Juuri se äiti jonka lapset katsovat ravintolassa Pipsa Possua

Ennen kuin minusta tuli äiti...Tuttu lause? Minulla tämä lause osuu usein johonkin sellaiseen asiaan, joka liittyy lasten kasvatukseen. Useimmiten niin, että ennen kuin minusta tuli äiti, tiesin ja suunnittelin kaiken lasten kasvatuksesta ja tavoistani toimia. Vaan kuinkas sitten kävikään...

Synnytin kolme lasta ja kaikki suunnitelmat ja ajatukset meni pipariksi.

Olen tässä reilu viiden vuoden äitiyden aikana pyörtänyt jotakuinkin kaikki ajattelemani ja suunnittelemani asiat ainakin kerran. Varsinkin sellaiset pienet, joilla ei oikeastaan ole sen suurempaa merkitystä terveen ja tasapainoisen lapsuuden kanssa. Huomaan myös suuren eron esimeksiki ensimmäinen ja tämän kolmannen vauvavuoden välillä.

Ensimmäisen vauvavuoden yritin suorittaa mahdollisimman hyvin. Ja nimenomaan suorittaa. Juuri niin kuin opukset,tutkimukset ja ympäristö sanoo. Nyt kolmannella kerralla olen ottanut paljon rennommin. Uskaltanut luottaa siihen kuuluisaan maalaisjärkeen ja siihen, että joskus se hyvä yrityskin riittää.

Eilen olimme nauttimassa upeaa kolmen ruokalajin illallista. Siellä minun lapseni - jopa vuosikas - katselivat ruokapöydässä Pipsa Possua äidin älypuhelimelta. Tilanne hymyilytti, koska taas kerran tein jotain jonka lapsettomana olin vannonut huonoksi tavaksi ja vain vanhempien laiskuudeksi.

Mutta kun. Lapset olivat jo syöneet ja oma pääruokani odotti koskemattomana lautasella. Vuosikas kitisi tylsyyttään sekä väsymystään. Yritin viimeiseen asti välttää tätä "laiskan vanhemman" ratkaisua, mutta sitten lopetin yrittämisen. Miksi ihmeessä en tekisi meidän kaikkien oloa mukavammaksi? Jos kerrankin sain syödä jonkun muun tekemää ruokaa hyvän viinin kera, niin miksi en tekisi siitä tilanteesta edes hitusen rentouttavampaa ja mukavampaa meille kaikille.

Mietin muiden kanssa syöjien ajatuksia. Olisinko heidän silmissään laiska ja nuori äiti joka ei jaksa kasvattaa lapsiaan? Sitten lopetin miettimisen ja nautin blinini loppuun.

Join muuten ruoan kanssa viiniä ja sitten lopuksi vielä imetin reilu vuosikastamme ravintolassa. Jopas tässä taas on paheksuntaa aiheutettu.

En oikeasti tiedä enkä välitä noteerasiko joku näitä asioita. Minä nautin hyvästä ruoasta, perheestäni sekä ystävällisestä henkilökunnasta joka otti lapset huomioon todella hyvin.

Ottakaa rennosti. Joskus voi vähän oikaista ja nauttia elämästä ainaisen suorittamisen sijaan.

Ja lapsettomalle Lauralle - ja kaikille muille toisten vanhemmuuden arvostelijoille - sanoisin, että se hetki jonka sinä näät ei ikinä kerro koko totuutta. Perheitä ja tapoja on monia. Elämäntilanteita on monia ja se mikä jollain toimii ei toimi toisilla. Rauhaa ja rakkautta vaan meille kaikille.