Älä elä sitten kun, vaan nyt kun.

Käytiin perjantaina illalla erään ystäväni kanssa syömässä. Me olemme olleet jo reilu vuoden ajan ystäviä, mutta nyt vasta ensimmäistä kertaa olimme jossain kahdestaan. Katsokaas, kun me olemme äitiystäviä.

Yleensä kanssamme häärää - ellei koko perhe - kuusi lasta. Siinä kahvin jäähtyessä ja vauhdin keskellä yhden lauseen vaihtaminen keskeytyy kymmenen kertaa ja sen saattaminen loppuun voi kestää hyvinkin monta minuuttia. Äitiystävät on kultaa, koska oikeasti vain toinen samassa elämäntilanteessa voi tietää miltä sinusta oikeasti tuntuu.

Parasta äitiystävissä on myös se. että he ovat aivan yhtä kujalla kaikesta siitä mitä lapsettomat ihmiset nykypäivänä tekevät, hah.

En mä tiedä, en mä käy tällee missään! No en mäkään! Onks sitä enää? Mahtuuko sinne istumaan ja onko siellä meteliä? Ollaanko me tultu vanhoiksi!?

Kävimme tämän tyylisen dialogin, kun mietimme mihin menisimme muutamille ennen kuin bussi lähtisi kotiin päin. Tunnin päästä haukottelimme kuppilan sohvalla ja nauroimme miten näkee kauas, että joku on äiti.

Katsoin ympärilläni hääräviä ihmisiä, olisiko elämäni tällaista jos en olisi 19-vuotiaana tullut vahingossa raskaaksi? Kuinka moni heistä käy joka perjantai ulkona ystävien kanssa? Nukkuu lauantaina pitkään ja sunnuntain viettää sohvalla Netflixin parissa uuteen työ- tai opiskeluviikkoon valmistuen. Käy vähän salilla, istuu ystävien sohvalla juoruten ja sarjamaratoneja katsellen.

Tuntuu hullulta ajatukselta, että elämäni olisi tuollaista. En kaipaa lapsettoman elämää, mutta välillä leikittelen mitä jos ajatuksilla. Ihan samalla tavalla, kun mietin ja kuvittelen missä me olemme 10 vuoden päästä. Millaista elämäni 36-vuotiaana tulee olemaan?

Joka kerta tulen samaan tulokseen; elämäni on aika ihanaa just nyt. Rankkaa, vauhdikasta mutta ihanaa. Luulen, että kaikki olisi toisin jos meidän viimeinen vauvamme olisikin ensimmäinen. Me emme asuisi täällä, tässä talossa ja täällä alueella. Lasten takia olemme tehneet tiettyjä muutoksia ja päätöksiä elämässämme jotka ovat johtaneet tähän pisteeseen jossa nyt olemme.

Välillä kieltämättä tuntuu, että äitiys vie minua 6-0. Välillä huomaan ajattelevan sitten kun periaatteella. Sitten, kun lapset ovat isoja minä...Sitten, kun...Silloin on hyvä ottaa arjesta pieni breikki. Tai oikeastaan enemmänkin muistaa se, että äitiyden ei tarvitse sulkea mitään pois. Se muuttaa vähän aikatauluja ja mahdollisuuksia, mutta on kuitenkin vain osa elämää. Iso osa, mutta osa joka jättää myös muille asioille tilaa.

Nyt kun...Näin yritän aina ajatella sitten kun sijaan. Nyt kun lapset ovat pieniä en ehkä saa niin paljon omaa aikaa kuin välillä haluaisin. Nyt kun lapset ovat pieniä ja äitiys on hallitseva osa elämääni, yritän parhaani mukaan nauttia joka hetkestä. Koska sitten kun he ovat isompia ja minulle on aikaa enemmän itselleni, tiedän kaipaavani tämänhetkistä nyt kun aikaani.

Se on vain yksi pieni silmänräpäys ja perjantain iltana istun yksin sohvalla lempisarjani parissa yksin. Lapset ovat mielummin ystäviensä kanssa ja minä saan olla rauhassa. Silloin se ei vaan välttämättä ole se spesiaali hengähdystauko vaan pakko. Toivon, että silloin osaan nauttia myös siitä hetkestä ja muistan ottaaneeni kaiken irti myös näistä ruuhkavuosista.

Kun vaihtaa sitten kun ajatuksen nyt kun ajatuksen, tuntuu aukeavan paljon uusia mahdollisuuksia. Elämä tapahtuu nyt kun, ei sitten kun.