Hengissä ollaan! Vielä kipeinä, mutta hengissä. Nyt kun tässä on sairastettu koko perheen kaatava tauti jo toisen kerran kuukauden sisässä - ensin vatsatauti, nyt tämä kuumeflunssa - niin ajattelin koota teille parhaat vinkkini, joilla olen pysynyt hengissä. Vanhemmat eivät saa sairaslomaa ja lapset on hoidettava myös kipeinä, yleensä meillä on sitten myös lapsetkin kipeitä samaan aikaan jolloin homma ei ainakaan helpotu.
Tässä minun vanhempi näin selviät hengissä -vinkkini.
Unohda ruutuaika. Meidän telkkarissa viime päivinä on pyörinyt vuorotellen Pipsa Possu ja HIMYM. Lasten katsoessa piirrettyjä me miehen kanssa olemme ottaneet torkut tai muuten vaan tehneet kuolemaa...
Patja/patjat olohuoneen lattialle. Me raahataan usein sairastuvan avautuessa meidän sängyn petauspatja olohuoneen lattialle. Siinä mahtuu köllimään ja sairastelemaan koko perhe ja katselemaan yhdessä elokuvia.
Yöksi patjat makkarin lattialle. Minä tuon aina kipeiden lasten patjat meidän makuuhuoneen lattialle yöksi. Uni on katkonaista meillä kaikilla, kun koko ajan joku tarvitsee vettä, apua, halia ja ämpäriä. On helpompi kömpiä sängyn toiseen päähän silittelemään kuin nousta talon toiseen päähän. Huomattavasti mukavampaa ja helpompaa, kun itse on 39 asteen kuumeessa.
Unohda lisätyn sokerin määrä. Erityisesti, kun lapset sairastaa niin on tärkeää, että he juovat. Vesi ei aina maistu joten mehua rohkeasti vain. Sokerista saa myös pienet ja vähän isommatkin potilaat energiaa.
Käytä mukien sijaan juomapulloja. Ei haittaa jos niitä pitää kainalossa ja ne kaatuilevat vähän sinne tai tänne välillä. Meillä myös tuo melkein vuosikas on aika tehokas sohvapöydän tyhjentäjä, joten meidän perheessä pullot ovat ehdottomia ellei halua koko ajan itse noutaa lapsille keittiöstä juotavaa.
Herkuilla ja eineksillä elää ihan hyvin. Kun perheestä sairasti ensin puolet, söi puolet toisten äitien tekemää ruokaa. Nyt kun kaikki - paitsi vuosikas - olemme kipeitä, olemme eläneet lähinnä sipsillä ja poppareilla. Kenellekään ei maistu ruoka, joten turhaa stressiä ei kannata asiasta ottaa. Kunhan nesteitä menee, niin kyllä selvitään. Ja sanotaanko, että mahatauti + kuume on ollut oikein tehokas tapa päästä viimeisistä "raskauskiloista" eroon, hah haa. Suosittelen! En oikeasti, onneksi joulu ja suklaa tulevat joten eiköhän tästä palauduta!
Jos imetät, varaudu haasteisiin. Sekä vatsataudissa, että nyt kuumeessa otti minulla ainakin maidontuotanto osumaa sairastelusta. Tänään jo heruminen on ollut ihan normaalia, mutta lauantaina kun kuume oli korkeimillaan ei maitoa meinannut tulla millään. Onneksi meillä oli pakkasessa maitoa ja vauva saikin iltamaidon pullosta. Vatsataudissa oli ihan sama juttu, kun kroppa pääsi kuivumaan eikä ruoka maistunut.
Anna kodin räjähtää. Tärkeintä on, että kaikki voivat mahdollisimman hyvin. Unohda kaaos ja kotityöt ja anna itsesi levätä aina kun voit. Katsokaa alla oleva kuva, tältä meidän olohuone näyttää juuri nyt. Lelulaatikot ja dvd:t sikin sokin, kun perheen tuholainen on täysissä voimissaan ja muut ei. Jos tarkkaan katsoo saattaa bongata oksennusämpärin ja peittokasan alla makaa esikoisemme. Sotkut ehtii kyllä siivota sitten, kun ei enää yritetä selvitä, vaan oikeasti ollaan jo selvitty.
Rankinta tällä kertaa on ollut ehkä se, että perheemme pienin aloitti sairastamisen muistaakseni tiistaina ja näin ollen oli jo terve, kun muut vasta aloittivat. Mikä siis on ihanaa, että hän tervehtyi, mutta tuollaista vuosikasta ei pidetä tyytyväisenä Netflixin ja pillimehujen avulla eikä hän ymmärrä miksi äiti on vähän väsynyt eivätkä siskot tai isi jaksakaan leikkiä. Hän selkeästi myös reagoi tähän ja on kaivannut mielestäni vielä enemmän huomiota, syliä tai tissiä mitä ennen. Tai sitten se vain on tuntunut siltä, koska olen itse ollut puolikuollut.
No mutta, onneksi voiton puolella jo ollaan! Minä olen - kop kop - ensimmäistä päivää kuumeeton, samoin keskimmäinen lapsemme. Isi ja isoin tyttö vielä kuumeilevat kovasti, mutta eiköhän hekin jo huomenna ole parempaan päin. Koitan myös ajatella, että hyvä kun tauti iski nyt eikä jouluna. Jos uskaltaa toivoa, että joulua saisimme viettää terveinä?
tiistai 18. joulukuuta 2018
Näillä vinkeillä selviät, kun koko perhe sairastaa
Related Posts
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Moi, hei mistä toi ihana vaaleanpunainen mininojatuoli on hankittu? Oon ihaillut sitä kuvissa aiemminkin mut vasta nyt tuli kysyttyä.
VastaaPoistaApua mulla on jäänyt pari posrausta välistä kun oon vastannut kommenttiin, anteeksi! <3 nojatuoli on jollyroomilta ja saatu yhteistyön kautta! :)
Poista