torstai 11. lokakuuta 2018

Se hetki, kun toivot ettei lapsesi osaisikaan puhua

Voihan Jeesuksen muna.

Kaikkea siellä seurakunnan kerhossa oppii. Vaikka tapaus ei ollut (onneksi..) yleisellä paikalla, laitetaan se taas tämän otsikon alle, kun täältä muutenkin niitä hulvattomia lasteni letkautuksia löytyy.

Olimme mammani luona kylässä ja tytöt leikkivät keittiönpöydän ääressä. Siskoni käveli ohitseni ja sanoi, että kuunteleppa hetki lastesi leikkiä. Ja minähän kuuntelin. Hihitin ja kuuntelin. Vaikka ensin vähän kummastelin, mitäpä siellä kerhossa opetetaankaan..

Jeesuksen munaaa, mihin menit?
Jeesuksen muna on täällä.
Mihin Jeesuksen muna kuuluu?
Jeesuksen muna tungetaan tonne sisälle.

Kieltämättä aluksi silmissä vilisi kaikki kirkkoihin liittyvät kohuotsikot. ( Koska likaisella mielellä muna on, noh MUNA!) Kunnes tajusin ja nauroin.

Tytöt leikkivät maatuskalla, jonka pienin ukkeli ilmeisesti muistutti heitä kapaloidusta Jeesuslapsesta. Ja koska se oli niin pieni ja kananmunanmuotoinen, oli se muna josta kasvaisi iso Jeesus. 

Kyllä on kerhossa Jeesus ainakin mennyt perille asti. Sen sijaan ihmisten lisääntymisopissa saattaa olla vähän parantamisen varaa, mutta katsotaan sitä sitten kymmenen vuoden päästä...


4 kommenttia

Kiitos kun kommentoit <3

© Tehtävänimikkeenä Laura. Made with love by The Dutch Lady Designs.