Tyttöjen äitinä elämä on yhtä draamaa

Minä en ole pitkävihainen enkä suutu helposti. Tai jos suutun, niin lepyn hyvinkin nopeaan. Voin suutahtaa, tiuskia ja korottaa ääntä, mutta viiden sekunnin päästä olen leppynyt ja unohtanut koko jutun. Draama ja kiukuttelu vie liikaa energiaa ja elän mieluummin omassa aurinkoisessa kuplassani.

Olen vaalinut ympärilleni kaltaisiani ihmisiä eikä elämäni juurikaan sisällä draamaa. Miehen kanssa olemme aika erilaisia tappelijoita, mutta vuosien saatossa olemme oppineet riitelemään niin, että siinä on vähän meidän molempien tyylejä.

Mutta äitinä..Äitinä elämä on vähän erilaista. Olen saanut ympärilleni draamaa ja tappeluita ja vielä itse nämä tappelijat luonut.

Voi hyvä luoja miten hermojani välillä koetellaan ja äitinä on pakko yrittää venyttää pinnaa enemmän kuin se venyy. Kun ei ne lapset tahallaan...vaikka siltä välillä tuntuukin.

Kaikki se vääntö, draama ja tappeluiden selvittäminen vie älyttömästi voimia tällaiselta rauhaa rakastavalta ei se niin justiinsa ja elämä jatkuu tyypiltä. Universumia ja karmaa kai on kiittäminen, sillä nään niin itseni ja isosiskoni meidän tytöissä. Kuitenkin välillä tekisi mieli huutaa - ja kovaa - että älkää jaksako välittää kaikesta.

Aamu alkoi huonoilla sukkahousuilla. Piirrettyjä ei nähnyt ja aamupalakin oli ihan surkea. Puhumattakaan siitä, että oli pakko lähteä kerhoon.

Samantien kerhosta lapset haettuani alkoi tappelu. Mutta kun Tähkäpää on selvästi parempi kuin Ariel. Tätä draamaa meillä käsitellään joka päivä kymmeniä kertoja. Kumpi tahansa prinsessa altavastaajana. Luoja miten turhaa ja luoja miten tuttua. Ei kun mitään en myönnä omasta lapsuudestani...

Toinen koski. Toinen irvisti. Toinen matki ja toinen huusi. Toisen puoleisesta auton ikkunasta maisemat on niiiiin paljon parempia.

Ja auta armias, kun YouTuben muovailuvahavideossa munasta kuoriutui vain Tähkäpää eikä Ariel.

Toisella on aina kaikki paremmin. Parempi mekko, isompi haalari, hienompi barbien kampaus tai värikkäämpi piirustus.

Tyttöjen äitinä elämä on aikamoista draamaa.

Tyttöjen äitinä elämä on yhtä glitteriä, vaaleanpunaisia unelmia ja prinsessaleikkejä.

Mutta sen lisäksi myös kateutta, draamaa, paiskottuja ovia sekä silmien pyörittelyä.

Ja minun tyttöni ovat vasta 3 & 5 vuotiaita. Luojan kiitos 1 vuotiaamme ei vielä osaa olla draamalaama, vaikkakin tahtoa on kuin pienessä kylässä. Toki osaa hänkin jo loukkaantua, heittäytyä lattialle ja olla kateellinen toisen omasta.

Tyttötrio on elämäni upein asia. Upein, mutta myös ehdottomasti hulluin, raskain ja psykoosin partaille ajava asia. Sillä lailla hyvällä tavalla hulluksi tekevä.

Vahvat ja sopivasti kahelit pärjää elämässä. Olkoot he vahvoja niin minä vedän kahelin roolia.

Ja luojan kiitos on niitä helpompiakin päiviä olemassa. Tiistai on uusi maanantai.