sunnuntai 18. marraskuuta 2018

Yhteisessä leikkihetkessä lapsi voi oppia niin paljon! + ARVONTA !

Postaus toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Fisher-Pricen kanssa





Kuten moni teistä siellä ruudun toisella puolella tietää, meidän lapset ovat kaikki kolme kotihoidossa. Isommat tytöt käyvät seurakunnan kerhossa kaksi kertaa viikossa, mutta muuten me olemme täällä keskenämme ja kaikki lasten aktiviteetit ovat meidän vanhempien vastuulla. Se voi luoda paineita, mutta meillä otetaan rennosti. Meillä opetellaan ja eletään paljon leikin kautta.

Voit näin, voit näin, toisia piristää...

Meidän isot tytöt ovat ihan älyttömän taitavia leikkimään. Pienen ikäeronsa ansiota heillä on paljon yhteisiä mielenkiinnon kohteita ja he viihtyvät keskenään leikkihuoneessa monta hetkeä päivässä.





Olen aikalailla vapaanleikin kannattaja kotioloissa. Kuuntelen mielelläni heidän upeaa mielikuvitusta ja ihailen aina heidän taitojaan keksiä leikki melkeinpä mistä vain. Annan lasteni ohjata myös minun leikkiäni; mitä äiti voi tehdä tässä leikissä meidän kanssa? Yleensä roolijako on jo valmiina, kun minua leikkiin pyydetään. Yhdessä leikkiminen aikuisten kanssa on tärkeää lapselle, jotta hän oppii uusia elämäntaitoja. Mutta vielä tärkeämpää on se yhdessä vietetty hetki.

Hei Eddie, mitä kuuluu tänään?

Isot tytöt ideoivat ja leikkivät keskenään todella upeasti, mutta perheen pieninkin haluaisi niin kovin isosiskojen mukaan leikkiin. Silloin on aina isin tai äidin oltava osa leikkiä, koska kymmenkuisen leikkitaidot ovat aikalailla tuhoamisen ja syömisen tasolla. Ainakin suurimmaksi osaksi. Kun lasten ikähaarukka on alle vuodesta viiteen vuoteen, pitää sitä jo vähän miettiä minkälaiset lelut otetaan leikkiin mukaan, jotta kaikki viihtyisivät siinä mahdollisimman hyvin. Onneksi on leluja jotka kiinnostavat koko kolmikkoa! Ja antavat äänillään ja toiminnoillaan myös vanhemmille vähän helpotusta ohjata ja ideoida leikkiä.


Yksi koko kolmikkomme kiinnostuksen herättävistä leluista on tämä Fisher-Pricen opettavainen koulubussi; Little People sit with me School bus jonka sain tämän kaupallisen yhteistyön merkeissä Fisher-Pricelta. Kymmenkuista kiinnostaa valot, äänet ja hahmojen maut - hän osaa kyllä jo liikuttaa autoa pitkin lattiaa - ja isommille lapsille lelu antaa taas mahdollisuuden oppia paljon uutta.





He laulavat koulubussin laulujen mukana ja leikkivät hahmoilla kuten bussin äänissä sanotaan.

Hei! Voit istua viereeni! 

Koulubussin kanssa leikkiessä opetellaan odottamaan omaa vuoroa. Istutaan kavereiden viereen ja kiitetään kyydistä. Kymmenkuinen viihtyy leikissä hyvin tanssimalla ja painamalla nappuloita joista ilmestyy musiikkia, valoja ja puhetta! Joskus hahmot meinaavat hävitä leikistä kirjaimellisesti parempiin suihin, mutta siinäkin opettelemme aina odottamaan vuoroamme. Opettelemme keskustelemaan, pyytämään apua - esimerkiksi pelastamalla matkustaja pikkusiskon kynsistä - ja vietämme yhteistä aikaa koko perheen kesken.

Postauksen kursivoidut tekstit ovat koulubussista peräisin. Eli kyseessä ei ole vain soiva ja ääniä päästävä lelu, vaan koulubussin kanssa lapsi voi oikeasti oppia kohteliaita käytöstapoja ja kavereiden kanssa toimimista.

On kivaa saada uusia kavereita!

Vaikka lapsilla on ikäeroa paljon ja kiinnostuksen kohteet vaihtelevat mielikuvituksellisista leikeistä maisteluun, on tällaisten lelujen avulla helppo keksiä koko perheelle kivaa ja yhteistä tekemistä. Kun leikimme koko perheen kesken, on helppo antaa kaikille lapsille huomiota ja ottaa heidän ikänsä huomioon leikin tasossa. Leikin lomassa on helppo opettaa lapsille asioita ja kivan leikin keskellä kukaan ei edes huomaa "opetushetkeä". Ei aina edes me aikuiset!




Minä kannatan myös leluja, joiden käyttöikä on pitkä. Sellaisia leluja jotka eivät ole hetken huumaa ja joiden avulla voi leikkiä monenlaisia leikkejä. Koulubussi on tällaisesta lelusta oiva esimerkki; kymmenkuinen painelee, maistelee ja kaahaa. Kolmevuotias laittaa jo taitavasti ihmisiä kyytiin ja keksii omalla mielikuvituksellaan keskusteluja ja tanssiliikkeitä bussin musiikin tahtiin. Viisivuotias rakentaa tuossa tuokiossa pari bussipysäkkiä, laittaa ihmisiä sinne jonoon ja muistaa hyvin kiittää kyydistä sekä maksaa kyydin kuskille. Unohtamatta tööttejä, ovenavauksia sekä tunnelmamusiikkia matkalle.

Leikitään yhdessä koulun jälkeen!

Ja meidän vanhempien onneksi nämä kaikki kolme leikkiä on helppo yhdistää koko perheen yhteiseksi leikkihetkeksi, josta me kaikki nautimme. Koulubussissa on jokaiselle jotakin ja ikähaarukasta huolimatta se sopii kaikille lapsillemme. Tärkeintä minulle yhteisessä leikkihetkessä ja opettavaisissa leluissa on se, että alle vuoden päästä meidän lapset lähtevät päivähoidon maailmaan ystävien pariin. Silloin on ihanaa, että myös meidän kotihoidossa olevat lapset osaavat vuorotella ja leikkiä kauniisti.

Ja eihän mikään voita koko perheen yhteistä leikkihetkeä, vaikka sen "suurempaa" oppitarkoitusta sillä ei olisikaan. Kuten alussa jo totesin, meillä mennään rennolla otteella ja opetellaan leikin lomassa. Mutta ennen kaikkea yhteiset leikkihetket ovat sitä ihanaa yhdessä oloa koko perheen kesken. Ja sitä ei voi kukaan lapsi saada liikaa.




Ja oikeasti, vanhemman ei tarvitse olla taitava heittäytyjä, jotta hän voi osallistua leikkiin. Pakko myöntää, että minä olen aika huono leikkimään lasten kanssa. Minä touhua, minä opetan, mutta leikkiminen tuottaa vähän vaikeuksia. Siksi tykkään tällaisista leluista jotka vähän helpottavat vanhemman roolia. Ei kannata asettaa itselleen liian suuria paineita, koska lapsi nauttii hetkistä vanhempiensa kanssa. Lapset eivät vaadi ihmeitä, koska ovat sellaisia itse.

Ja lopuksi vielä huippu juttu: teidän perheellä on nyt mahdollisuus voittaa tämä Fisher-Pricen koulubussi itselleen! Arvontaan voit osallistua kertomalla blogin kommenttikenttään teidän lempileikit koko perheen kesken. Arvonta-aikaa on tasan viikko, eli 25.11.2018 asti! Tarkemmat arvontaohjeet löydät täältä.


62 kommenttia

  1. Meillä pelataan unoa, leikitään ryhmä hau leluilla ja ajetaan pikku autoilla autorata matolla<3

    VastaaPoista
  2. Vauva on vielä sen verran pieni, että erilaiset kukkuu- ja kutitusleikit on ehdottomasti parhaita :)

    VastaaPoista
  3. Tällä hetkellä 5-vuotiaan lempileikkejä on littlest pet shopit. Niille saan rakennella taloja ja etsiä pikku tavaroita laatikoiden pohjalta 😂 Paljon leikitään myös piilosta 😊

    VastaaPoista
  4. Leikitään 10kk kanssa mieluiten junaradalla ja dubloilla :)

    VastaaPoista
  5. Autoleikit on 1v pojan mieleen. Tässä oppisi samalla monia uusia taitoja 😊

    VastaaPoista
  6. Meidän perheen ehdoton lempileikki ovat legot. Sopivat niin isoille kuin pienille ja kaikki pystyvät osallistumaan oman maun mukaan.

    VastaaPoista
  7. Poikani 1-v tykkää autoista niiiin paljon, joten parkkihalli ja kaikki muutkin autoleikit on meijän lemppareita :)
    Tuota koulubussia olen monesti jo hypistelly kaupoissa.
    jonna.tiittanen@elisanet.fi

    VastaaPoista
  8. Meidän 9kk lempileluja on tällä hetkellä sellaiset missä on nappuloita, valoja ja ääniä. Hauskimpia leikkejä on kutitusleikit vanhempien kanssa ��

    VastaaPoista
  9. Meidän perheen lempileikit on autot ja sitten kaikki hassuttelujutut ja kirjat😅

    VastaaPoista
  10. Autorata/autoliukumäki juurikin Fischer priceltä! 11 kk ja 3 vee leikkii molemmat ja äitikin välillä mukana 😊

    VastaaPoista
  11. Meillä koko perhe leikkii parhaiten legoilla ja autoilla, niissä leikeissä on vain mielikuvitus rajana ja mikä vaan mahdollista!😊
    .Iida S

    VastaaPoista
  12. Yhteisiä leikkejä vielä odotellaan :) Arvonnassa mukana.
    hannele.hiltunen92@outlook.com

    VastaaPoista
  13. Duploleikit on lemppareita!
    Sarianna.saari95@gmail.com

    VastaaPoista
  14. Tällä hetkellä kauppaleikki on kova sana meidän 2,3kk ikäisillä kaksosilla. :-) Sara.rokman@gmail.com

    VastaaPoista
  15. Kotileikki ja kaikenlaiset kulkuneuvot
    -Katrina

    VastaaPoista
  16. En osaa sanoa yhteisistä leikkihetkistä, koska antaisin leikkibussin joululahjaksi 1v serkkuni pojalle. Hän on todella iloinen ja reipas poika :) Lelu tulisi taatusti hyvään käyttöön.

    vitaevay@gmail.com

    VastaaPoista
  17. Pelaaminen, es. Afrikan tähteä..ksefedini@suomi24.fi

    VastaaPoista
  18. Meillä leikitään mieluiten dubloilla koko perheen voimin ☺️

    VastaaPoista
  19. Lempileikkimme on piilosilla olo kotona tai ulkona.Ihana palkinto, sopisi juuri meidän taaperolle. Hyvää joulun odotusta.
    henna.holappa1@luukku.com

    VastaaPoista
  20. Meidänkin lapset tykkää ja osaa leikkiä ihanasti yhdessä :) tällä hetkellä lempparileikki taitaa olla junarataleikit, mutta toisaalta kaikki piilo- ja hippaleikit innostaa!

    VastaaPoista
  21. Meidän suosikkileikkejä on touhuleikit, kuten piilosilla olo, johon sekä viisi- että kaksivuotias voi hyvin osallistua. Myös duplot toimii koko sakille!

    VastaaPoista
  22. Meillä jo vähän isommat lapset, joten yhteistä puuhaa helpompi jo keksiä. Voi käydä pyöräretkellä kesällä, hiihtämässä talvella, pelata lautapelejä jne. Lapset tykkää myös kaikenlaisesta hulluttelusta ja yhdessä nauramisesta

    Tämä bussi ilahduttaisi varmasti lasteni 1-vuotiasta serkkupoikaa, joka rakastaa musiikkia ja autoja!

    Mukana arvonnassa siis :)
    m.k85@luukku.com

    VastaaPoista
  23. Mun mielestä lempileikki on duplo-legoilla rakentelu, koska aivan kuten tuossa koulubussissa, osat ovat niin isoja ettei tarvii olla sydän syrjällään vauvaa ajatellen, mutta itse leikki on silti kiinnostava ja kehittävä niin pian 2-vuotiaan kuin pian 4-vuotiaan mielestä. Innostuupa siinä hääräämään välillä myös teinitkin. Tuo koulubussi olis kyl ihana muksujen mielestä!

    VastaaPoista
  24. Yhdessä leikkiessä otetaan useimmiten duplot esille, niiden kanssa rakennellessa vain mielikuvitus on rajana!

    sanna.merivirta@gmail.com

    VastaaPoista
  25. Ehdottomasti majaleikit 😊 nonnalarissa@hotmail.com

    VastaaPoista
  26. Duplot ja puupalikat toimii koko perheelle (lapset 11kk ja 4v 8kk + isi ja äiti).

    VastaaPoista
  27. Lapset 3- ja 5-v leikkivät keskenään paljon, itse olen harvoin mukana koska suurin osa ajastani kuluu kotitöihin ja vauvan ja taaperoikäisen hoitoon. Mutta duplot, pelit, pihaleikit..

    terhmy@gmail.com

    VastaaPoista
  28. Mega Bloks rakennuspalikat, siis nämä kannattaa ostaa kun lapsi on alle vuoden, niillä meillä leikitään joka päivä ja jopa 5 vuotiaskin vielä aika usein, mahdollisemman paljon palikoita, itse ostan niitä kirppareilta, aluksi pukki toi suuren laatikon ja siihen ostettu nyt lisää pikkuhiljaa.
    aiholapp at lailanet-fi

    VastaaPoista
  29. Uusi äiti ihmeissään19. marraskuuta 2018 klo 8.54

    Palapelit, tornit ja leijona-käsinukke on meiän leikkisuosikit. Käsinukke vaatii hiukan heittäytymistä, mitä itse vierastan, mutta tulee sitä itsekin leijonaan tartuttua, kun lapsi sitä tarjoaa. Yleensä enemmän isän ja pojan juttu ❤

    VastaaPoista
  30. Eniten leikitään soivalla lentokoneella ja sitten luetaan paljon. sofia.nurmio@gmail.com

    VastaaPoista
  31. Lego-leikit on kestosuosikkeja.
    T: Eija
    eijakoo (@) gmail.com

    VastaaPoista
  32. Legoilla rakentelu ,pikkuautot ja hevostalli ja hevoset ovat suosiossa täällä mummulassa. hilsan@luukku.com

    VastaaPoista
  33. Auto ja dinoleikit

    Mari, mkaatrasalo@hotmail.com

    VastaaPoista
  34. Kummitytön kanssa leikitään piilosta ja tanssitaan!
    jeccunen@gmail.com

    VastaaPoista
  35. Tytön 1v8kk kanssa keittiöleikit sekä Legoilla ja palikoilla rakentelu on kova juttu nyt. Lisäksi tykkää että luetaan hänelle kirjoja.

    VastaaPoista
  36. Rakenteluleikit & lukeminen :)
    leena.k.ranta @ gmail.com

    VastaaPoista
  37. Palapelit ja legoilla rakentelu 🙂 kaskinen.anna@gmail.com

    VastaaPoista
  38. Duploilla leikkiminen ja piilosta-leikki. Niihin voi molempiin osallistua monen ikäiset. :)
    juliaana.moberg@gmail.com

    VastaaPoista
  39. Legoilla rakentelu ehdottomasti. :)

    hippohiiri@gmail.com

    VastaaPoista
  40. Meillä 10kuukatinen leikkii mieluiten palikoilla ja soivilla leluilla/-kirjoilla.

    paikky@netti.fi

    VastaaPoista
  41. Legoilla rakentelut ja kirjojen lukeminen. Lego rakennelmiin kelpaa asustelemaan kaikki mahdollsiet figuurit ja jopa pienet pehmolelut :)

    VastaaPoista
  42. Legot, piiloleikit ja lukeminen.
    postin.tuomaa@gmail.com

    VastaaPoista
  43. Lapsilla tosiaan on ihan huikea mielikuvitus, meilläkin lapset keksii vaikka mitä ja niiren touhuja on kiva seurata! Yleensä vanhemmat päästetään helpoiten mukaan legorakenteluun sekä leikkikeittiöön ruuan maistelijaksi. Ja tosiaan, niin kuin kirjoitit, aikuisen rooli on monesti käsikirjoitettu ja tule sanomista jos alkaa kovasti improvisoimaan ��

    VastaaPoista
  44. Legot, keittiöleikki ja palapelit

    piupau84@hotmail.fi

    VastaaPoista
  45. Duplolegoilla pienten lasten kanssa leikkiminen ja isompien lasten kanssa pelien pelaaminen yhdessä :)
    Muruja87(a)gmail.com

    VastaaPoista
  46. Duploilla leikkiminen on parasta, niistä rakennamme korkean tornin ja sitten lempihomma on tietenkin kaataa torni :D
    anna_88@luukku.com

    VastaaPoista
  47. piiloleikit, laulaminen yms..
    sallanissila@gmail.com

    VastaaPoista
  48. Lauta-, pala- ja korttipelit, legoilla rakentelu, lukeminen ja laulaminen.
    -minttu47-
    minttu47@gmail.com

    VastaaPoista
  49. Duploleikit ja -rakentelut, kotileikissä taapero laittaa ruokaa ja syöttää meille vanhemmille, auton laskettaminen milloin mistäkin ja Fisher-Pricen talo ja maatila ovat pop! Tätä bussiakin taapero jo kaupassa ihasteli hokien samalla "oo!"

    lil_citcat(at)hotmail piste com

    VastaaPoista
  50. Autojen kanssa huristellan pöydällä ja lattioilla, siihen käy pienet kuin isommatkin autot ja rekat, kuorma-autot kaikki. Nyt on tullut mukaan myös Herra Hakkaraisen talo.
    peholapp(at)lailanet.fi

    VastaaPoista
  51. Duploleikit onnistuvat parhaiten. Ja toisena lempparina on synnytyssairaalaleikki😁
    tuhkanenhenna at gmail piste com

    VastaaPoista
  52. Legoilla rakentelu kolmen eri-ikäisen lapsen kanssa. Nuorin tietenki hajottaa rakennelmat ;-)

    saara.myllykoski(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  53. Meidän vuoden ikäinen tykkää paljon puisista palikoista ja niitä sitten kasaillaan tai heitellään.
    kiki_89@suomi24.fi

    VastaaPoista
  54. Dublo-legot sopivat 1v2kk-4v-8v ja vanhempien yhteisiin leikkeihin.

    VastaaPoista
  55. Palloleikit on meidän 1-vuotiaan suosikki touhua yhdessä isän ja äidin kanssa.

    VastaaPoista
  56. Isompien kanssa rakennellaan pikkulegoilla ja pelataan erilaisia pelejä. Taaperon kanssa rakennellaan duploilla ja leikitään nukke- & kotileikkejä. Vauvan kanssa leikitään liinan kanssa piiloleikkiä. Ja koko perheenä tätä kaikkea soveltaen :) sekä luemme.
    Hiisukas (hiisukas(at)gmail.com)

    VastaaPoista
  57. Tyttäreni tykkää pistää erimuotoisia palikoita kuutioon, sitä käännellään yhdessä, kun hän ei vielä yksin osaa kaikkea. :)

    sannamaria77 at gmail.com

    VastaaPoista
  58. Legoilla rakentelu ja erilaiset lautapelit on suosittuja.
    Tiina
    miumiu83 at gmail.com

    VastaaPoista
  59. Legot on tällä hetkellä lemppari juttu meillä ☺️
    laura.malinen@outlook.com

    VastaaPoista
  60. Lautapelit on meillä suosikkeja

    unelmiaonnesta(at)gmail.com

    VastaaPoista
  61. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista

Kiitos kun kommentoit <3

© Tehtävänimikkeenä Laura. Made with love by The Dutch Lady Designs.