Olen 25-vuotias kolmen lapsen äiti. Kun esikoisemme ilmoitti tulostaan olin vasta 19-vuotias. Usein ihmiset hämmästelevät lapsilukuani ja aika avoimesti yleensä kerronkin, että ensimmäinen oli iloinen yllätys ja siitä se ajatus sitten lähti. En ole edes ensisynnyttäjien keski-iässä ja täältä löytyy jo pieni katras.Ikä on vain numeroita, mutta miten minä olen kokenut "nuori äiti" tittelin?
Jos mietin aikaa tästä taaksepäin, vertaan lasteni odotusaikoja ja vauvavuosia, niin kyllä oman iän ja kokemuksen karttumisen huomaa. On niin paljon asioista joita olen tehnyt eri tavalla ensimmäisen ja viimeisen lapsemme kohdalla ja on niin paljon erilaisia toimintatapoja.
Iän ja kokemuksen karttuessa olen oppinut olemaan rennompi niin itseäni kuin muitakin kohtaan. En ole enää yhtään niin mustavalkoinen mielipiteideni kanssa, kun mitä olin esikoiseni ollessa pieni. Mutta eikö sitä sanotakin, että lapsia osaa kasvattaa parhaiten lapsettomat? Ehkä myös kokemuksen karttuessa olen oppinut luottamaan siihen, että kyllä minä osaan. Nuoresta iästäni huolimatta.
Suurimmat paineet olen luultavasti luonut itse itselleni, mutta välillä on tullut olo, että minun pitää todistella enemmän olevani hyvä äiti, koska olen nuori. Johtuen ehkä siitä, että sanat teini-äitiys ja nuoriäiti ilmenee aika usein negatiivisessa muodossa. Henkilökohtaisesti en kuitenkaan ole koskaan saanut kuulla iästäni mitään negatiivista, ainakaan face to face. Onhan täällä netin puolella saanut kuulla joitakin ikäviä asioita.
On muuten jännä, miten meidän nuorten äitien kohdalla asioita lokeroidaan sen iän perusteella. Toimit noin, koska olet nuori. Et tekisi noin jos olisit hankkinut lapset vanhemmalla iällä. Joskus tämä toki voi pitää paikkaansa, mutta koskakohan äitimaailmassa hyväksytään se, että ehkä me kaikki vaan olemme erilaisia ja toimimme eri tavalla?
Eniten iästäni olen saanut kuulla, kun olen viettänyt omaa aikaa erossa lapsistani. Koska jos olisin hankkinut lapset myöhemmin, olisin kuulemma juhlani ehtinyt juhlia ja osaisin keskittyä lapsiini. Vanhemmitenhan sitä ei varmaan kaipaa omaa aikaa tai ystäviä...Olisiko tässäkin kuitenkin kyse luonteesta eikä iästä?
Positiivista asioista täytyy mainita se aina esiin tuleva nuorena jaksaa paremmin fraasi. Ehkä minun pitää hankkia se iltatähti kymmenen vuoden päästä ja kertoa pitääkö tämä paikkaansa? Uskon, että ainakin univelasta, synnytyksestä ja raskaudesta palautuminen on nopeampaa mitä nuorempi on. Samalla kaavalla kuin krapula ja yön juhlimisesta palautuminen: vuosi vuodelta palautumisaika pitenee.
Nuoren ikäni huomaa myös siinä, että usein olen se porukan nuorin äiti. Kerhoissa, muskareissa ja vanhempainilloissa. Nyt kolmannen lapsemme vauvavuotena olen yhä useammin törmännyt vähän nuorempiin, minun ikäisiini äiteihin, erona se että heille lapsi on ensimmäinen ja minulle kolmas. Kaveripiirissäni on ikäisiäni äitejä, mutta uudet tuttavuudet ovat lähes poikkeuksetta vanhempia.
Olin 20-vuotias, kun esikoisemme syntyi. Vaikka olin nuori, oli elämäntilanteeni erilainen mitä ehkä olisi voinut kuvitella. Minulla oli ammatti, vakituinen työpaikka ja oma-asunto. Vaikka parisuhde oli tuore, oli minulla aika hyvät lähtökohdat selviytyä "yllätyksestä" kunniakkaasti. Olen saanut hyvän kasvatuksen, minulla oli ja on edelleen loistava lähipiiri enkä ollut kaveripiirini ensimmäinen äiti. Vaikka olin nuori ja osasin olla vastuuton, osasin myös aina ottaa vastuuta ja osasin elää myös aikuisten elämää. Ja täytyy todeta, että se mitä en osannut niin lapsi hyvin nopeasti opetti.
Välillä olen miettinyt olisinko kasvanut tällaiseksi aikuiseksi jos en olisi tullut nuorena äidiksi? Äitiys ja vanhemmuus kuitenkin lähes poikkeuksetta muuttaa ihmistä ja elämäntilannetta. Vaikka raskaus olisi miten haluttu ja suunniteltu, niin eihän tähän kaikkeen osaa varautua. Kolmesta lapsestani jokainen on muuttanut minua.
En koe, että ikäni olisi koskaan ollut ongelma tai painolasti minulle. Päinvastoin olen ylpeä ja onnellinen siitä, että näin nuorena minulle on suotu kolme aivan mahtavaa tyttöä.
Minä olen nuori. Minä olen äiti. Ja hyvä sellainen. Ikä on vain numeroita ja eihän meistä naisista kukaan enää 25 vuoden jälkeen vanhene eihän?
Onko siellä muita nuoria äitejä? Kenties jopa teini-äitejä? Millaisia ennakkoluuloja ja odotuksia olette kokeneet vai oletteko?
Hyvä teksti :)
VastaaPoistaSamaa mieltä. :)
PoistaEt ole lähelläkään sitä negatiivista teiniäiti-stereotypiaa, joka tuntuu elävän legendana täällä Suomessa.
Toivoisin,ettei ketään leimata nuoren iän takia! Nuorikin äiti voi olla hyvä äiti! Respect, että nuori ottaa vastuuta isoista asioista. :)
T. Suvi
Kiitos betula! :)
PoistaJa kiitos suvi, olen kanssasi samaa mieltä! :) ketään ei pitäisi leimata iän perusteella vaan nimenomaan tukea ja kannustaa, kun on ottanut vastuuta! :)
Tosi kiva oli lukea melkein kun itsestä �� olen myös nuori äiti 31v ja 3 lasta josta vanhin 11vee. Nykyään onneksi kuule vaan lasten kavereiden suusta että onko tuo oikeasti sun äiti.
VastaaPoistaHih! no hei toi vsrmasti auttaa hyvin jos ikä kriisi meinaa iskeä!!! :D
PoistaSain esikoisen kun olin juuri täyttänyt 20, mies oli 19. Oltiin oltu 1,5 naimisissa (ei sillä, että kuuluisi olla ennen lapsia) ja silti poikkeuksetta kaikki luuli lasta vahingoksi, mitä siis tämä ei ollut. Erityisesti neuvolassa ym saimme kamalaa kohtelua ja meille puhuttiin tosi alentavaan sävyyn. Nyt meilläkin 3 lasta ja ollaan sinun kanssa saman ikäisiä. Suurin muutos tullut siinä, että en vaan välitä paskaakaan mitä muut sanoo vaan tiedän, että olemme paneutuneita kasvatukseen jo ennen ensimmäistä lasta ja tiedän, että hoidamme hommaa hyvin.
VastaaPoistaihan kamalaa!!!! toi on kyllä tosi yleinen oletus, että nuorten vanhempien lapset olisivat aina vahinkoja...!
PoistaSain lapset 20- ja 24-vuotiaina. Nuorempana olin saanut bilettää ja kreisibailata ihan tarpeeksi, joten se elämä oli jo nähty. Mieheni kanssa oltiin kihloissa ja molemmilla oli vakituiset työt, kun päätimme, että lapsi saa tulla, jos on tullakseen. Onnittelujen sijaan neuvolassa kysyttiin ensimmäisenä onko lapsi toivottu...Olin paljon nuorempi kuin muut äidit ja ulkonäköni puolesta näytin muutenkin ihan 16-17-vuotiaalta. Itse olin valmis äidiksi ja aika itsevarma kasvatuksessa ja lasten hoitamisessa. Kaikki tuli luonnostaan, koin että minut on luotu äidiksi ja rakastin olla poikien kanssa kotona. Kyllähän jotkut röyhkeästi suoraan ääneen ihmettelivät ja epäilivät kestääkö parisuhteemme jne jne, mutta jätin nämä kommentit omaan arvoonsa, sillä tiesin mihin olin ryhtynyt ja olin ylpeä pojistani ja avioliitostamme. Tänä vuonna vanhempi poikani täyttää 18 vuotta ja nuorempi 14 vuotta sekä olemme edelleen mieheni kanssa onnellisesti naimisissa. Nyt ne vanhemmat äidit ja isät, jotka epäilivät meitä, ovat itse eronneet ja uusioperheissä ja lasten kanssa on ongelmia koulussa. Lisäksi tuntuu siltä, että teini-ikä ei kauhistuttanut, koska omasta teini-iästä ei ollut niin kauan aikaa. Omasta kokemuksesta voin sanoa, että nuoresta äitiydestä on ollut lähinnä vain hyötyä. Ja onhan se hauska nähdä ihmisten ilmeet, kun kerron minkä ikäiset lapset meillä jo on. Ja mitä olen blogiasi seurannut, vaikutit jo muutama vuosi sitten paljon kypsemmältä, kuin monet ikäisesi! Ikä on todellakin vain numero :)
VastaaPoistaKiitos!<3 ihana kuulla tällainen tarina joka samalla on niin kamalat, miten se ikä voikaan olla toisille niin tärkeä ja määrittää vanhemmuutta!? Mä myös koen, että on hyötyä kun omasta teini-iöstä ja lapsuudesta on vähemmän aikaa, muistaa itse millaista se oli ja osaa paremmin samaistua! :)
PoistaTeillä on upea ja pitkä tarina jo takana!<3
Sain esikoiseni ollessani 20 ja toisen ollessani 23, tällä hetkellä olen 25v. Kenelläkään kavereillani ei ollut lapsia, mutta mieheni kanssa toivoimme perheen perustamista. Hän on 5vuotta minua vanhempi. Sukulaisemme ottivat raskausuutisemme ilolla vastaan. Olin 18v rillutellut ihan tarpeeksi baareissa, joten kaipasin rauhoittumista. Olin onnellinen. Kaikkien mielestä olin paras äiti. Vietin kaiken aikani lasteni kanssa, oikea kiiltokuvaperhe. Kunnes erosimme mieheni kanssa toisen lapseni ollessa 1kk vanha. Eri oli vaikea, koska mieheni oli uskoton ja jätti meidät, hypäten toisen naisen luo. Olin väsynyt vastasyntyneen ja uhmaikäisen kanssa. Puoli ensimmäistä vuotta meni täysin sumussa, sukulaisilta ja ystäviltä sain apua. Enää ei ollut aikaa omaan aikaan, kaikki aika meni lasten kanssa. Kuopukseni täytettyä 6kk (imetyksen lopetin jo 3kk iässä, koska stressistä johtuen ei maitoakaan tullut), aloin käymään ensimmäistä kertaa ulkona ystävieni kanssa yli kolmeen vuoteen. Kuopuksen täytettyä 10kk aloitin vuorotyön. Tämän jälkeen alkoi jopa tuntemattomien arvostelu, kuinka huono äiti olen. En saisi käydä missään, olen nuori ja tyhmä äiti. Minun kuuluisi olla lasteni kanssa, itsepä tilanteeni olen aiheuttanut. Nuoruuden tyhmyyttä. Ihmisten tulisi jättää arvostelut arvostelematta,koska eivät tiedä mitä arvostelun kohteen taustalla on. Varsinkaan meidän nuorten äitien. Olen ylpeä lapsistani ja itsestäni. Kaikki mitä teen, teen lasteni takia❤️
VastaaPoistaAloin odottamaan esikoistamme 19-vuotiaana. Nyt 22-vuotiaana olen kahden pienen tytön nuori äiti. Olen kiinnittänyt saamissani kommenteissa huomiota siihen, että positiivisimpia ovat yleisesti ikäihmiset, jotka ovat ehkä itsekin saaneet lapsensa nuorena. Tylyimpiä puolestaan ovat olleet keski-ikäiset naiset, jotka voivottelevat sitä, kuinka nuoret nykyään ovat vastuuttomia tms. Tämä tuntuu itsestäni aivan ällistyttävältä. Itse olen aina halunnut nuorena äidiksi, enkä ikinä olisi uskonut, kuinka paljon tulen kuulemaan negatiivista kommentointia elämäntilanteestani. En voisi olla onnellisempi siitä, mitä olen elämääni saanut lasten myötä. Olen nuori äiti ja ylpeä siitä!
VastaaPoistaItse esikoine tuli ku olin 18 1/2vuotias😘. 22vuotiaana tuli toinen☺️💖💕🌺enempää ei tarvi ku tulivat tyttö ja poika💖💙
VastaaPoista