuisten mielestä todella hyvää, lapset syö jonku verran jokainen.:) Ite käytän glut pastaa. Sipulia, punaisia linssejä, tomaattimurskaa, vettä(tai lihalientä), tomaattipyreetä ja suolaa ja esim paprikajauhetta ja mustapippuria..
VastaaPoistameilläkin tuota on tehty pari keertaa, äidin mielestä superhyvää ja lapsetkin söi kun nyppivät ensin linssit veks... :D
PoistaOlen myös kyllästynyt arkiruokalistaamme! Tuntuu, kuin samat ruuat valmistettaisiin kerta toisensa jälkeen:
VastaaPoistaMakaronilaatikko. En ole itse enää syönyt vuosiin, mutta lapsille maistuu aina vaan.
Jauheliha. 400 grammaa arkea muovirasiassa. Ei kiinnosta.
Ikean lihapullat, pinaattiletut, hernekeitto ja kananugetit. Valmisruokamössö ei vetoa.
Aina ajoittain yritän samaa, arkiruokien herättämistä uudelleen henkiin. Ät olen kokeillut:
1. Valmisruokasuosikkien valmistamista itse. Sillä onhan itse paistettu pinaattilettu tai lihapulla ihan eri juttu kuin kaupasta ostettu. Samoin herneistä keitetty keitto tai itse leivitetyt kananpalat. Kannattaa kokeilla!
2. Kasvisruuat. Omia suosikkejani on esim. Punajuurikiusaus (perunaa, punajuurta, kuohukermaa ja vähän aurajuustoa) sekä kasvispihvit. Kasvissosekeittoon jo vähän kyllästyneenä... Kaalilaatikko soijarouheella.
3. Teen ruokia, joista itse pidät. Lasten miellyttämisen olen unohtanut jo aikoja sitten, kun ei niille kelpaa kuitenkaan. Tai siis joka tapauksessa on se mahdollisuus, että joko syövät tai sitten eivät. Joten pannulle rohkeasti vaan maksapihvejä, uuniin kaalikääryleitä ja kattilaan kesäkeittoa.
4. Jälkiruokaa. Valmistan jälkiruokakiisselin tai hedelmäsalaatin, pannukakun tai vispipuuron. Vanhan maailman tyyliin. Jos en saa jauhelihan paistamisesta kiksejä, voin kerätä itselleni kokkailufiilistä jälkiruokaosiosta.
hei kiitos vinkeistä ja ihanaa etten ole ainut joka painii näiden asioiden kanssa!!! :) ja kyllä, unohdan itsekin lasten miellyttämisen koska kuten sanoit EI KELPAA KUITENKAAN!! :D surkean totta!
PoistaMitä annat kun Ilona sormiruokailee? Me ollaan annettu vain maissi ”sipsejä”, mitä muuta suosittelet näin alkuun? Onko vaikka niin että jos Ilona syö vaikka viisi kertaa päivässä niin esim kerran päivässä sormiruokailee? Joko teillä Ilona syö itse lusikalla? Tuo on kyllä hyvä että syö vauvakin samaa ruokaa kuin koko perhe, mutta minua mietityttää jauhelihan paisto, olen kuullut että vuoteen asti olisi hyvä keittää ruoka vauvalle, esim lihat, onko näin?
VastaaPoista