Huh, huh. Täytyy sanoa, että nyt koskee! Kävin nimittäin sunnuntaina juoksemassa kuukausien tauon jälkeen ja jopas tuntuu edelleen jaloissa. Sillä hyvällä tavalla!
Kaiken sairastelun ja huonojen öiden takia lenkkeily jäi marraskuussa kokonaan. Jos sunnuntaita ei lasketa muistan käyneeni lenkillä viimeksi marraskuussa, päivää ennen kuin ensimmäinen vatsatauti iski perheeseemme. Ihmettinkin silloin, miksi heikotti niin kovin eikä juoksu kulkenut. Syy selvisi seuraavana päivänä jättämättä varaa epäilyksille.
Muutaman flunssan ja toisen vatsataudin jälkeen oli taas aika vetää lenkkarit jalkaan.
Talvella ei vaan napannut juokseminen pakkasessa. Ahdisti ajatus. Kaiken sen väsymyksen ja pimeyden keskellä ei ollut intoa sitten yhtään. Koska olin ihastunut juoksemiseen ensimmäistä kertaa elämässäni, niin annoin olla. En halunnut tehdä siitä pakko pullaa jotta into siihen ei menisi kokonaan.
Kieltämättä melkein kolmen kuukauden tauon jälkeen hieman jännitti. Olisiko kunto ihan nollissa? Pitäisikö aloittaa taas aivan alusta? Suoritin tosiaan sohvaperunanjuoksukoulun viime kesänä. Nollasta lähdettiin ja kymmenen kilometriä juosiin loppukesästä! Aivan huikeaa. Harmitti ajatus jos kaikki alkaisi taas aivan alusta, mutta omapa olisi vikani.
Jaksoin yllätyksekseni kuitenkin juosta ihan helposti melkein 20 minuuttia! Vauhti ei päätä huimannut, mutta jaksoinpahan juosta koko matkan! Yllätyin todellakin positiivisesti.
Tästä on hyvä taas lähteä lenkkipolulle, kun pyörätiet alkavat olemaan sulia ja aurinko paistaa. Tavoitteena olisi nyt käydä juoksemassa pari kertaa viikossa ja taas pikkuhiljaa nostaa matkaa suuremmaksi. Kuitenkin ihan rauhassa, koska polveni vihoittelevat niin helposti. Vielä kun ei edes pehmeälle pururadalle pääse suhailemaan, kun se ei ole sulanut.
Vitsit mikä fiilis lenkin jälkeen tulee. Olin ihan unohtanut miten hyvää tämä niin henkisesti kuin fyysisestikkin tekee!
Lähetä kommentti
Kiitos kun kommentoit <3