torstai 17. tammikuuta 2019

Raportti: Miten onnistui vähämateriaalinen vauvavuosi?



Kirjoitin kuopuksemme raskausaikana, että koitan pärjätä vauvavuoden mahdollisimman vähällä tavaramäärällä. Erityisesti vaatteiden saralla. Nyt, kun vauvavuosi on takana on aika raportoida miten homma meni!

Lyhyesti voisi tiivistää; hyvin meni. Missään vaiheessa vauvan vaatekaappi ei pursunut yli äyräiden ja jokaista hankittua vaatetta tuli käytettyä monesti.

Jokaisen koon kohdalla olemme pärjänneet n. 6-8 kappaleella bodyja tai paitoja. Housuja on ollut 2-4 kappaletta per koko, paksumpia paitoja muutama sopiva koko ajan. Yöpaitoja 4-6 sopivaa koko ajan.

Määrä voi tuntua vähältä, mutta kokoja on pystynyt hyvin käyttämään "ristiin". Olen ostanut uuden bodysetin - yleensä henkkamaukalta niitä settejä joissa on 4-6 bodya - ennen kuin edellinen on ollut vielä sopiva ja käyttänyt sitten tarvittaessa vähän niitä reilumpiakin vaatteita. Samalla tavalla toiminut oikeastaan kaikkien vaatteiden kohdalla.



Jonkun verran olemme saaneet vaatteita lahjaksi ja muutamat ylimääräisetkin ostokset ovat mahtuneet kaappiin. Nyt Ilona on jo sen verran iso, että isosiskoilta säästetyt vaatteet pääsevät pikkuhiljaa käyttöön. Me kun oltiin ehditty hävittäään kaikki vauvavuoden koot koska kahden lapsen piti riittää.

Joulukuussa 2017 syntynyt vauvamme oli ensimmäisen talven kokonaan ilman toppapukua. Selvisimme hyvin paksuilla vaatteilla, villapuvulla sekä kaukalo- &vaunupussilla.

Puklurättejä tuli hankittua ihan liikaa, koska niitä löytyi muuton yhteydessä sekä saatiin lahjaksi.

Sukkia oli muutamat liikaa, koska puimme todella usein vauvan sukkahousuihin.

Myös muutamat epäkäytännölliset mekkohärpäkkeet jäivät oikeastaan käyttämättä, mutta ne oli tullut jostain kauttarantain kiertotavarana. Onnistuin tällä kertaa itse välttämään kaikki söpöt, mutta epäkäytännölliset vaatteet.



Kaiken kaikkiaan minimalistin vauvavuosi onnistui aika hyvin. En kokenut missään kohtaa ahdistusta liian täydestä vaatekaapista, mutta kuitenkin vaatteita oli aina riittämiin. Käytettynä tuli hankittua vaatteita harmittavan vähän, mutta kolmen lapsen äitinä ei vaan tuntunut olevan aikaa ja jaksamista kierrellä kirpputoreilla etsimässä.

Leluja en myöskään ostanut kuin joulu- ja synttärilahjaksi ja silti niitä vaan on ihan kamalasti myös perheen pienimmällä. Onneksi siskolleni syntyi syksyllä tyttö, joten vaatteiden ja lelujen kierrättäminen jatkokäyttöön on tällä kertaa älyttömän helppoa.

Loppujen lopuksi selvisimme vauvavuodesta aika vähin kustannuksin. Henkkamaukka toki ei ole se ekologisin tai eettisin kauppa -eikä todellakaan laadukkain..- ostella vaatteita, mutta nyt mentiin sieltä mistä aita on matalin. Oli vaan niin helppoa tilata paketti suoraan käyttämämme ruokakaupan pakettiautomaattiin välillä jopa ihan naurettavan halvalla.

Myös Lidl on vahva suosikkini lastenvaatteissa ja ne vaatteet ovat mielestäni myös hyviä ja kestäviä!

Aika vähällä siis voi pärjätä. Ja suosittelen ostamaan aluksi vähemmän ja sitten vasta tarvittaessa lisää. Vauvan syntyessä ja kasvaessa huomaa vasta mitä oikeasti tarvitsee ja miten paljon! Näin välttyy hutiostoksilta ja säästää rahaa!





8 kommenttia

  1. Heii pakko kysyä mistä on nuo sun ihanat vaaleanpunaiset shortsit? :)

    VastaaPoista
  2. Lidlin vauvan vaatteet on hyviä!!

    VastaaPoista
  3. Ihana kuulla, että vuosi sujui noin vähällä materialla ja lähipiiristä löytyi vielä joku, jolla oli jatkossa tarvetta tavaralle. Kolmannen kohdalla tosiaan taatusti tietää jo paremmin, mitä tarvitsee ja mitä ei.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nokyllä, pääsee itse niin paljon helpommalla kun saa vaan tyrkätä vaatteet jollekin ! :p

      Poista
  4. Mieki pistin merkille noi sun shortsit 😍🙈 tää olikin hyvä tähän väliin! Oon ostanu vauvalla vaan 1 bodyn ja kaikki tallessa olevat vaatteet on edelleen jemmassa 😅 tässä samalla kun miettii millasta lipastoa vauvaa varten hankitaan niin hyvä miettiä paljonko sinne pitää oikeasti mahtua vaatetta ja mikä riittää 🤔😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirppikseltä ovat ja niin ihanat kyllä! :) aika vähällä kyllä pärjäö ja ostaa sitten lisää jos siltä tuntuu! :)

      Poista

Kiitos kun kommentoit <3

© Tehtävänimikkeenä Laura. Made with love by The Dutch Lady Designs.